Arjen maisemia palkittiin valokuvakilpailussa

Tiedote 6.11.2018 klo 7.00

Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus tiedottavat 6.11.2018

Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen #arkimaisema-valokuvakilpailun parhaat on palkittu. 20.10. vietetyn kansainvälisen maisemapäivän kunniaksi Instagramissa järjestetyn kilpailun kuvissa korostui löytämisen riemu.

Tuomaristo kuvailee kilpailun voittajia joukoksi monipuolisia, oivaltavia ja kauniita näkemyksiä arjen maisemista. Palkituissa maisemissa ovat edustettuina niin kaupunki, maaseutu, luonto kuin teollisuusmiljööt. Neljä parasta kuvaa palkittiin Kristoffer Albrechtin Domestica-valokuvakirjalla.

Kim Bärlundin (nimimerkki kmbrlnd) tuomaristo kehuu löytäneen persoonallisen näkemyksen arkimaisemaan. Palkittu kuva on abstrakti kuva kerrostaloasukkaan arkimaisemasta, joka yön valojen myötä muuttuu salaperäiseksi.

Arkimaisema


Taisto Jantusen (Taistojantune) pihamaisema kertoo kuvaavasti siitä, mikä on ihmisen jokapäiväistä reviiriä ja mihin se päättyy. Matot ja kottikärryt ovat arjen väriläiskiä kotipihalla.

Arkimaisema

Suvi Ruotsin (Crowcrane) otos on tuomariston mielestä hieno kuvakulma urbaanin ja luonnon leikkauspisteeseen. Myös arkimaiseman upea väriloisto kiinnitti huomion.

Arkimaisema


Kati Ahtiaisen (Katinkontti) kuvassa tuomaristoa viehätti se, että on niin helppo kuvitella itsensä kävelemään kuvaan pyyhe olalla, rauhallisin mielin. Lämmin sauna odottaa ja valo kutsuu arkiseen, mutta lähes pyhäksi koettuun rituaaliin.
 

Arkimaisema


Arkimaisemia kuvattiin ahkerasti maisemapäivänä

Kilpailuun osallistuttiin kansainvälisen maisemapäivän 20.10. aikana Instagramissa lähes 300 kuvalla. Tuomaristo kuvaili voittajien poimimista kuvien joukosta haastavaksi, ja voittajanelikon ulkopuolelle jäikin useita kuvia, jotka tuomaristo olisi mielellään palkinnut.

Maisemapäivän valokuvakilpailua edelsi elokuussa alkanut #arkimaisema-valokuvakampanja, jossa pyydettiin kuvaamaan arjen maisemia ja jakamaan kuvat #arkimaisema-tunnisteella Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä. Kampanja onnistui yli odotusten ja arkimaisemien kuvaamista on jatkettu ilahduttavan innokkaasti maisemapäivän jälkeenkin, #arkimaisema-tunnisteella löytyy eri kanavista yhteensä jo yli 1 800 kuvaa.

Arkimaisema-teemalla nostettiin esille jokapäiväisten maisemien arvo erityisen kauniina pidettyjen näkymien ohella. Kampanjalla kiinnitettiin huomiota siihen, että maisemat ovat osa meidän yhteistä kulttuuriperintöä, identiteettiä, hyvinvointia ja elinympäristön laatua.

Kansainvälisen maisemapäivän taustalla Eurooppalainen maisemayleissopimus

Kansainvälistä maisemapäivää vietettiin 20.10. kaikissa Eurooppalaiseen maisemayleissopimukseen kuuluvissa maissa. Päivää on alettu viettää vuonna 2017 Euroopan neuvoston aloitteesta ja tavoitteena on vakiinnuttaa juhlapäivä vuosittain toistuvaksi perinteeksi. Kansainvälistä maisemapäivää vietetään Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen allekirjoittamisen vuosipäivänä. Sopimus allekirjoitettiin Firenzessä 20.10.2000, ja se on astunut voimaan jo 39 maassa, myös Suomessa.


Lisätietoja

Tutkija Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 715, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, p. 0295 250 166, etunimi.sukunimi@ym.fi


 


Kohderyhmä: