Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Monipuoliset ympäristöt tukevat paikallistaloutta

Uutinen 15.5.2017 klo 13.23
Julkaisun kansikuva
 

Luonto- ja kultturiympäristöillä on suuri merkitys paitsi virkistyksen lähteinä, myös alue- ja paikallistalouden kannalta. SYKEn vetämä pohjoismainen hanke on koonnut tuoreeseen julkaisuun – Unlocking regional potentials – useita esimerkkejä siitä, miten Pohjoismaissa luonto- ja kulttuuriympäristöt ovat tarjonneet erilaisia mahdollisuuksia alueiden kehittämiseen ja paikallistalouteen.

Hankkeen tutkijat suosittelevat, että erilaiset intressiryhmät, kuten paikalliset asukkaat, luontoharrastajat, yrittäjät ja viranomaiset, kokoontuisivat eri puolilla maata yhteisen pöydän ympärille ja pohtisivat luonto- ja kulttuuriympäristöjen merkitystä alueiden kehittämisen näkökulmasta.

SYKEn kehittämispäällikkö Jukka-Pekka Jäppinen toteaa ”Luonto- ja kulttuuriympäristöllä on merkitystä sekä paikallisten ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin lähteenä, mutta myös alue- ja paikallistaloutta sekä asukkaiden identiteettiä tukevina luonto- ja terveysmatkailun vetovoimatekijöinä. Monipuolinen ja viihtyisä sekä virkistyspalveluja tarjoava asuinympäristö houkuttelee paikkakunnalle uusia asukkaita, mutta myös yritykset sijoittuvat mielellään tämänkaltaisille alueille.”

Hankkeen projektipäällikkö Bo Storrank täydentää ”Ympäristöön perustuvien vetovoimatekijöiden merkityksen arvioimiseksi kehitetään jatkuvasti uusia menetelmiä, ja että pohjoismainen yhteistyö tarjoaa tällaiselle kehittämistyölle hyvät edellytykset.”

Lue lisää monimuotoiseen luontoon perustuvien ekosysteemipalveluiden tarjoamista mahdollisuuksista Pohjoismaiden ministerineuvoston tuoreesta julkaisusta: Unlocking regional potentials - Nordic experiences of natural and cultural heritage as a resource in sustainable regional development


Lisätiedot

Projektipäällikkö Bo Storrank, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kehittämispäällikkö Jukka-Pekka Jäppinen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


 


Kohderyhmä: