Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Marja Salo: Arkiympäristön tulisi kutsua ilmastotekoihin

RSS
19.12.2018 Marja Salo
Marja Salo
 

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi lokakuun alussa 1,5 asteen raportin. Se sai aikaan uutisvirran, vaikka sen pääsisältö on ollut tiedossa jo pitkään. Raportti lähinnä tarkensi ilmastotoimien kiireellisyyttä ja mittakaavaa. Uutisointi herätti viestimet ja kansalaiset kysymään, mitä tavallisen kansalaisen pitäisi tehdä pienentääkseen hiilijalanjälkeään.

Samalla kuin minä ja kollegani vastasimme toimittajien kysymyksiin, pohdin arkeni sopeuttamista lähiajan muutokseen elämässäni. Olin lähdössä marraskuuksi valmistelemaan väitöskirjaani Örön saarelle. Kotini olisi ulkosaaristossa, eikä ruokakauppaa lähimaillakaan. Toisaalta tykkään leipoa itse ruisleipää. Onkohan saariston kodissani uunia?

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. Meillä on tietoa ja asenteemme on myönteinen. Suomalaisten henkeä kohden laskettu hiilijalanjälki on kuitenkin maailmanmittakaavassa korkea. Myös IPCC:n raportissa todetaan, etteivät tieto ja huoli aina muutu toiminnaksi. Rahallinenkaan hyöty ei takaa muutosta, vaikkakin auttaa sitä osaltaan.

Omat havainnot vaikuttavat siihen, mihin ympäristöongelmiin kiinnitämme huomiota: Sinilevän näkee ja haistaa. Huomaamme myös rantaviivaan kasaantuvat muoviroskat. Kuinka on ilmastonmuutoksen kokemuksellisuuden laita? Ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat olla niin hitaita, ettei niitä havaitse. Yksittäisten poikkeavien sääilmiöiden ei toisaalta voida sanoa johtuvan pelkästään ilmastonmuutoksesta.

Valinnan houkuttelevuus riippuu olosuhteista

Me tutkijat voimme jakaa tietoa paremmista arjen valinnoista, mutta aina ei ole kysymys tiedon puutteesta. Esimerkiksi on suositeltavaa liikkua arjen matkat kävellen, pyöräillen ja joukkoliikennettä käyttäen, ja vähentää henkilöauton käyttöä. Toki kaikki tiedämme tämän.

Valinnan houkuttelevuus riippuu kuitenkin olosuhteista, kuten kulkutapavaihtoehdoista, matka-ajoista ja siitä onko sopivia kulkuväyliä ylipäänsä olemassa ja pidetäänkö niitä kunnossa myös talvella. Väitöskirjassani tarkastelen kulutusta käytäntöjen viitekehyksen kautta, esimerkiksi kulutuksen ohjauskeinoja ja indikaattoreita.

Arki on työtä, opiskelua, tapaamisia, läheisistä huolehtimista, harrastuksia ja ruokahuoltoa. Päivät koostuvat aikataulujen ketjusta, tai oikeastaan verkosta, sillä sovitamme toimintamme muiden ihmisten aikatauluihin. Nopea ja joustava liikkuminen mahdollistaa arjen palapelistä suoriutumisen.

Henkilöautoilu on vaikuttanut siihen, kuinka asuminen, työpaikat ja palvelut ovat sijoittuneet. Rakenne on muodostunut hajanaiseksi. Arjen toiminnot ovat kaukana toisistaan. Hajanainen rakenne on taas puolestaan vahvistanut henkilöauton tarvetta. Jos arjen palapelistä poistaa henkilöauton, voi olla vaikeaa löytää koloon sopivaa palasta ilman, että muutkin osat sovitellaan uudelleen.

Saaristossa suunnittelin ruokahuollon viikon jaksoissa

Arjen olosuhteita voidaan kuitenkin muuttaa. Jätteiden lajittelu on helppoa, jos kodin pihassa on keräysastiat eri jakeille. Kun arkiympäristö kutsuu lajittelemaan, on helppoa muuttaa toimintaa. Rutiinien muotoutuminen vie toki jonkin aikaa. Pihan keräysastiat saavat aikaan myös sen, ettei lajittelua koeta normaalista poikkeavaksi valinnaksi vaan yleiseksi toimintatavaksi.

Keräysastioiden takana on laajempi järjestelmä, johon on tehty muutoksia. Muutoksia on tehty esimerkiksi materiaalien käsittelyyn, logistiikkaan ja materiaalien kierrätysasteen velvoitteisiin. Myös liikenteellä, energialla ja ruualla on omat järjestelmänsä, joiden avulla luodaan vähähiilisen arjen puitteet. Siksi kulutusmuutoksia ei pitäisi käsitellä pelkästään valintoina, vaan niihin vaikuttavat myös järjestelmät. Arkiympäristön järjestelmiä tulisi uudistaa niin, että vähähiilisyydestä tulisi yhteinen oletusarvo.

No, miten arkeni muuttui saaristossa? Sopeutin arkeni olosuhteisiin esimerkiksi suunnittelemalla ruokahuollon viikon jaksoissa. Mietin, miksi en toimi kotona samoin. Voisin hoitaa ostokset kerralla viikoksi tai kahdeksi ja säästää aikaa vaikkapa ulkoiluun lähimetsässä.

Tavallisena päivänä pyöräilen ruokakaupan ohi melkein parikymmentä kertaa. Pitkäjänteinen ruokaostosten suunnittelu ei kuitenkaan ole tullut mieleeni, kun se ei ole ollut välttämätöntä. Ohikulkijaa houkuttelee myös vaikkapa tarjoustuotteet tai tuoreen leivän tuoksu. Onneksi saaristokodissa oli uuni. Saatoin pitää kiinni kotoisasta tavastani leipoa ruisleipää.

Kirjoittaja työskentelee kestävän kulutuksen tutkijana SYKEssä ja valmistelee aiheesta väitöskirjaa Helsingin yliopistossa Koneen säätiön tuella. Blogi on kirjoitettu Örön saaren residenssissä Saaristomeren kansallispuistossa.

Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa

 

Kommentit (4 kommenttia)
Ilmastotehokkuutta?
20.12.2018
klo 9.47
Kiva kirjoitus. Mutta jäi vaivaamaan ajatus että pieni on kaunista...esim luultavasti leivän leipominen teollisessa leipomossa monin verroin ilmastoa vähemmän kuormittavia kuin ainakaan sähköuunin käyttö kotona leipomiseen. Puulla lämmitettävästä uunista
tukee taas hiukkasia. Toivon ettei tutkijoiden suulla synnytetää väärää kuvaa mikä ilmastomielessä positiivista. Tieteellisten näyttöjen kautta kiitos. Ei vääriä mielikuvia edes vahingossa
Marja Salo
21.12.2018
klo 15.13
Kiitokset kommentista. Harmillista, mikäli kirjoituksesta jäi vaikutelma että otan kantaa leivän tuotantoon. Tarkoitukseni oli käyttää leipää esimerkkinä arkisesta asiasta joka on minulle tärkeä ja erilaisissa ympäristöissä pohdin miten niin sanotusti
pidän itseni leivässä. Toivoin kirjoitukseni herättävän ajatuksia tiedon ja toimintaympäristön vaikuttavuuden suhteesta siihen miten arjessa toimimme. Tähän problematiikkaan käytäntöteoreettinen tutkimusote voi olla hyödyllinen. Kommentti sai myös jatkamaan
pohdintaa leivästä. Olet oikeassa, että pieni ja kotikutoinen ei välttämättä ole vaikutuksiltaan pienin jos tarkastellaan päästöjä per kg tuotetta. En ole perehtynyt leivän vaihtoehtoisiin tuotantoprosesseihin niin että osaisin tässä ottaa kantaa asiaan suuntaan
tai toiseen. Kysymystä voi lähestyä tuotantotehokkuuden lisäksi muistakin näkökulmista, esimerkiksi mihin käytämme aikamme, jos en leivo itse mihin käyttäisin säästyneen ajan. Tai arvostukseen, heitämmekö vähemmän ruokaa pois mikäli olemme osallistuneet raaka-aineiden
kasvattamiseen, keruuseen tai tuotteiden valmistukseen. Tämä problematiikka olisi ihan oman kirjoituksensa aihe.
Sauli H
8.1.2019
klo 21.46
Lähellä sydäntä tuo kertomasi. Olin itse parisen kuukautta Lapissa. Lähimpään kauppaan matkaa 35 km. Ei ollut sähköjä, kun oli niin pimeää, että aurinkokennot eivät ladanneet akkuja. Jätehuoltoon piti kiinnittää kaupassa erityistä huomiota - ostaa sellaista,
josta jää mahdollisimman vähän jätettä. Tuli myös kerättyä sieniä ja marjoja - lähiruuan merkitys korostui. Summa summarum - Suomessakin elämme niin monenlaisissa ympäristöissä, että se, mikä käy ja sopii toiselle, ei sovi toiselle.
Marja Salo
9.1.2019
klo 9.48
Kiitokset kommentista. Kokemus erilaisissa ympäristöissä elämisestä, edes tilapäisesti, on ajatuksia herättävää. Eikä tätä kokemusta varten tarvitse aina matkustaa maailman ääriin.