Mika Raateoja
Suomenlahti-vuoden 2014 tuottama Suomenlahden tila-arvio julkaistiin viimein tänä syksynä. Suomenlahti-vuoden koordinaattori Kai Myrbergin sanoja luvatta siteeraten, ei ole juttu eikä mikään kirjoittaa tekstiä ja tehdä tila-arvio. Juttu on pystyä lyömään se kansiin. Tehty.
Suomenlahden rantavaltioiden – Viron, Venäjän ja Suomen – välinen merensuojelun kolmikantayhteistyö on perinteisesti ollut Suomi-painotteista tarkoittaen, ettei mitään tapahtuisi ilman suomalaisten aloitetta. Tämä asetelma ei olisi ikimaailmassa pystynyt tuottamaan vakavasti otettavaa tila-arviota yksinkertaisesti siksi, että sille ei ollut oikeasti edellytyksiä. Ei voi lentää, kun voi hädin tuskin kontata. Maiden poliittinen sitoutuminen Suomenlahti-vuoteen oli avain uskottavan arvion tekoon. Ylätason vahva imu repi tutkijakunnan mukaan Suomenlahti-vuoteen ja kaikki ne padot, joita kolmikantatoiminnassa on ollut, murtuivat. Loppu on historiaa.
Tämä yhteistyön vire syntyi uuvuttavasta määrästä Suomenlahti-vuoden sihteeristön tekemää myyräntyötä. Toitotettiin, että homma ei toimi, jollei sitä aloiteta, tehdä ja saateta loppuun yhdessä. Tämä slogan iski kaikkialla ja myytiin loppuun. Myyräntyön onnistumisesta kertoo se, että kaikki Suomenlahti-vuoden merkittävät tapahtumat saatiin toteutettua Ukrainan kriisistä huolimatta. Tämä on todellinen Suomenlahti-vuoden perintö ja suoritus, jota on aivan turha edes yrittää toistaa. Piste.
Meillä on nyt uljas tila-arvio, mutta miten sen viestit saadaan hyödynnettyä? Meidän täytyy tehdä työtä kahdella eri rintamalla: ruohonjuuritasolla ja kattohuoneistoissa.
Aloitetaan alhaalta. Mikäli jokin tieto, arvokaskin, löytyy ainoastaan jonkin paksun painotuotteen sivuilta, merkitsee se ei-tutkijoille sitä, ettei sitä ole olemassa. Tieto on olemassa vasta sitten, kun se on puettu sopivaan asuun ja tarjoiltu sopivilla foorumeilla. Tämä fakta tuntuu edelleen olevan tutkijakunnalle käsittämättömän vaikeaa ymmärtää. Tila-arvio nousee tuhkasta kuin Feeniks, kun sen tarjoama sisältö vaatetetaan katu-uskottavaksi. Nyt on vuoro tietopaketeille, webbisisällöille ja some-fasilitoinnille. Uusi uljas maailma ja uusi arvokas kuulijakunta. Tutkijoiden norsunluutornit on tällä haavaa purettu.
Sitten ylös. Kaikkein kriittisin osa Suomenlahti-vuoden projektissa on tila-arvion suositusten saaminen käytäntöön. Jäävätkö nämä suositukset hienoiksi suosituksiksi ja haudataanko ne hienojen suositusten hautausmaahan, joka sijaitsee tuossa Hietsun hautuumaan kupeessa? Kysymys on totta kai tutkijoiden ja päättäjien dialogista, joka on ollut ikiaikainen kanto kaskessa. Työkaluksi on rakennettu Suomenlahden tiekartta, jolla tutkijoiden suositukset viedään toimintavaltaa omaaville tahoille. Tiekartan päivityksestä vastaavat kolmikantatoiminnan asiantuntijaryhmät, Suomen ja Viron ympäristöministeriöt sekä Venäjän ympäristö- ja luonnonvaraministeriö. Oma ympäristöministeriömme otti asiassa tomerasti roolia: siellä selkeästi nähdään kolmikantatoiminnan arvo ajassamme, jolloin toimivia suhteita Venäjälle saa etsiä ja olla löytämättä.
Suosituksia siis löytyy ja poliitikkojen täytyy ajaa niitä konkreettisesti eteenpäin. Muutoin kansalainen kyseleepi, miksi veroeuroni käytettiin johonkin pölyttyvän paperipluntan tuottamiseen. Konkretiaa saadaan, sillä kolmikantatoiminnan koordinaatioryhmä antaa tarvittavan poliittisen kivijalan tiekartalle. Linkit poliittisiin piireihin – joita tutkijakunnalla yleensä ei ole – ovat siis olemassa.
Kolmikantatoiminnan tulevaisuus on edelleen Suomen varassa jo siksikin, että toiminnan sihteeristö on SYKEssä. Suomi siis edelleen vetää rekeä, muttei enää kivirekeä.
Mika Raateoja – olen SYKEn merikeskuksen vanhempi erikoistutkija ja merelle eksynyt limnologi.
Puh. 029 525 1536
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.