Hämeeseen siirretyt harjusinisiivet selvisivät ensimmäisestä talvestaan

Tiedote 21.6.2017 klo 8.00
Harjusinisiipi
Hämeessä syntynyt harjusinisiipi, naaras. Kuva Janne Heliölä

Erittäin uhanalaista harjusinisiipeä on esiintynyt Suomessa pitkään vain Säkylänharjulla. Viime kesänä tehtiin siirtoistutus uuden perhospopulaation perustamiseksi Etelä-Hämeeseen. Tuoreet havainnot ovat vahvistaneet, että siirretty perhoskanta on hengissä.

Suomen ympäristökeskus selvitti kahtena edellisenä kesänä uhanalaisen harjusinisiiven tilaa sen kotialueella Säkylänharjulla. Inventoinnit osoittivat perhoskannan niin vahvaksi, että siirrettävien yksilöiden poistaminen ei aiheuta sille uhkaa. Samaan aikaan kartoitettiin siirtokohteeksi suunnitellun alueen laatua. Tulosten perusteella harjusinisiivellä katsottiin olevan hyvät edellytykset luoda sinne elinvoimainen populaatio.

Harjusinisiivet siirrettiin Hämeeseen kesäkuussa 2016. Kohdealueelle vapautettiin yhteensä 20 naaras- ja 10 koirasyksilöä, jotka oli pyydystetty edellispäivänä Säkylänharjulta. Siirrettyjen perhosten liikkumista ja käyttäytymistä seurattiin niiden elinkaaren loppuun asti. Havainnot olivat lupaavia, sillä perhoset pysyttelivät lisääntymiseen soveliaalla alueella ja naarailta havaittiin parikymmentä munintaa.

Viime viikkojen seurannoilla on vahvistettu, että siirretty perhoskanta selvisi ensimmäisestä talvestaan. Harjusinisiipi lentää parhaillaan, ja alueelta on tähän mennessä löydetty kymmenen perhosyksilöä. Arvio kesän perhoskannasta tarkentuu kesän kuluessa.

Uusi perhoskanta on vielä niin pieni, että parikin onnetonta yhteensattumaa voi hävittää sen kokonaan. Kannan tilaa seurataan, ja perhosten elinympäristöä pyritään edelleen parantamaan.

Avoimet paahdeympäristöt ja niiden lajit ovat käyneet vähiin

Harjusinisiipi on paahdeympäristöjen laji. Paahdeympäristöt ovat avoimia, kuivia ja niukkaravinteisia elinympäristöjä, joissa esiintyy juuri niihin sopeutuneita kasvi- ja eläinlajeja. Aiemmin näitä alueita on ollut esimerkiksi harjujen rinteillä, joissa metsäpalot tai karjan laidunnus pitivät maiseman avoimena. Nykyisin avoimet paahdeympäristöt ovat hyvin harvinaisia, samoin kuin valtaosa niiden eliölajistosta.

Avointa harjusinisiiven uutta elinympäristöä
Harjusinisiiven uutta elinympäristöä Etelä-Hämeessä. Kuva Janne Heliölä.


Harjusinisiipi on säilynyt Säkylänharjulla ennen kaikkea Puolustusvoimien ansiosta. Perhosen esiintymä sijaitsee Porin Prikaatin harjoitusalueella, missä säännöllinen toiminta luo ja ylläpitää maaston avoimuutta. Lisäksi Metsähallitus on tehnyt alueella laajamittaisia kunnostustoimia, joilla on lisätty harjusinisiivelle ja monelle muulle paahdelajille soveltuvan elinympäristön määrää.

Lisätietoja

Hankkeen vetäjä, tutkija Janne Heliölä, p. 0295 251 164, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, p. 040 50 98654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön

Linkit

 


Kohderyhmä: