Ihan pihalla! -kärkihanke tekee oppilaista ympäristöntutkijoita

Tiedote 18.4.2017 klo 13.28
Uimassa
Kuva: Petri Jauhiainen

Opetushallituksen tämän hetken mittavimmassa digikärkihankkeessa Ihan pihalla! koululaiset pääsevät tekemään tutkimustyötä maastossa, kirjaimellisesti ihan pihalla. Opetus toteutetaan erilaisia välineitä ja digitaalisuutta sekä pelipedagogiikkaa hyödyntäen. Kymmenen osallistujakunnan koululaiset muun muassa keräävät näytteitä järvivedestä.

Ihan pihalla! -hankkeessa pääosassa ovat oppilaat ja opettajat. Oppilaista kehittyy hankkeen kuluessa vaikuttavan kansalaisuuden osaajia ja teknologiaa oppimisessa hyödyntäviä ympäristöntutkijoita. He oppivat vaikuttamaan globaaleihin ilmiöihin lähiympäristön tutkimisen ja omien toimien kautta.

Hankkeen aikana opettajat kehittävät pelillisiä opetuskokonaisuuksia ja -malleja, joita voidaan hyödyntää suoraan perusasteen opetuksessa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Opettajat osallistuvat aluksi koulutukseen, jossa hankitaan taidot pelien tekemiseen, mittauslaitteistojen rakentamiseen ja lähiympäristön tutkimiseen.

Hankkeessa kehitetään uuden opetussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa ja ilmiöihin pohjautuvaa oppimista perusasteen opetukseen. ”Opetuksessa hyödynnetään digitaalisuutta ja pelillisyyttä. Suomen ympäristökeskus on mukana hankkeessa ja oppilaiden mittaustulokset raportoidaan kansallisiin sekä kansainvälisiin tietokantoihin”, ohjelmajohtaja Juhani Kettunen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Hanketta vetää Kaarinan kaupunki. Mukana ovat Suomen ympäristökeskus ja pelillisen seppo-opetusalustan hankkeen käyttöön tarjoava Lentävä Liitutaulu Oy sekä kymmenen erikokoista kuntaa ja kaupunkia: Hyvinkää, Jyväskylä, Kaarina, Kuopio, Lappeenranta, Lohja, Merikarvia, Pori, Pyhäranta ja Rauma. Arvioivana tahona toimii Helsingin Yliopisto.

Hankkeen Kick Off järjestetään Suomen ympäristökeskuksessa Helsingissä 19.4.2017 klo 12 - 16. Media on tervetullut tilaisuuteen. Ilmoittautuminen Mira Kekaraiselle.

Lisätietoja

Ohjelmajohtaja Juhani Kettunen, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 029 525 1277, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Projektipäällikkö Mira Kekarainen, Lentävä Liitutaulu Oy
p. 040 522 9406, etunimi.sukunimi@seppo.io

Kuva tiedotusvälineiden käyttöön


Kohderyhmä: