Kiinteistöissä mittavat mahdollisuudet säästää energiaa – uusi hanke sysää rakennusten energiatehokkuusinvestoinnit liikkeelle

Tiedote 22.11.2017 klo 10.08

WWF, SYKE ja SYKLI tiedottavat

Rakennuksilla on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Suomessa rakennusten hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää arviolta jopa 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jos nykyisten rakennusten energiatehokkuutta parannetaan ja uudisrakennuksiin toteutetaan vähähiilisiä ratkaisuja. Tätä edistääkseen WWF, SYKE ja SYKLI ovat käynnistäneet hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta ja ilmastokelpoisuutta. Tämä nostaa samalla kiinteistöjen arvoa ja säästää ylläpitokuluissa.

WWF Suomen, Suomen ympäristökeskus SYKEn ja Suomen ympäristöopisto SYKLIn kolmivuotisessa hankkeessa ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään yhteistyössä rakennusten omistajien, cleantech-yritysten sekä kaupunkien ja kuntien kanssa. Hankkeen keskiössä on rakennusten energiatehokkuus.

“Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on välttämätöntä ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta”, sanoo projektikoordinaattori Kata Kreft-Burman.

Lukuisten selvitysten mukaan nykyisissä rakennuksissa on merkittävästi mahdollisuuksia parantaa energiatehokkuutta niin, että se on taloudellisesti kannattavaa. Näitä mahdollisuuksia ei vielä hyödynnetä.

“Tämän solmun aukaisemiseksi saatamme rakennusten parissa työskentelevät tahot yhteen, tarjoamme heille koulutusta sekä asiantuntemusta ja etsimme uusia tapoja saada energiatehokkuusinvestoinnit liikkeelle. Myös suomalaisten kiinteistösijoittajien kanssa tehdään yhteistyötä, joka tähtää sijoitussalkkujen läpivalaisuun ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen suhteen”, kuvailee Kreft-Burman.

Koko maailman olemassa olevaan rakennuskantaan pitää tehdä energiasaneeraus tämän vuosisadan puoliväliin mennessä, jotta maapallon lämpötilan nousu voitaisiin rajoittaa 1,5 asteeseen. Näin todetaan kansainvälisen energiajärjestö IEA:n tuoreessa World Energy Outlook 2017 -raportissa.

“Tämä tarkoittaa, että olemassa olevien rakennusten energiankäytön suitsiminen pitää aloittaa heti, sillä niille ei ole luvassa vuoteen 2050 mennessä kuin korkeintaan pari isompaa remonttia, joiden yhteydessä rakenteelliset muutokset voidaan helpoiten tehdä. Huomisen päästöttömän rakennuskannan peruskivi muurataan nyt – ei vuosikymmenten päästä”, sanoo Kreft-Burman.

Rakennusten energiatehokkuus hillitsee ilmastonmuutosta

Rakennuksilla on merkittävä rooli EU:n pyrkimyksissä hillitä kasvihuonekaasupäästöjä. Suomen ilmastopaneelin (2014) mukaan suomalaisten rakennusten energiankulutusta voidaan vähentää 21–33 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jos nykyisten rakennusten energiatehokkuutta parannetaan ja uudisrakennuksiin toteutetaan vähähiilisiä ratkaisuja.

Hankkeen toimenpiteet edistävät EU:n vuosille 2020 ja 2030 asettamien ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista, ja ne huomioivat Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet pitää maapallon lämpötilan nousu 1,5–2 asteessa.

“Nykyisten rakennusten energiakorjaukset ovat tärkeitä, sillä arvioiden mukaan 70 prosenttia tämänhetkisestä rakennuskannasta on olemassa vielä vuonna 2050. Rakennusten pitkä elinkaari tarkoittaa sitä, että Pariisin ilmastosopimuksen mukainen rakentaminen on tärkeää juuri nyt.”

Lisätietoja


projektikoordinaattori Kata Kreft-Burman, WWF, p. 050 520 8918, kata.kreft-burman@wwf.fi

projektipäällikkö Nina Teirasvuo, Suomen ympäristöopisto SYKLI, p. 050 363 4646, nina.teirasvuo@sykli.fi

vanhempi tutkija Olli-Pekka Pietiläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0400 148 831, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

www.wwf.fi/economise

“Vastinetta rahoille: kannattavasti kohti energiatehokasta ja ilmastokelpoista rakennuskantaa” -hankkeen (Value for money: unlocking the investment potential for resilient low-carbon Finnish building stock", LIFE EconomisE) toteuttavat WWF, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Suomen ympäristöopisto SYKLI.

WWF keskittyy hankkeessa suomalaisiin institutionaalisiin sijoittajiin, jotka hallinnoivat suurta kiinteistökantaa. WWF pureutuu myös uusien ja entistä parempien energiatehokkuuspalveluiden ja -ratkaisujen kehittämiseen ja käyttöönottoon. SYKE auttaa kuntia esimerkiksi katselmoinneissa, tarjouspyynnöissä, laskelmissa tai tukien hakemisessa sekä kartoittaa kunnissa tehtyjä hyviä käytäntöjä ja levittää niitä toisiin kuntiin. SYKLI tarjoaa koulutusta muun muassa elinkaarikustannuksiin ja energiatehokkuuteen liittyen kuntien viranhaltijoille ja luottamushenkilöille.

Hanke rahoitetaan osin EU:n Life Climate Governance and Information programme -tuella.

Econimise_logorivi
 
 
 

Aihealue:
Kohderyhmä: