Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Suomelle suuri EU-Life-hanke ilmastonmuutoksen hillintään

Tiedote 19.12.2018 klo 10.17
Jyväskylän ilta
© Kuva: Mauri Mahlamäki

Euroopan komissio on myöntänyt Suomelle 9,1 miljoonaa euroa ilmastonmuutoksen hillinnän edistämiseen. Life-ohjelmaan hyväksytyllä ”Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia” (CANEMURE)- hankkeella edistetään hillinnän käytännön toimia seuraavan kuuden vuoden ajan. Koko hankkeen budjetti on 15,3 miljoonaa euroa. Hanketta rahoittaa kansallisesti mm. ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Energiavirasto ja Sitra.

”Pariisin ilmastosopimuksessa kaikki maailman maat sitoutuivat vähentämään päästöjään. Tähän mennessä annetut päästövähennyssitoumukset eivät kuitenkaan riitä siihen, että saavutetaan kriittisenä rajana pidetyn 1,5 asteen ilmaston lämpenemistavoite. Toimia tarvitaan monilta eri tahoilta. Erityisesti kaupungit ja kunnat nousevat keskeiseen rooliin. Nyt käynnistyvän hankkeen myötä Suomella on entistä paremmat mahdollisuudet vastata ilmastonmuutoksen hillinnän valtavaan haasteeseen”, hankkeen vetäjä, erikoistutkija Laura Saikku Suomen ympäristökeskuksesta uskoo.

”Hankkeen tavoitteina on edistää älykästä ja vähähiilistä liikkumista, lisätä hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa ja parantaa rakennusten energiatehokkuutta. Lisäksi tuemme prosesseja, joilla luodaan kestävää kaupunkirakennetta ja edellytyksiä vähähiiliselle tuotannolle ja kulutukselle. Hankkeessa edistetään myös maa- ja metsätalouden siirtymistä vähäpäästöisiin maaperän hoitomenetelmiin erityisesti turvemailla.”

Hankkeessa on mukana 22 toimijaa: kuntia ja kunnallisia organisaatioita, tutkimuslaitoksia ja yrityksiä. Käytännön ilmastotoimien edistämisen ohella järjestetään koulutusta, luodaan yhteistyöverkostoja ja levitetään hyviä käytäntöjä koko Suomeen.

Asiantuntijaosaaminen tukee alueellista työtä

Suomen ympäristökeskus, Tampereen yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Ilmatieteen laitos muodostavat asiantuntijaorganisaatioina palvelukeskuksen, joka tuottaa uutta tietoa sekä kehittää eri kohderyhmille soveltuvia työkaluja. Palvelukeskus levittää ilmastonmuutoksen hillinnän hyviä esimerkkejä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Palvelukeskus arvioi toimien ilmastovaikutuksia, raportoi tuloksista sekä tukee alueellisten yhteistyöverkostojen ja kuntien ilmastotyötä.

”Hanke tuo Suomeen pitkäjänteisyyttä etenkin ilmastomuutoksen edelläkävijäkuntien ja -alueiden ilmastotyöhön. Hankkeella tavoitellaan muun muassa Hiilineutraalit kunnat (HINKU) -verkoston laajentumista uusiin kuntiin Suomessa. Tavoitteena on synnyttää myös uusia ilmastonmuutoksen hillintää tukevia hankkeita ympäri Suomea ja vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kilpailukykyä. Lisäksi hankkeen erityispiirteenä on kerätä kansallisista ja kansainvälisistä hankkeista onnistuneita toimenpiteitä sekä edistää niiden käyttöönottoa Suomessa ”, hankkeen vastuullinen johtaja, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta korostaa.

CANEMURE -hankkeessa toteutetaan vuosina 2018 - 2024 lähes kaksikymmentä konkreettista ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen kytkeytyvää osahanketta. Niiden toteuttajat ovat hankkeen ydinalueelta – Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Pohjois-Pohjanmaalta, Pirkanmaalta, Päijät-Hämeestä ja Etelä-Karjalasta.

Hankesivut

Lisätietoa

Hankevetäjä, erikoistutkija Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus p. 0400 148 771, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Hankkeen vastuullinen johtaja, Kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja Jyri Seppälä, SYKE
puh. 0295 251 629, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Hankkeen toteuttajatahot

  • Luonnonvarakeskus
  • Ilmatieteen laitos
  • Tampereen yliopisto
  • Hyvinkään kaupunki
  • Iilaakso Oy
  • Lahden kaupunki
  • Lappeenrannan kaupunki
  • Lohjan kaupunki
  • Oulun ammattikorkeakoulu
  • Porvoon kaupunki
  • Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy
  • Päijät-Hämeen liitto
  • Varsinais-Suomen ELY-keskus
  • Satakunnan ammattikorkeakoulu
  • Tammisaaren energia
  • Tampereen kaupunki
  • Turun kaupunki
  • Rakennustuoteteollisuus RTT
  • Pirkanmaan liitto
  • Uudenmaan liitto
  • Helsingin kaupunki

Hankkeen osarahoittajat

  • Ympäristöministeriö
  • Liikenne- ja viestintäministeriö
  • Maa- ja metsätalousministeriö
  • Energiavirasto
  • Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, Sitra
  • Pirkanmaan ELY-keskus
  • Kangasala
  • Lempäälä
  • Nokia
  • Orivesi
  • Pirkkala
  • Vesilahti
  • Ylöjärvi
Life-logo
LIFE-IP CANEMURE-FIN
LIFE 17 IPC FI 002

CANEMURE -hanke saa rahoitusta EU:n LIFE-ohjelmasta.

 
 
 
 
 

Kohderyhmä: