Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Tulvariski kasvanut jälleen Kokemäenjoella

Tiedote 25.1.2018 klo 14.02

Tulvakeskus ja Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan ELY-keskukset tiedottavat

Kokemäenjoki 25.1.2018
Tilanne Kokemäenjoella Porin kohdalla 25.1.2018. © Markku Maunula

Keskiviikkona alkanut lauha ja sateinen jakso on kasvattanut taas virtaamia Etelä- ja Lounais-Suomen joissa. Kokemäenjoella jäädytysajon päättyminen on myös osaltaan kasvattanut virtaamaa. Huittisissa on jälleen kastumisvaarassa myös asuinrakennuksia ja osa paikallisteistä on poikki. Myös muualla joen ala- ja keskiosalla voi syntyä tulvavahinkoja.

Kokemäenjoen alajuoksulle laskevan Loimijoen virtaaman ennustetaan nousevan lähipäivinä nopeasti – suurimmillaan virtaama on todennäköisesti lauantaina. Säännöstellyiltä järviltä, kuten Näsijärveltä, Kokemäenjoen alajuoksulle tulevaa virtaamaa rajoitetaan sen vuoksi jo tästä päivästä alkaen, jotta alajuoksulle muodostunut jääkansi ei lähtisi virtaaman kasvamisen takia liikkeelle. Järvien pinta voi sen takia nousta väliaikaisesti ajankohdalle epätyypillisiin lukemiin.

Jos virtaama kasvaa rajoituksista huolimatta liian suureksi, jääkansi voi lähteä liikkeelle ja Poriin voi muodostua jääpato, joka nostaa veden jopa viime viikkoa korkeampiin tulvalukemiin.

Tulva mahdollinen myös Salossa

Salossa Uskelanjoen virtaama on lähtenyt kovaan nousuun, ja jäiden liikkeellelähtö ja jääpadon muodostuminen ovat sielläkin mahdollisia. Sateet ja lumien sulaminen voivat nostaa veden pelloille myös esimerkiksi Kiskonjoella ja Karjaanjoella.

Tulvakeskus ja Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan ELY-keskukset seuraavat koko ajan tulvatilannetta yhteistyössä pelastusviranomaisten ja säännöstelijöiden kanssa. Tilanteen kehittymisestä tiedotetaan tarpeen mukaan.

Tulvatilannetta koko Suomessa voi seurata lähes reaaliajassa osoitteessa www.ymparisto.fi/tulvatilanne

Lisätietoja

  • Tulvakeskus / Suomen ympäristökeskus SYKE: johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, puh. 0295 251 731 tai 040 561 5533, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Tulvakeskus / Ilmatieteen laitos: päivystävä meteorologi
  • Varsinais-Suomen ELY-keskus: johtava vesitalousasiantuntija Juha-Pekka Triipponen, puh. 0295 022 953, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
  • Pirkanmaan ELY-keskus: johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid, puh. 0295 036 188, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi tai vesitalousasiantuntija Harri Mäkelä, puh. 0295 036 359, etunimi.t.sukunimi@ely-keskus.fi

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Tulvatilanne: http://www.ymparisto.fi/tulvatilanne

.............................................................................

Tulvakeskus

Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön ELY-keskusten ja pelastuslaitosten kanssa.


Kohderyhmä: