Longinoja on todennäköisesti pitkäaikaisin talkookunnostuksilla ylläpidetty purokohde Suomessa

Uutinen 22.5.2017 klo 13.47
Henrik Kettunen
© Henrik Kettunen

Longinojasta on tullut koko Suomen talkookunnostusten mallikohde taimenen elvytystyössä Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran (Skes ry) aloittamien, vuosittain jatkuvien kunnostustöiden ansiosta. Päällepäin vaatimattomasta ojasta on vuodesta 2001 alkaneella sitkeällä vapaaehtoistyöllä kehittynyt yksi Vantaanjoen tärkeimmistä lisääntymispuroista Suomenlahden uhanalaiselle taimenelle.

Läpi Malmin ja ali Kehä I:n virtaava Longinoja on Vantaanjoen ensimmäinen sivuhaara. Oja on talkoovoimin muuttunut puroksi ja vesistöksi, jossa taimenen luontainen lisääntyminen on turvattu. Puro on helposti taimenten saavutettavissa ja vuosittain purossa kuteekin kymmenittäin suuria merivaelluksen tehneitä taimenia yhdessä paikallisten emokalojen kanssa.

Yhteistyössä voimaa

Stara, eli Helsingin kaupungin oma rakentamispalvelu, on toimittanut talkookunnostuksiin tarvittavat kivi -ja puuainekset vuodesta 2007 alkaen. Ennen kaupungin mukaan tulemista järjesti Skes ry kiviainesten hankinnan lahjoitusvaroilla.

Puroprojekti on Skes ry:n toimesta näyttänyt, että kun töitä tekee tarmolla ja avoimesti, saavutetaan paras tulos myös alueen asukkaiden silmissä. Uhanalainen Suomenlahden taimen on palannut keskelle urbaania kaupunkiluontoa. Vuosittain sadat taimenet onnistuvat lisääntymään purossa ja poikasmäärät ovat huimia. Lisääntymisen onnistumisen edellytyksenä ovat puhtaat kutusoraikot, joita lisätään vuosittain. Myös vanhoja kutualueita puhdistetaan niihin kertyneestä kiintoaineksesta.

Longinojalla tilanne kutusoraikkojen putsauksen suhteen on ihanteellinen. Aktiiviset kutubongarit putsaavat soraikkoja omatoimisesti juuri ennen kutua. Omalla panoksellaan he haluavat varmistaa, että kutualustat ovat huippukunnossa kudun alkaessa.

Puro ihmisten tietoisuuteen

Kunnostusten lisäksi puron ympärillä toimii myös puroaktiiveiden joukko, jonka ansiosta on tuotettu puron Facebook-sivut ja verkkosivut. Vuonna 2016 järjestettiin historian ensimmäiset Helsingin kaupungin puistoretket purolle. Ensimmäisellä retkellä tutustuttiin purolla tehtyihin kunnostuksiin ja seuraavilla kutubongausretkillä seurattiin kutevia taimenia. Retken oppaana toimi Skes ry:n Juha Salonen.

"Tavoitteemme on ollut saada kaikki mahdollinen tieto purosta saman osoitteen alle ja helpottaa näin purosta kiinnostuneiden kansalaisten ja viranomaisten tiedon saantia", kertoo Longinoja.fi-sivun perustaja Juha Salonen. "Olemme halunneet osoittaa alueen ihmisille ja Helsingin päättäjille, miten upea ja monipuolinen luontokohde Longinoja ja sen varret ovat."

Lisätietoja

Puroaktiivi Juha Salonen, Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura Skes ry, juha.salonen@skes.fi


Kohderyhmä: