Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Valtakunnallinen leväkatsaus 14.6.2018: Järvillä sinilevä runsastunut, etelärannikolla paikoin sinileväkukintoja

Tiedote 14.6.2018 klo 12.06
Rantamaisema
© Kuva: Ilkka Lastumäki / itameri.kuvat.fi

Sinileväkukinnat ovat lisääntyneet viime viikosta Etelä- ja Keski-Suomen järvillä. Avomerialueilla ei ole havaittu sinileväkukintoja, mutta eteläisellä rannikkoalueella on esiintynyt paikallisia kukintoja. Jokainen voi osallistua sinileväseurantaan kesän aikana älypuhelimissa toimivan Havaintolähetin avulla tai perustamalla oman havaintopaikan Järvi-meriwiki -palveluun.

Sinilevien määrä järvissä lisääntynyt

”Tällä hetkellä sinilevää esiintyy Etelä- ja Keski-Suomen järvissä hieman pitkänajan keskiarvoa enemmän. Poikkeuksellisen lämmin toukokuu näyttää aikaistaneen sinileväkukintoja. Havaintojen määrä on lisääntynyt tuulisen sään aiheuttamasta pintaveden sekoittumisesta ja järvien pintalämpötilojen laskusta huolimatta”, sanoo tutkija Kristiina Vuorio Suomen ympäristökeskuksesta.

Hieman sinilevää esiintyi yhteensä 15 havaintopaikalla ja kahdella havaintopaikalla sitä esiintyi runsaasti. Lisäksi kansalaiset ovat ilmoittaneet runsaita sinileväkukintoja yhteensä kolmelta havaintopaikalta. Yhtään erittäin runsasta sinileväesiintymää ei ole toistaiseksi havaittu.

Tuulisen sään vuoksi sinilevää saattaa ajautua rannoille. Tuulien tyyntyessä ja pintalämpötilan noustessa pintakukintojen riski kasvaa. Pintavesien lämpötila on Etelä-Suomessa ja Keski-Suomessa 14-18 astetta, Kainuussa 10-14 astetta ja aivan pohjoisimmassa Lapissa alle 10 astetta.

Merialueilla vain paikallisia sinileväesiintymiä rannikolla

Suomen avomerialueilla ei ole havaittu sinileväkukintoja, mutta etelärannikolla on ollut joitakin paikallisia sinileväesiintymiä.

”Tilanne on alkukesälle tavanomainen. Sääolosuhteet vaikuttavat suuresti sinilevien runsastumiseen, tyynellä säällä ja veden lämmetessä voi paikallinen sinileväkukinta kehittyä nopeastikin. Runsaimmin sinileviä esiintyy Itämerellä yleensä vasta heinä- ja elokuussa” toteaa tutkija Heidi Hällfors Suomen ympäristökeskuksesta.

Merivesi on hieman lämmennyt edellisviikosta. Avomerialueilla lämpötila vaihtelee edelleen 10 asteen molemmin puolin, mutta lähentelee jo paikoin viittätoista astetta. Rannikolla vesi voi olla jonkin verran lämpimämpää.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rannoille.

Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Ilmoita levähavaintosi Järvi-meriwikiin

Järvi- ja merialueiden sinilevähavaintoja voi ilmoittaa Ympäristöhallinnon ylläpitämään Järvi-meriwikiin käyttäen Havaintolähettiä. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla.

Runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

 

Iso kartta viikon 24 levätilanteesta

Leväkukintojen riskiarvio

Valtakunnallinen levätiedotus

Tietoa sinilevistä

Kuvia

Lisätietoja

(Puhelimitse klo 13–15)

Sisävesiltä

Tutkija  Kristiina Vuorio, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 757, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Merialueilta

Sinilevätilanne merialueilla

Tutkija Heidi Hällfors, Suomen ympäristökeskus SYKE (15.6. saakka)
puh. 0295 251 114, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vanhempi tutkija Sanna Suikkanen, Suomen ympäristökeskus SYKE (18.6. alkaen)
puh. 0295 251 660, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Itämeren tila

Ryhmäpäällikkö Mika Raateoja Suomen ympäristökeskus SYKE (15.6. saakka)
puh. 0295 251 536, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE (18.6. alkaen)
puh. 0295 251 106, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintä

Viestintäasiantuntija Hannele Ahponen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 050 327 5997, etunimi.x.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: