Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Itämeri-laskurin laskentaperusteet

Asuminen

Jätevesien käsittely

Aikuisen henkilön kokonaistypen ja –fosforin ominaispäästöinä on käytetty Ntot 14 g/as/d ja Ptot 2,2 g/as/d. Laskurissa ei ole eroteltu aikuisia ja lapsia. Vesihuollon tulokset arvioidaan aikuisen näkökulmasta.

Laskurissa käyttäjän asumisen jätevesikuormitusta vähennetään vuodessa vapaa-ajan asunnolla vietettyjen päivien suhteessa.

Jos asunto on liitetty kunnalliseen jätevesipuhdistamoon, ravinteet puhdistuvat kunnan jätevesipuhdistamon puhdistustehon mukaisesti. Eri kuntien jätevesipuhdistamotiedot on selvitetty ympäristöhallinnon VAHTI-tietokannasta. Puhdistustehot ovat vuodelta 2014. Kunnassa voi olla useita puhdistamoja. Mallissa on laskettu näiden puhdistamojen asukasvastikelukumäärillä painotettu keskimääräinen puhdistusteho.

Monien kuntien jätevedet johdetaan toisten kuntien jätevesien puhdistamoille. Nämä liitynnät on selvitetty ja huomioitu jätevesien puhdistustehossa sekä vesistöjen pidättymisprosenteissa.

Ahvenanmaalla Maarianhaminaa lukuun ottamatta kuntien jätevesien puhdistustehoja ei ole pystytty selvittämään. Näille puuttuville kunnille on käytetty Suomen puhdistamojen keskimääräisiä puhdistustehoja, jotka ovat Ptot 90 % ja Ntot 40 %.

Jos asunto ei ole liitetty kunnalliseen jätevedenpuhdistamoon, käytetään seuraavia puhdistustehoja jätevesien käsittelymenetelmille:

  • Pienpuhdistamon ja maasuodatuksen puhdistustehona ovat Ptot 70 %, Ntot 30 %.
  • Sakokaivon pudistustehona on käytetty Ptot 15 % ja Ntot 10%,
  • Umpisäiliön jätevesipäästöille käytetään asuinkunnan jätevesipuhdistamon puhdistustehoa.
  • Kuivakäymälän ravinnepäästö oletetaan merkityksettömäksi.

Jos puhdistamosta ei ole tietoa, niin asumisen jätevesien oletetaan puhdistuvan sakokaivon puhdistustehon mukaisesti.

Ravinnepäästöjen pidättyminen ennen Itämerta on arvioitu SYKEn vesistömallien perustella (Huttunen, ym., 2013). Kaikille saman kunnan jätevesipäästöille sovelletaan samaa kulkeutumisreittiä Itämerelle.

Energian käyttö

Energian käyttö aiheuttaa välillisesti typen oksidien päästöjä. Suomessa ilmakehään päässeistä typpipäästöistä on arvioitu EMEP-mallin perusteella päätyvän Itämereen suorana laskeumana 9 % (Shamsudheen ym. 2015). Maa-alueelle tapahtuvan laskeuman kautta syntyvästä typpikuormituksesta ei ole olemassa arvioita. Tässä yhteydessä on oletettu, että Suomessa ilmakehään päässeistä typpipäästöistä päätyy Itämereen 10 %. Mallissa käytetään typen oksideille samaa kulkeutumisprosenttia riippumatta siitä, missä energiatuotanto tapahtuu.

Asumisen energiakäytön typpipäästöt näyttelevät normaalin kotitalouden yhteydessä hyvin vaatimatonta roolia Itämeren ravinnejalanjäljessä. Tämän takia käyttäjää pyydetään antamaan pakollisena vain asuntonsa pinta-ala, asumis- ja lämmitysmuodot, joiden pohjalta lasketaan asumisen oletusenergian käyttö. Oletusarvot lasketaan SYKE:n kehittämällä kaavalla.

Käyttäjä voi halutessaan antaa tarkat energiankäyttötietonsa. Eri energiamuodoille Itämereen päätyvinä päästökertoimina on typelle (g N/kWh) käytetty

Energianlähde Suora päästö Välillinen päästö Kokonaispäästökerroin
Sähkö 0,0086 0,0103 0,0189
Kaukolämpö 0,0157 0,0211 0,0369
Puu 0,0164 0,0406 0,0571
Öljy 0,011   0,011


Suorat päästöt on saatu Pöyryn (2010) raportista käyttämällä eri energiamuodoille niiden vuoden 2009 ja ennustettujen 2020 päästötietojen keskiarvoa. Välilliset päästöt koskevat metsätalouden ja turvetuotannon Itämereen aiheuttavia ravinnepäästöjä, jotka on allokoitu energiatuotannolle Tilastokeskuksen eri energiamuotojen polttoainetietojen perusteella.

Suomessa metsätalouden ja turvetuotannon päästöt (t/a) Itämereen on arvioitu HELCOMissa seuraavaksi:

  N P
Metsätalous 2450 130
Turvetuotanto 920 7


Välillisten vesipäästöjen mukaanotto merkitsee myös, että eri energiatuotantomuodoille saadaan pieni fosforipäästö. Se on sähkölle 0,00097 g P/kWh, kaukolämmölle 0,000544 g P/kWh ja puulle 0,002156 g P/kWh.

Kaukolämpö edustaa tässä keskimääräistä Suomessa tuotettua kaukolämpöä. Todellisuudessa eri paikkakunnilla tuotetun kaukolämmön tuotantotapa (sähkön ja lämmön yhteistuotanto tai lämmön erillistuotanto) ja polttoainejakauma vaihtelevat huomattavasti. Tämä aiheuttaa suuria eroja eri paikkakuntien kaukolämmön päästökertoimille. Näitä eroja ei ole kuitenkaan otettu tässä työssä huomioon, sillä energian merkitys on yleisesti melko vähäinen keskimääräisen suomalaisen ravinnejalanjälkilaskelmassa.

Asumisen energiakäyttötietojen päästöt jaetaan kotitalouden henkilöiden lukumäärällä.

Vapaa-ajan asuminen

Jätevesien käsittely

Vapaa-ajan asuntojen yhteydessä käytetään samoja laskentasääntöjä kuin asumisjätevesien yhteydessä. Kuormitustiedot lasketaan asunnossa vietettyjen päivien mukaan. Asuinpaikkakunnan sijasta laskennat on liitetty vapaa-ajan asunnon kuntaan.

Energia

Vapaa-ajan asuntojen yhteydessä käytetään samoja päästökertoimia kuin asumisen yhteydessä. Jos asunto ei ole ympärivuotisessa käytössä, oletustiedoissa otetaan huomioon asunnossa vietetty aika vuodessa.

Vapaa-ajan asuntojen energiakäyttötietojen päästöt jaetaan kotitalouden henkilöiden lukumäärällä.

Harrastukset

Ratsastus ja raviurheilu

Hevosten rehun ja laiduntamisen vaatiman peltopinta-alan (taulukko1) perusteella hevostaloudelle (74 200 hevosta) arvioitiin sitä vastaava peltokuormitus. Suomessa olevien suomenhevosista 5000 ( yht.19 200), ratsujen (19 400) ja ponien (10 400) ravinnekuormitus kohdistetaan laskurissa ratsastajille. Lämminveristen ravihevosten (25 200) ja ravitoiminnassa mukana olevien suomenhevosten (14 200) ravinnekuormitus kohdistetaan laskurissa puolestaan raviurheilun harrastajille. Vuonna 2015 ratsastajia oli 170 000 ja raviurheilun harrastajia 210 000. Tiedot ovat peräisin Hevostalous lukuina 2015 -julkaisusta (Hippolis et al., 2016).

Hevosharrastajien harrastuneisuusastetta arvioidaan kuukausittaisten ratsastuskertojen mukaan. Hevosten omistajien osalta oman ratsastuksen osuus ja omistettujen hevosten päästöt lasketaan erikseen. Molemmat laskennalliset arvot jaetaan sillä lukumäärällä muita harrastajia, joita omistetut hevoset palvelevat. Lisäksi oman harrastuksen osuus lasketaan hevosten omistajien osalta laskurissa käänteisesti, eli mitä vähemmän omistamaansa hevosta käyttää, sitä suurempi on siitä seuraava henkilökohtainen jalanjälki. Tässäkin tapauksessa hevosen kuormituksen osuus jaetaan muiden harrastajien kesken. Satunnainen harrastaja saa oletusarvoisesti päästökseen 1/4 perusskenaariosta. Satunnaiseksi ratsastajaksi luetaan henkilö, joka ratsastaa vain kerran tai vähemmän kuukaudessa.

Ratsastuksessa otetaan huomioon myös harrastuspaikkakunta. Kuormitusta pienennetään paikkakuntakohtaisilla ravinteiden pidättymiskertoimilla joita on käytetty jätevesipuhdistamojen yhteydessä. Pidättymiskertoimet on laskettu Syken vesistömallilla.

Golf

Golfkenttien on oletettu aiheuttavan kaksi kertaa niin suuren ravinnekuormituksen hehtaaria kohden kuin nurmi. Koko Suomen golfkenttien aiheuttama ravinnekuormitus on ositettu golf-harrastajille. Golfissa otetaan huomioon harrastuspaikkakunta. Kuormitusta pienennetään paikkakuntakohtaisilla ravinteiden pidättymiskertoimilla mitä on käytetty jätevesipuhdistamojen yhteydessä. Pidättymiskertoimet on laskettu Syken vesistömallilla

Kalastus

Luonnonvesistä pyydetty kala poistaa ravinteita vesistöstä. Itse kalastetun kalan ravinnepoistumat eli negatiiviset päästöt ovat mallissa Itämeressä kalastettaessa laskettu Hjernen ja Hanssonin (2002) ja Setälän (2016) esittämien tulosten keskiarvona. Ne ovat:

  • Fosfori (P) -6,3 g / kg pyydettyä kalaa
  • Typpi (N) -25,5 g / kg pyydettyä kalaa

Sisävesillä kalastaessa ko. ravinnepoistumia pienennetään samoilla paikkakuntakohtaisilla ravinteiden pidättymiskertoimilla mitä on käytetty jätevesipuhdistamojen yhteydessä. Pidättymiskertoimet on laskettu Syken vesistömallilla.

Jos käyttäjä antaa tiedon, että pyydetty kala päätyy omaksi ravinnoksi, niin tämä määrä siirtyy ruokavalion lähtötiedoiksi.

Ruokavalio

Eläinperäinen ravinto maataloudesta

Itämereen päätyvä maatalouden ravinnekuormitus saatiin Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmasta 2016–2021 (Laamanen 2016). Fosfori- ja typpikuormitusarviot edustaa vuosien 2006-2011 keskiarvoja, jotka ovat fosforille 1820 t/a ja typelle 28000 t/a.

Tässä työssä käytettiin vuosien 2011-2013 keskiarvotietoja Suomen maatalousmaan käyttöaloista (Luken, Viljelyalatilasto). Suomessa kokonaispeltoala on ollut noin 2,2 milj. ha. Noin puolet alasta oli viljantuotannossa (1,145 milj. ha). Noin 0,691 milj. ha oli nurmena, joiden oletettiin palvelevan kotieläintuotantoa. Noin 0,105 milj. ha palveli muuta viljelytoimintaa. Kesantona oli 0,109 milj. ha, jonka oletettiin palvelevan viljantuotantoa ja muuta viljelytoimintaa edellä mainittujen pinta-alojen suhteessa. Lisäksi luonnonhoitopeltona oli 0,156 milj. ha, jonka ei katsota palvelevan ravinnontuotantoa.

Kun käytetään Luken julkaisemia vuosien 2011 - 2013 viljatasetietoja (http://stat.luke.fi/viljatase) sekä edellä esitettyjä pinta-alatietoja ja oletuksia, eri aktiviteeteille saadaan niiden varaamat peltohehtaarit (taulukko 1). Oluen vaatima peltopinta-ala saatiin kohdistamalla oluelle maltaan varaama ohramäärä.

Taulukko 1. Peltoalan (milj. ha) jakautuminen eri aktiviteetteihin keskimäärin 2011 - 2013 (peltoalassa ei ole mukana luonnonhoitopeltoja).

Puustisen ym. (2010) tutkimuksen perustella oletettiin, että viljapelloilta fosforikuormitus on keskimäärin 1,28 kg P/ha/vuosi ja typpikuormitus 21 kg N/ha/vuosi. Nurmilta ravinnekuormitukseksi oletettiin 0,92 kg P/ha/vuosi ja 10 kg N/ha/vuosi. Rypsi- ja vihannespeltojen peltohehtaarikohtaiset ominaisravinnepäästöt oletettiin samoiksi kuin viljapeltojen päästöt. Kesannon fosforipäästö hehtaaria kohti on oletettu olevan sama kuin nurmella, mutta typpipäästö vain puolet nurmen hehtaaripäästöstä. Luonnonhoitopeltojen fosforipäästö hehtaaria kohti ovat laskurissa 0,8 kertaa pienempi kuin kesannoilla ja tyyppipäästö puolestaan sama kuin kesannolla.

Luken asiantuntijat arvioivat nautojen (Arto Huuskonen), siipikarjan, munivien kanojen ja sikojen (Hilkka Siljander-Rasi, Petra Tuunainen) tarvitseman viljan ja rypsin rehukäyttömäärät Suomen pelloilta. Turkisten osalta arvion teki Kaarle Kaistila ja lampaiden osalta Suomen lammasyhdistyksen asiantuntija Pia Parikka. Viljankäyttö (milj. kg) jakaantuu arvioiden perusteella seuraavasti:

  • Naudat 1272
  • Siipikarja 159
  • Munivat kanat 101
  • Siat 400
  • Hevoset 69
  • Turkiseläimet 59
  • Lampaat 6,5

Viljan rehukäyttöarvio oli yhteensä 2064 milj kg, mikä oli hyvin lähellä Luken vuosien 2011-2013 viljatasetietoa (2093 milj. kiloa). Rypsin ja rapsin viljelypinta-alasta kohdistettiin 30 % rehuihin ja 70 % kasviravintoon. Todellisuudessa suurin osa rehuksi käytetystä rypsistä ja rapsista on öljyn puristusjätettä, mutta sillä on niin suuri taloudellinen merkitys rypsin ja rapsin tuotannolle, että sen ei voi katsoa olevan jätevirta vaan puristusjäte on rypsin ja rapsin viljelyn lopputuote öljyn rinnalla. Eläinrehuksi ohjaustuvasta rypsi/rapsisadosta arvioitiin nautojen käyttävän 84 %. Siipikarjan ja hevosten osuudeksi arvioitiin 5 % ja 11 % Suomen rypsi/rapsisadon rehunkäytöstä.

Eri kotieläintuotantosuuntien peltokuormituksen arvioimiseksi arvioitiin lisäksi nurmipinta-alan käyttö. Tämä saatiin Luken ja lammasyhdistyksen asiantuntijoiden nautojen ruokintaan käytettyjen säilörehu- ja laidunarvioiden perusteella. Nurmiala arvioitiin jakaantuvan eri kotieläinryhmille seuraavasti: naudat 89,3 %, hevoset 9,2 % ja lampaat 1,5 %.

Edellä mainittujen vilja- ja rypsirehukäyttötietojen avulla arvioitiin eri kotieläinryhmien varaamat peltoalat. Kun näihin yhdistettiin nurmipinta-alatiedot sekä eri peltomuotojen ominaisravinnekuormitustiedot, saatiin arvio eri kotieläinryhmien aiheuttamalle vuosiravinnekuormitukselle. Tätä arviota täsmennettiin ottamalla huomioon ravinnepäästöjen pidättyminen ennen Itämerta. Lopuksi näin saatu kokonaiskuormitusarvio eri osineen skaalattiin vastaamaan Itämeren fosfori- ja typpikuormitusta.

Pelloista aiheutuvien ravinnepäästöjen pidättyminen ennen Itämerta on arvioitu SYKE:n vesistömallien perustella (Huttunen ym. 2013). Jokaiselle Suomen kunnalle tuotettiin kuntakohtainen fosforin ja typen pidättymiskerroin. Näitä kuntakohtaisia pidättymiskertoimia apuna käyttäen laskettiin kotieläinryhmäkohtaiset pidättymiskertoimet, jotka ottavat huomioon eläinten määrän eri kunnissa. Säilörehu ja laidunrehu oletettiin samoissa kunnissa kuin eläimet ovat. Lisäksi tuotettujen rehu- ja tilastotietojen perusteella oletettiin, että noin 64 % nautatilojen käyttämästä viljasta ja rypistä tuotetaan näiden tilojen omilla pelloilla (eli näiden viljelystä aiheutuva kuormitus tapahtuu samassa kunnassa kuin missä eläimet ovat). Arvion perusteella nautojen fosforikuormitus per viljapeltohehtaari on 19,6 % pienempi kuin vastaavilla sika- ja siipikarjan käyttämillä viljahehtaareilla. Typellä ero on pienempi, noin 14,3 %. Vastaavasti nautakarjan sijoittumisesta johtuen nurmen peltoalan kuormitus on fosforilla 30,5 % pienempi kuin sika- ja siipikarjan viljahehtaarien ja hevosten nurmihehtaarien fosforikuormitus Itämereen. Typellä ero on 22.4 %. Lampailla hehtaarikuormitukset olivat nautojen kanssa samat.

Pellolta tulevien ravinnepäästöjen lisäksi kullekin kotieläinryhmälle lisättiin niiden ilmaperäisten typpipäästöjen kuormat Itämerelle. Eläintalouksien ammoniakkipäästöt arvioitiin Grönroosin (2014) tekemän selvityksen pohjalta. Suomessa ilmakehään päässeistä typpipäästöistä on arvioitu EMEP-mallin perusteella päätyvän Itämereen suorana laskeumana 9 % (Shamsudheen ym. 2015). Maa-alueelle tapahtuvan laskeuman kautta syntyvästä typpikuormituksesta ei ole olemassa arvioita. Tässä yhteydessä oletettiin, että Suomessa ilmakehään päässeistä typpipäästöistä päätyy Itämereen 10 %.

Itämeri-laskurissa eri eläintuotantosuunnille vastaavat elintarvikkeet ovat seuraavat:

  • Nautatalous
  • Naudanliha
  • Voi
  • Maito, piimä
  • Juusto
  • Jogurtit, viilit ja rahkat
  • Kermat
  • Sikatalous
  • Sianliha
  • Siipiraja
  • Siipikarjan liha
  • Munat
  • Lammas
  • Lampaan liha

Erilaisten nautaperäisten elintarvikkeiden osuudet nautatalouden kokonaisvesistökuormituksesta arvioitiin Luken asiantuntijoiden arvioiman allokoinnin perusteella. Nautatalouden ravinnekuormituksesta 30 % osittuu naudanlihalle ja 70 % maitotuotteille. Maitotuotteiden osalta ravinnekuormitus jakaantuu tuotteittain seuraavasti: maito ja piimä 34 %, voi 12 %, juusto 21 %, jugurtit, viilit ja rahkat 8 % ja kermat 8,5 %. Siipikarjan ravinnekuormitus jakaantuu siipikarjan lihalle ja munille samassa suhteessa kuin miten viljan ja rypsin rehunkäyttötiedot näille tuotteille arvioitiin jakautuvan.

Lammastalouden aiheuttama ravinnekuormitus saatiin arvioimalla sen käyttämien viljan ja herneen peltohehtaarien sekä nurmen pinta-alojen perustella. Lammastalouden ravinnekuormituksesta on lampaan lihalle kohdennettu se osuus, joka vastaa lampaan lihan taloudellista arvoa lammastaloudesta. (noin 61,2 %). Maisemanhoidon osuus lammastalouden arvosta arvioitiin olevan 30,6 %, taljojen 5,1 % ja villan (ml. käsityöt) 3,1 %. Arviot on tehnyt lammasyhdistyksen Pia Parikka.

Eri kotieläintuotantoaloille saadut kokonaisvuosikuormitustiedot on jaettu tuotteiden kotimaisella tuotantotiedoilla, jotka on saatu Luonnonvarakeskuksen ylläpitämistä tuotantotilastoista. Lihantuotannon tuotteiden muuttaminen luuttomaksi lihaksi tehtiin Lihatiedotuksen ilmoittamien tietojen perusteella. Lopputuloksena saatiin eri tuotteille yksikkökuormitustiedot, eli esim. g P/kg tuotetta.

Kullekin elintarvikkeelle on määritelty se osuus mikä tulee kotimaan tuotannosta ja mikä tuodaan Itämeren valuma-alueelta Suomeen. Lukujen määrittäminen on tehty Luonnonvarakeskuksen ravintotilaston ja Tullin tuontitilastojen perusteella. Ainostaan Itämeren valuma-alueella tuotettu elintarvike on laskettu Itämerta kuormittavaksi. Itämeren valuma-alueella tuotetun ruuan yksikköpäästötiedot ovat samat kuin Suomessa tuotetun ruuoan.

Kalaravinto

Kasvatetun kotimaisen kalan päästöinä on käytetty kotimaisen kirjolohen kasvatuksen päästötietoja (5 P g/kg ja 40 N g/kg perkaamatonta kalaa), jotka ovat peräisin MTT:n julkaisusta (Silvenius ym. 2012). Laskurissa kasvatetun kalan käyttömäärät on ilmoitettu fileenä. Fileekiloa kohti arvioituna päästöt ovat kaksinkertaiset edellä esitetyistä.

Luonnonvesistä pyydetty kala poistaa ravinteita. Itse kalastetun kalan ravinnepoistumat Itämeressä kalastettaessa, eli negatiiviset päästöt, laskettiin mallissa Hjernen ja Hanssonin (2002) ja Setälän (2016) esittämien tulosten keskiarvona. Ne ovat:

  • Fosfori (P) -6,3 g / kg pyydettyä kalaa
  • Typpi (N) -25,5 g / kg pyydettyä kalaa

Sisävesillä kalastaessa ko. ravinnepoistumia pienennettiin samoilla paikkakuntakohtaisilla ravinteiden pidättymiskertoimilla, joita käytettiin eläinperäisen maatalousravinnon ja jätevesipuhdistamojen yhteydessä. Pidättymiskertoimet laskettiin Syken vesistömallilla.

Poro ja riista

Poron tuotantoon liittyvät ravinnepäästöarviot perustuivat porojen talviruokinnassa käytetyn rehun viljelyn päästöihin ja porotalouden aiheuttamiin ammoniakkipäästöihin. Ammoniakkipäästöt perustuvat Suomen ammoniakkimalliin (Grönroos ym. 2009). Sen sijaan luontaisen ravinnon, kuten jäkälän, hyödyntämisestä aiheutuvat päästöt katsottiin luonnonmukaisiksi eikä niitä huomioitu tässä yhteydessä. Kaiken kaikkiaan laskettiin, että porot hyödyntävät talvisaikaan täysrehua, heinää ja kokoviljasäilörehua keskimäärin 60 päivänä vuodessa lukuun ottamatta syksyllä teurastettuja saman vuoden vasoja, jotka eivät kuluta rehua ollenkaan vaan käyttävät luonnonravintoa. Poronrehun resepti- ja energiankulutustiedot saatiin poronrehujen valmistajalta (Finer 2014, Holma 2014, Välimaa 2014). Rehun kulutukset rehujakeittain suhteessa lihan tuotantoon saatiin MTT:n (nykyisin Luken) ylläpitämästä kannattavuuskirjanpidosta. Poronkasvatuksen lannasta aiheutuvat ravinnehuuhtoumat on arvioitu perustuen tutkimukseen (Uusi-Kämppä ym. 2007), jonka perusteella 3 % lannan typestä ja 5 % fosforista huuhtoutuu ja edelleen arviolta puolet tästä päätyy itämereen. Rehevöittävä vaikutus pororouheen tuotantoketjussa on yhteensä 21,8 gPO4-ekv/kg pororouhetta. Tästä 43 % on peräisin typestä, 51 % fosforista, 5 % ammoniakista ja 1 % typen oksideista (Silvenius ym. 2015).

Riistan osalta huomioitiin ravinnehuuhtoumat riistapellosta, joiden oletettiin vastaavan nurmien minimihuuhtoumia. Ainoat koneelliset toiminnot riistapeltojen hoidossa oivat kylvö ja niitto. Lisäksi arvioitiin pyyntitapahtumassa ajetuista ajokilometreistä aiheutuva typen oksidien emissio. Lähteenä tutkimuksessa oli keskisuomalainen metsästysseura. Riistapeltojen määrä suhteessa riistan määrään saatiin tilastoista (Ravintotase 2014, MMM:n tilasto).

Kuluttajan valinnat, kasvisperäinen ravinto ja lihan korvaamismenettely

Käyttäjän ravinnekuormitus elintarvikkeiden osalta saadaan kertomalla ko. päästökertoimilla niitä vastaavat kulutusmäärät. Oletuksena annetaan suomalaisten keskiarvokulutustiedot, jotka saadaan Luonnonvarakeskuksen tilastosta. Kalan kulutustiedot on saatu Luonnonvarakeskuksen tilastosta.

Jos käyttäjä antaa tiedon, että pyydetty kala päätyy omaksi ravinnoksi, niin tämä määrä siirtyy ruokavalion lähtötiedoiksi. Tällöin fileenä ilmoitetun kotimaisen luonnonkalan pyytämisestä aiheutetut ravinnepoistumat ovat kaksinkertaiset pyydettyyn pyöreään kalaan nähden kiloa kohti tarkasteltuna.

Jokaiselle suomalaiselle asetetaan laskurissa kasvisperäisestä ruokavaliosta peruskuorma. Se saadaan jakamalla eläintuotannon ulkopuolella oleva maatalouskuormitus Suomen väkiluvulla. Työssä käytetty kasvisravinnon peruskuorma Itämereen on 40 g P/ vuosi henkilö ja 651 g N / vuosi henkilö.

Laskurissa lähdetään oletuksesta, että liharuoka korvautuu käyttäjän valinnan mukaan kotimaista tai ulkomaista kasviravintoa tai kalaravintoa painottavalla ruokavaliolla. Korvaaminen alkaa, kun naudanlihan kulutusta vähennetään enemmän kuin 70 g, sianlihan enemmän kuin 190 g, broilerin lihan enemmän kuin 30 g keskiarvosuomalaisen viikkoannoksesta. 20 gramman lihavähennys korvataan eri korvausprofiilin tapauksessa seuraavilla ruoka-aineksilla ja määrillä (g):

Kompensaatioruoka-ainekset Kotimaisuutta painottava kasviravinto Ulkomaalaisuutta painottava kasviravinto Kalapainoitteinen ruokavalio Yksikkö
Kasvikset 23.7 23.3 23.7 g
Herne 1.2 0 0.1 g
Tuontipapu 1.6 0 0.1 g
Härkäpapu 0.8 0 0 g
Soija (lihan korvaamisessa) 3.7 11.3 0 g
Hamppu 0.4 0 0 g
Pähkinät 4.1 4.1 4.1 g
Hedelmät 0.0 1.4 0.0 g
Marjat 16.3 5.2 16.3 g
Viljat 10.5 13.5 10.5 g
Kasvisöljyt 0.6 0.6 3 g
Kala (kasvatettu) 0.0 0.0 3.3 g
Tofu 0.0 0.0000 0.0000 g
Soija 0.0 0.0000 0.0000 g
Kasvismaito 0.0 0.0000 0.0000 litraa
Kasvispohjaiset jugurtit, rahkat 0.0 0.0000 0.0000 litraa
Kasvisrasvat 0.0 0.0000 0.0000 g


Ko. raaka-aineiden kotimaan tuotannon sadot hehtaaria kohti on saatu www.farmit.net-sivustolta. Liittämällä niihin edellä esitetyn taulukon raaka-aineiden määrät saatiin kutakin 20 lihagrammaa vastaava hehtaarimäärä. Näiden hehtaarien aiheuttama ravinnekuormitus oletettiin olevan sama kuin mitä viljapeltojen kuormitukset laskurissa.

Ainostaan kotimaisten ruoka-aineiden ravinnekuormitus laskettiin mukaan kuormitukseen. Ko. kompensaatioprofiilien raaka-aineiden kotimaisuusasteina (%) on käytetty arvioita:

Kompensaatioruoka-ainekset Kotimaista kasviravintoa painottava Ulkomaista kasviravintoa painottava Kalaravintoa painottava
Kasvikset 70,9 71,2 70,9
Herne 66,7 0 100
Tuontipapu 0 0 0
Härkäpapu 62,5 0 0
Soija (lihan korvaamisessa) 0 0 0
Hamppu 75 0 0
Pähkinät 0 0 0
Hedelmät 0 7,14 0
Marjat 82,2 82,2 82,2
Viljat 80,0 80,0 80
Kasvisöljyt 50 50 46,7
Kala (kasvatettu) 0 0 27,3
Tofu 0 0 0
Soija 0 0 0
Kasvismaito 97 97 97
Kasvispohjaiset jugurtit, rahkat 83 83 83
Kasvisrasvat 50 50 46,7


Liikkuminen

Liikkuminen edellyttää energian käyttöä, josta syntyy ilmakehään typen oksidipäästöjä (NOx). Suomessa ilmakehään joutuvista typen päästöistä oletetaan päättyvän typpenä Itämereen 10 % energiatuotantotietojen tapaan. Tässä yhteydessä ei pystytä ottamaan huomioon sitä, missä päin liikkuminen tapahtuu. Laivaliikenteestä typen ilmapäästöistä on arvioitu päätyvän Itämereen suoraan 12,4 % (Shamsudheen ym. 2015). Kun tähän %-lukuun lisätään oletus maa-alueelta veteen päätyvä typpilaskeuman osuus, mallissa on käytetty vesiliikenteen ilmaan joutuville typpipäästöille 13 % kulkeutumiskerrointa Itämereen.

Joukkoliikenteen (juna, bussi ja raitiovaunut) aiheuttamien typen oksidipäästöt henkilökilometriä kohden on saatu VTT:n LIPASTO-laskentajärjestelmästä. Itämereen päätyvät typpipäästöt ovat:

  • Bussi: 0,197 g N / km matkustaja
  • Juna/raitiovaunu 0,0012 g N/ km matkustaja (arvioissa käytetty sähkön tuotannon päästöä)

Henkilöautoliikenteen osalta kysytään auton käyttövoimaa, vuosittaista ajokilometrimäärää sekä auton keskimääräistä täyttöastetta (oletus 1,7 henkilöä/km). Laskennassa on käytetty henkilöautojen keskimääräisiä kilometrikohtaisia typpipäästöjä vuonna 2011, jotka on esitetty VTT:n LIPASTO-laskentajärjestelmässä. Tässä yhteydessä ei eritellä auton ikää. Itämereen päätyvä päästö on seuraava:

  • Henkilöauto, bensiini 0,015 g N /km
  • Henkilöauto, diesel 0,020 g N /km
  • Henkilöauto, kaasu 0,019 g N /km
  • Henkilöauto, sähkö 0,004 g N /km

Laivaliikenteen ominaispäästöt per matkustaja on saatu VTT:n lipastolaskentajärjestelmästä. Itämereen päätyvä päästö on seuraava:

  • Autolautta, hidas /lossi 0,144 g N /km matkustaja
  • Autolautta, nopea 0,307 g N /km matkustaja
  • Kantosiipialus 0,353 g N /km matkustaja

Vapaa-ajan veneilyn typen oksidipäätöt (NOx) (kg) ajotuntia (h) kohti on saatu VTT:n asiantuntijoiden arvioista, joka ottaa huomioon moottorin koon ja tyypin seuraavasti:

Moottorin koko (hv) 2-tahti 4-tahti
< 20 7,4 14,9
> 20 66,2 132,5


Sisämaassa tapahtuvassa veneilyssä 10 % NOx-päästön typestä oletetaan pääsevän Itämereen. Vastaavasti Itämerellä tapahtuneesta veneilystä Itämereen on oletettu pääsevän 12,4 % päästöistä.

Muu kulutus

Mallissa muut kulutuksen osa-alueet, joiden osalta käyttäjä ei anna lähtötietoja ja joiden tulokset liitetään osaksi käyttäjän loppuyhteenvetoa, ovat:

  • Metsäteollisuuden tuotteet (paperi, pahvi, kartonki, rakentamisen puutuotteet)
    • Jätevesipäästöistä 20 % kotimaan kulutukseen (päästöt Vahti-tietokannasta)
    • Tehtaiden energiankulutuksen typpipäästöistä ilmaan 20 % kotimaan kulutukseen
    • Metsätalouden vesistökuormituksesta (Suomen metsätalouden kokonaispäästöt P 130 t/a, N 2450 t/a) se osuus, joka palvelee suomalaisen kuluttajan puutuotteiden valmistusta ja tehtaiden energian käyttöä (= 20 % Suomesta otetun ainespuun metsätalouskuormituksesta)
  • Kulutusta palvelevan tärkkelysteollisuuden peltokuormituksen osuus (20 %)
  • Lammastalouden muut kuin lihantuotannon päästöt
  • Viinan kulutuksen vaatima peltopinta-ala ja sen ravinnekuormitus
  • Muut teolliset tuotteet
    • Jätevesipäästöistä 20 % kotimaan kulutukseen
    • Kulutusta palvelevan energian käytön typpipäästöt ilmaan (20 % kokonaisenergian käytön typpipäästöistä)
  • Palvelujen kiinteistöjen energian kulutuksen (Tilastokeskuksen energiatilasto) typpipäästöt ilmaan ja käytettyä energiaa vastaavien puu- ja turvemäärien osuudet metsätalouden ja turpeen oton vesistökuormituksesta (Suomen turpeenoton kokonaispäästöt: P 7 t/a, N 920 t/a)
  • Tavaroiden ja palvelujen kuljetusten typpipäästöt ilmaan (puolet tieliikenteen kuljetusten NOx-päästöistä)

Vesiliikenteen tavarakuljetusten osuus on arvioitu Ilmatieteen laitoksen Jukka-Pekka Jalkasen tuottaman aineiston (Suomen kansantaloutta palvelevan vesiliikenteen Itämeren alueella aiheutuva NOx-päästö) perusteella. 18 % tästä päästöstä on arvioitu johtuvan kotimaan kulutusta palvelevasta tavaraliikenteestä.

Muun kulutuksen päästöarviot henkeä kohti olivat seuraavat:

  P g/as/vuosi N g/as/vuosi
Metsätalous (tuotteet) 2,4 44,5
Palvelut 5 165
Teollisuuden energia 1,8 145
Teollisuuden jätevedet 6,3 124
Kuljetukset (maalla)   103
Vesiliikenne (tavarat)   188,3
Väkevät alkoholijuomat 1,7 28,3
Lammastalous (muu kuin liha) 0,6 7,7
Peltojen muu teollisuuskäyttö 0,9 15,7
Muista Itämerenmaista tuodut tavarat 0,9 44

Itämeri-jalanjäljen laskenta

Ravinnepäästöjen tiedot muutetaan lopuksi yhdeksi luvuksi, Itämeri-jalanjäljeksi. Tässä ns. rehevöitymisindeksissä typpi- ja fosforipäästöt muutetaan yhteismitalliseksi rehevöitymisen suhteen. Redfieldin suhdeluvun perusteella (Redfield ym. 1963). Sen mukaan 1 moolin typpipäästölisäys aiheuttaa 6.6 moolin orgaanisen hiilimäärän vesiympäristössä. 1 moolin fosforipäästölisäys aiheuttaa puolestaan 106 moolin orgaanisen hiilimäärän. Kun käytetään tätä typen ja fosforin välistä suhdetta ja tulos esitetään fosfaattiekvivalenttina (PO4 ekv), kokonaisfosforimäärä kerrotaan 3,06:lla ja kokonaistyppimäärä puolestaan 0,42:lla. Mallin rehevöitymisindeksi on yleisesti käytetty ympäristövaikutustarkasteluissa.

Laskurin tulosten epävarmuudesta

Laskuri antaa vain suuruusluokka-arviot eri kulutuksen osa-alueiden ravinnekuormituksesta Itämereen. Laskuri perustuu tilastotietoihin, malleihin ja tutkimustuloksiin. Kaikilta osin taustatieto ei ole vielä kuitenkaan kattavaa. Esimerkiksi luomutuotannon ja lemmikkieläinten vaikutusta Itämeren ravinnekuormitukseen ei kyetä toistaiseksi ottamaan huomioon. Erittäin suuri epävarmuus liittyy kulutuksemme aiheuttamiin ravinnepäästöihin Itämeren muissa maissa. Tämä tuonnin osuus on mallissa aliarvioitu, mutta tällä puutteella ei ole kuitenkaan käytännön merkitystä mallin antamamaan kokonaiskuvaan.

Laskurin toteutus

Laskuri on toteutettu yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Luonnonvarakeskuksen (LUKE), Helsingin Sanomien ja John Nurmisen Säätiön kanssa. Tässä julkaisussa osallisina ovat olleet:

Prof. Jyri Seppälä, SYKE, hankkeen vastuullinen johtaja

Tutkija Merja Saarinen, Luke, Luonnonvarakeskuksen vastuuhenkilö

Tutkija Joonas Munther, SYKE, laskurin suunnittelu ja koodaus

Laskurin taustalla olevien lähtötietojen tuottamiseen ja mallinnukseen ovat osallistuneet:

Erikoistutkija Seppo Knuuttila, SYKE

Erikoistutkija Olli-Pekka Pietiläinen, SYKE

Erikoistutkija Juha Grönroos, SYKE

Erikoistutkija Markus Huttunen, SYKE

Erikoistutkija Markku Puustinen, SYKE

Johtava asiantuntija Jyrki Laitinen, SYKE

Erikoistutkija Sirkka Tattari, SYKE

Erikoistutkija Petri Ekholm, SYKE

Tutkija Frans Silvenius, Luke

Prof. Arto Huuskonen, Luke

Prof. Hilkka Siljander-Rasi, Luke

Tutkija Petra Tuunainen, Luke

Erikoistutkija Markku Saastamoinen, Luke

Johtava tutkija Perttu Virkajärvi, Luke

Kirjallisuutta

  • Hippolis, Suomen Hippos ry, Suomen Ratsastajainliitto ry ja Luke Hevostalous 2016. Hevostalous lukuina 2015.
  • Puustinen M., Turtola E., Kukkonen M., Koskiaho J., Linjama .J, Niinioja R., Tattari S. (2010), VIHMA—A tool for allocation of measures to control erosion and nutrient loading from Finnish agricultural catchments, Agriculture, Ecosystems and Environment 138 (2010) 306–317
  • Erälinna R, Jaakkola S, Kurppa S, Lento S, Mattinen L, Mäkinen-Hankamäki S, Nousiainen L , Riipi I, Räsänen K, Saarinen M, Silvenius F (2014) Lähiruuan ekologisten vaikutusten selvitys, MTT Raportti 145. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti145.pdf (accessed 21.3.2016)
  • Finer, A. Raisio oyj. Kirjallinen tiedonanto 10.9.2014
  • Grönroos, J., Mattila, P., Regina, K., Nousiainen, J., Perälä, P., Saarinen, K., Mikkola-Pusa, J., Development of the ammonia emission inventory in Finland. Revised model for agriculture. Helsinki 2009. Finnish Environment Institute
  • Gröönroos, J. 2014. Maatalouden ammoniakkipäästöjen vähentämismahdollisuudet ja –kustannukset.
  • Ympäristöministeriön raportteja 26/2014.
  • Hjerne, O., Hansson, S. 2002. The role of fish and fisheries in Baltic Sea nutrient dynamics. Limnol. Oceanogr., 47(4), 2002, 1023–1032.
  • Holma, M. 2014. Rehuraisio Oyj. Kirjallinen tiedonanto 27.8.2014.
  • Huttunen, M., Vehviläinen, B., Huttunen, I. 2013. Typen, fosforin ja kiintoaineksen pidättyminen vesistöissä – WSFS- Vemala-mallin arvio. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 5/2013. ISBN 978-952-11-4135-5. http://hdl.handle.net/10138/38555
  • Laamanen, M. (toim.) 2016. Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelma 2016–2021 Ympäristöministeriön raportteja 5/2016. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/160314/YMra_5_2016.pdf?sequence=1
  • Pöyry 2010. Laskelmia lämmityksen päästöistä. Öljyalan palvelukeskus Oy.
  • Setälä, J. 2015. Rannikkovesien poistokalastus. Esitys kannattava hoitokalastus seminaari. Rauma 11.6.2015.
  • Shamsudheen, S.V., Bartnicki, J., Gusev, A., Aas, W. 2015. Atmospheric Supply of Nitrogen, Lead, Cadmium, Mercury and PCBs to the Baltic Sea in 2013. HELCOM, Helsinki.
  • Redfield, A.C., Ketchum, B.H.., Richards, F.A. 1963. The influence of organisms on the composition of sea water. In Hill, M. .N.(ed.): The sea 2, 26–27.Interscience Publishers, New York.
  • Silvenius, F., Mäkinen, T., Grönroos, J. ym. 2012. Kirjolohen kasvatuksen ympäristövaikutukset. MTT raportti 48.
  • Silvenius, F., Kurppa, S., Tauriainen, J. & Nousiainen, J. 2015. Lähiruoat julkisissa hankinnoissa – ympäristövaikutukset hankintakriteereinä. Luonnonvarakeskus, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus X 2015 ISSN 2342-7647
  • Uusi-Kämppä, J., Jauhiainen, L. & Huuskonen, A. 2007. Phosphorus and nitrogen losses to surface waters from a forested feedlot for bulls in Finland. British Society of Soil Science, 23 (Suppl. 1), 82–91
  • VYR ja MMM 2014. Production of cereal and oilseed crops in Finland. http://vyr.multiedition.fi/www/fi/in_enlish/
  • Välimaa, R. 2014. Suomen rehu oy. kirjallinen tiedonanto 12.9.2014
Julkaistu 28.2.2017 klo 16.05, päivitetty 28.2.2017 klo 16.04

Kohderyhmä: