Valtakunnallinen leväkatsaus 10.8.2017: Sinilevä runsastunut järvillä, merialueilla paikoin sinilevän pintakukintoja

Tiedote 10.8.2017 klo 12.44
Rantamaisema
© Ilkka Lastumäki / itameri.kuvat.fi

Sinileväkukinnat ovat lisääntyneet järvillä, mutta sinilevän määrä on vielä hyvin tyypillinen elokuulle. Suomen merialueilla esiintyy edelleen paikoitellen sinilevien pintakukintoja ja sinilevää on havaittu myös rannikon havaintopaikoilla. Suomenlahden rannikolla Upinniemen alueella on todettu panssarisiimalevän kukinta, joka ei aiheuta haittaa ihmisille tai eläimille.

Järvillä sinilevä runsastunut

Sinilevää on havaittu useammalla järvellä kuin edellisellä viikolla. Levätilanne järvien valtakunnallisilla seurantapaikoilla on kuitenkin ajankohdalle tyypillinen pitkänajan keskiarvon perusteella.

Järvillä hieman sinilevää on havaittu 29 havaintopaikalla ja runsaasti kuudella Etelä-Suomen havaintopaikalla. Erittäin runsas sinileväesiintymä on raportoitu kolmella havaintopaikalla. Kansalaisilta Järvi-Meriwikiin saaduista kymmenistä havainnoista 11 tapauksessa on havaittu sinilevää. Näistä neljässä levää on ollut runsaasti tai erittäin runsaasti.

Lämmin sää suosii sinilevien kasvua ja ne kertyvät veden pinnalle tyynellä säällä. Yleensä sinilevää ja leväkukintoja esiintyy järvillä runsaimmin elokuussa.

Järvien pintalämpötilat ovat edelleen pääasiassa 1–2 astetta viileämpiä kuin tyypillisesti tähän aikaan elokuussa. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat 17–20 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 17–18 astetta ja Lapissa enimmäkseen 11–15 astetta.

Merialueilla edelleen sinilevän pintakukintoja

Alkuviikosta sinilevien pintakukintoja esiintyi edelleen paikoin eteläisellä Selkämerellä, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja läntisellä Suomenlahdella. Kansallisen leväseurannan havaintopaikoista hieman sinilevää on havaittu itäisellä Suomenlahdella, sekä pohjoisen Saaristomeren ja eteläisen Selkämeren rannikolla.

Lisäksi läntisen Suomenlahden rannikolla Upinniemen alueella on havaittu paikallinen, mutta runsas Heterocapsa triquetra -panssarisiimalevän esiintymä. Runsaana esiintyessään levä värjää veden punaruskeaksi, mutta sen ei ole todettu olevan haitallinen ihmisille tai Itämeren eliöstölle.

Pintaveden lämpötila Suomenlahdella on nyt 12–19 astetta, Saaristomerellä 16–19 astetta ja Pohjanlahdella 14–17 astetta. Suomenlahden rannikon paikoin alhaiset lämpötilat ovat seurausta tuulen aiheuttamasta syväveden kumpuamisesta pintaan.

Iso kartta viikon 32 levätilanteesta

Leväkukintojen riskiarvio

Valtakunnallinen levätiedotus

Tietoa sinilevistä

Kuvia

Lisätietoja
 

Sisävesiltä

Erikoistutkija Marko Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE (11.8. saakka)
puh. 0295 251 241, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Biologi Satu-Maaria Karjalainen, Suomen ympäristökeskus SYKE (14.8. lähtien)
puh. 0295 251 262, etunimi.toinennimi.sukunimi@ymparisto.fi [satu.maaria.karjalainen]

Merialueilta

Sinilevätilanne merialueilla

Erikoistutkija Seppo Knuuttila, Suomen ympäristökeskus SYKE (11.8. saakka)
puh. 0295 251 286, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE (14.8. alkaen)
puh. 0295 251 106, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Itämeren tila

Erikoistutkija Mika Raateoja, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 536, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
 

Viestintä

Viestintäasiantuntija Hannele Ahponen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 050 327 5997, etunimi.x.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: