Limnologi Jukka Koski-Vähälä valittu vuoden vesistökunnostajaksi

Tiedote 12.6.2014 klo 8.57

Vuoden vesistökunnostaja -palkinto myönnettiin limnologi Jukka Koski-Vähälälle, joka  on tehnyt pitkäjänteistä työtä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti mm. Ylä-Savossa. Erityisesti Iisalmen reitin vedenlaadun parantaminen on ollut hänelle tärkeää. Nykyisissä toimissaan, Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistyksen ja Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n toiminnanjohtajana, hän jatkaa esimerkillistä työtään vesienhoidon hyväksi.

Jukka Koski-Vähälä, vuoden 2014 vesistökunnostajaVuoden vesistökunnostaja -palkinto luovutettiin tänä vuonna toista kertaa. Palkinnon ojensi ympäristöneuvos Hannele Nyroos 11.6.2014 Iisalmessa. Voittaja julkaistiin vesistökunnostusverkoston illallisella, joka oli myös osa kansainvälisen järvikunnostusten edistämishankkeen ohjelmaa.

Valtakunnallinen vaikuttaja – paikallinen parantaja

Raati päätti palkita Jukka Koski-Vähälän, sillä hän on monipuolinen toimija ja omistautunut vesistöjen tilan parantamiselle useilla tasoilla. Koski-Vähälä on tehnyt pitkäjänteistä työtä saavuttaen luottamuksen vesistöjen hoidon asiantuntijana. Hän on tunnetusti erittäin aktiivinen henkilö kentällä sekä toimiessaan vesienhoidontyöryhmissä asiantuntijana tai puheenjohtajana. Jukka on toteuttanut hartiavoimin useita vesistökunnostushankkeita ja vienyt vesistökunnostukseen liittyviä asioita eteenpäin myös ollessaan mukana valtakunnallisen vesien kunnostusstrategian valmistelutyöryhmässä.

Vahvalla osaamisella ja yhteistyöllä vedet kuntoon!

Koski-Vähälä on väitellyt 2000-luvun alussa järvisedimenttien resuspension ja pH:n vaikutuksesta fosforin vapautumiseen. Vesistökunnostuksissa hänellä on taito suunnitella hankkeet laaja-alaisesti ottaen huomioon sekä valuma-aluenäkökulma että pohjavesi- ja ravintoverkkoasiat. Hän on soveltanut teorian käytäntöön, toteuttanut uraauurtavia pilotteja ja menestynyt muun muassa haastavan Iisalmen vesistön kunnostushankkeissa. Koski-Vähälän meriitit on pantu merkille valtakunnallisesti ja hän on tunnettu sekä arvostettu henkilö alan piireissä.

Koski-Vähälä on sitoutunut työhönsä ja uskoo yhteistyön voimaan vesien hoidon edistämisessä. Hän on luonut toimivat verkostot, joiden avulla suunnitelmat saadaan konkreettisesti toteutumaan. Vahvasta sitoutumistaan huolimatta Koski-Vähälä on vaatimaton omasta panostuksestaan.

”Omat työtehtäväni ovat koostuneet vain osaksi vesistöjen kunnostuksista, joten tunnustus on suunnattu tänä vuonna selvästikin vesienhoidon kokonaisuuteen. Tämä on ilahduttavaa, koska vesien tilan parantaminen vaatii yksittäisten toimenpiteiden ja toimijoiden sijaan meidän kaikkien panosta”, sanoo Jukka Koski-Vähälä.

Palkinto on osa vesistökunnostusverkoston toimintaa

Vesistökunnostuspalkinto on osa valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston toimintaa. Vuoden vesistökunnostaja -palkinnon saaja voi olla henkilö, hanke, yhdistys tai yhteisö, joka on tehnyt esimerkillistä työtä vesistöjen kunnostuksen eteen. Tänä vuonna ehdotuksia palkinnonsaajaksi tuli 17 kappaletta. Palkinto jaetaan vuosittain vesistökunnostusverkoston seminaarin yhteydessä.

Vesistöjen kunnostamisen tarve on jatkuvaa ja kansalaisten kiinnostus vesien tilaa kohtaan lisääntyy koko ajan. Vuonna 2012 perustettu vesistökunnostusverkosto pyrkii jakamaan tietoa kokoamalla yhteen kaikki aiheesta kiinnostuneet alan asiantuntijoista oman mökkijärven kunnostuskonkareihin. Lue lisää

Kansainvälinen seminaari kokoaa alan asiantuntijat yhteen

Vesistökunnostusverkoston vuosittainen seminaari pidettiin tänä vuonna 11.-12.6. yhdessä LakeAdmin-hankkeen kanssa. Hanke esitteli seminaarissa kokemuksia järvikunnostuksien toteuttamisesta yhdeksässä EU-maassa. Vesistökunnostuksiin liittyvät tutkimushankkeet, uudet innovaatiot ja alan yritykset esittäytyvät seminaarin yhteydessä järjestettävässä vesistöjen kunnostusnäyttelyssä.

Seminaarista vastasivat Suomen vesistökunnostusverkoston ja EU:n rahoittaman LakeAdmin-hankkeen lisäksi Suomen ympäristökeskus, Savonia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Savon ELY-keskus, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä ja Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys.

Lisätietoja

Tutkija Pinja Kasvio, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 265,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vesistökunnostusverkosto:
Suunnittelija Liisa Hämäläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 295 251 202, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

LakeAdmin –hanke:
Projekti-insinööri Ville Matikka, Savonia-ammattikorkeakoulu, puh.044 785 5578,
etunimi.sukunimi@savonia.fi

Viestintäasiantuntija Katri Haatainen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 135, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Lisätietoa verkossa


Kohderyhmä: