Suomen valvontalentokone osallistui kansainväliseen päästövalvontaoperaatioon Saksassa

Tiedote 16.8.2013 klo 13.36
Kansainvälinen päästövalvontaoperaatio Saksassa 2013. Kuva: Kati Tahvonen / SYKE
Kuva: Kati Tahvonen / SYKE

Saksan järjestämässä kansainvälisessä valvontalento-operaatiossa havaittiin yhteensä viisi aluksista veteen menevää päästöä kuluneen viikon aikana. Yksi havaituista päästöistä sisälsi kalaöljyä ja kaksi pienet määrät mineraaliöljyä. Loput kaksi oli palmuöljypäästöjä, jotka syntyivät laillisen tankinpesun yhteydessä.

Operaation aikana kuuden maan – Saksa, Suomi, Viro, Ruotsi, Alankomaat ja Tanska – valvontalentokoneet
lensivät yhtäjaksoisesti neljän vuorokauden ajan. Lentokoneet tarkkailivat aluksista veteen meneviä päästöjä Pohjanmeren yllä Saksan, Tanskan ja Alankomaiden alueella. Suomi osallistui operaatioon Rajavartiolaitoksen Dornier-valvontalentokoneella.

Kaikkien osallistujamaiden lentokoneissa on merellisten päästöjen valvontaan soveltuvat kaukokartoituslaitteistot. Operaatioon osallistui myös partioaluksia ja lisäksi valvontaa täydennettiin tehostetulla satelliittiseurannalla. Saksalaiskone osallistui operaation aikana myös kahden veneilijän pelastamiseen merestä elokuun 14. päivän vastaisena yönä.

Tämän vuoden SuperCEPCO (CEPCO = Coordinated Extended Pollution Control Operation) -harjoitus oli Saksan järjestämä ja se kokosi yhteen sekä Itämeren suojelukomissio HELCOMin että Pohjanmeren BONN-sopimuksen alueen valvontalentokoneita.

Lisätietoja

Ylitarkastaja Kati Tahvonen
Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0400 148754

Verkkopäätoimittaja Aira Saloniemi
SYKEn viestintä, Itämeri-asiat
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0400 148875


Kohderyhmä: