Kansainväliset huippuasiantuntijat kokoontuvat meriturvallisuusseminaarissa

Tiedote 24.7.2014 klo 9.30

Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Merikotka tiedottavat

Torstaina 24.7. Kotkaan kokoontuu kansainvälinen meriturvallisuuden huippututkijoiden ja –asiantuntijoiden joukko esittelemään merenkulun turvallisuuden haasteita, keinoja näihin haasteisiin vastaamiseksi, sekä viime vuosina meriturvallisuudessa tapahtunutta kehitystä.

Professori Pentti Kujala Aalto-yliopistosta kertoo meriliikenteen riskien hallinnasta luotettavan tutkimustiedon avulla. ”Tutkimustiedon avulla voidaan estää onnettomuuksia. Yksikin estetty öljyonnettomuus säästää parhaimmillaan miljoonia euroja,” Kujala muistuttaa.

Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) pääjohtaja Markku Mylly luo katsauksen meriturvallisuuden kehittymiseen viimeisen 25 vuoden aikana. Myllyn mukaan meriturvallisuuden eteen tehty pitkäjänteinen työ on parantanut alusliikenteen turvallisuutta merkittävästi, mutta turvallisuutta voidaan edelleen lisätä.

Suomenlahti-vuoden koordinaattori ja Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Kai Myrberg kertoo Suomenlahti-vuoden teemoista. Käynnissä oleva Suomenlahti-vuosi 2014 kokoaa Suomen, Viron ja Venäjän asiantuntijat, päättäjät ja kansalaiset yhteistyöhön terveen ja turvallisen Suomenlahden puolesta. ”Yhteisen teemavuoden ansiosta olemme saaneet käyttöön mittaustuloksia Suomenlahdelta yli 15 vuoden ajalta Virosta, Venäjältä ja Suomesta,” Myrberg iloitsee. Suomenlahti-vuoden aikana tehtävän tutkimuksen perusteella kolmen maan tutkijat tuottavat aikaisempaa kattavamman arvion Suomenlahden meriympäristön tilasta.

Seminaarin ohjelma ja rekisteröityminen:

Suomenlahti-kylästä eväitä meren tilan parantamiseen Kotkan kantasatamassa 25.-26.7.

Suomenlahti-kylässä 25.-26.7. pääsee tapaamaan meriympäristön ja meriturvallisuuden asiantuntijoita ja toimijoita, joilla on tuomisinaan tietoa ja elämyksiä. Näyttelyissä pääsee kurkistamaan niin mikroskooppiin kuin aaltojenkin alle, sekä testaamaan lajistotuntemustaan. Täällä voi kuulla viimeisimmät uutiset meren tilasta ja merenkulusta suoraan tutkijoilta ja asiantuntijoilta, sekä ajankohtaisista aiheista merenkulun ammattilaisilta, viranomaisilta ja kansalaisjärjestöiltä.

Koko perheen tapahtuman verkkosivut:

Itämeri - ympäristö ja ekologia –tietopaketti verkossa, esittelyssä Suomenlahti-kylässä:

Tapahtuman naapurissa on tutkimusalus Arandan avoimet ovet pe klo 10-16 ja la klo 10-18.

Lisätietoja:

Anna Kiiski, toiminnanjohtaja, Merikotka-tutkimuskeskus puh. +358 40 752 4392

Pentti Kujala, professori, Aalto-yliopisto puh.+358 400 878 145 (meriliikenne ja tutkimustieto)

Markku Mylly, pääjohtaja, Euroopan meriturvallisuusvirasto puh. +351 21 1029 256 (meriturvallisuuden kehitys)

Kai Myrberg, johtava tutkija, Suomen ympäristökeskus puh. +358 295 251 441 (Suomenlahti-vuosi 2014)


Kohderyhmä: