SYKE ja K-ruokakaupat kampanjoivat kasvisten puolesta 15.8.

Tiedote 11.8.2014 klo 9.00

Kuva: SYKE
Kuva: Olli-Pekka Pietiläinen

K-ruokakaupat ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) kampanjoivat elokuussa ilmastoystävällisten, sesonginmukaisten kasvisten puolesta. Kauden Kasvikset -kampanjapäivänä 15.8.2014 järjestetään neljässä K-supermarketissa Varsinais-Suomessa tapahtumat, joissa kauppojen asiakkaita kannustetaan kasvisten käyttöön.

Kampanjatapahtumat järjestetään perjantaina 15.8. klo 13–17 Turussa (K-supermarketit Hirvensalo ja Manhattan), Paraisilla (K-supermarket Reimari) ja Uudessakaupungissa (K-supermarket Itäpoiju). Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijat jakavat asiakkaille kasvispainotteisten ruokien reseptejä ja keskustelevat asiakkaiden kanssa ruuan ilmastovaikutuksista.

Kauden kasvikset -kampanja kannustaa kuluttajia vertailemaan eri ruoka-aineiden ilmastovaikutuksia ja tutustumaan omaan hiilijalanjälkeen SYKEn kehittämän Ilmastodieetti-laskurin avulla. Tavanomainen lihaa sisältävä sekaruokavalio voi aiheuttaa jopa kaksi kertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kasvisruokavalioon verrattuna. Hiilijalanjälkeä pienentää jo vähäinenkin kasvisten osuuden lisääminen.

Kasvisten käytön lisääminen on perusteltua paitsi ilmastonäkökulmasta, myös vesistöjen rehevöitymisen kannalta ja muistakin syistä. Kasvikset tuovat väriä ja vaihtelua lautaselle ja ne ehkäisevät monia sairauksia. Suosimalla paikallisesti tuotettuja kasviksia voi myös edistää alueen työllisyyttä ja elinvoimaisuutta. Elokuussa kotimaisten vihannesten, juuresten, marjojen, hedelmien ja yrttien tarjonta on runsaimmillaan.

Kampanjamateriaalia:

Lisätietoa:

Myyntipäällikkö Suvi Seppälä, Ruokakesko,
puh.050 4867 596, suvi.seppala@kesko.fi

Suunnittelija Kaarina Toivonen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0295 251 698, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: