Tietoa syke.fi:stä

Syke.fi on Suomen ympäristökeskuksen (Syke) esittelysivusto. Se palvelee tutkijoita, yrityksiä, viranomaisia, kansalaisia ja mediaa. Sivustolla kerrotaan Syken tehtävistä, tavoitteista, palveluista sekä ajankohtaisista asioista suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Syke tuottaa yleistä ympäristötietoa myös ympäristöhallinnon yhteiseen ymparisto.fi-palveluun.

Palvelun sisältö

Syke.fi:n etusivulle on koottu tuoreita uutisia, tiedotteita sekä tietoa ajankohtaisista julkaisuista, uutiskirjeistä ja koulutustilaisuuksista. Tarkempaa tietoa aiheista löytyy päävalikosta.

Syke.fi:n päävalikon osiot ovat: Ajankohtaista, Tutkimus ja kehittäminen, Asiantuntijat, Palvelut, Julkaisut, Avoin tieto ja SYKE Info,

Tekijänoikeudet

Syke.fi sisältää tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa. Syke.fi:hin voi linkittää vapaasti ja sen sisältämää tekstiaineistoa voi käyttää hyväksi hyvän tavan mukaisesti. Valokuvien, muun kuvamateriaalin ja karttojen käytöstä on aina sovittava erikseen Syken verkkotoimituksen kanssa: verkkotoimitus@syke.fi. Käytettäessä syke.fi:n aineistoja, tulee mainita lähde ja päivämäärä.

Palvelun käyttäjistä ei kerätä rekisteriä

Palvelun käyttäjistä ei muodosteta henkilörekistereitä. Sähköpostiosoitetta ja/tai muita yhteystietoja kysytään palautteen yhteydessä. Käyttäjä voi lähettää palautteen nimettömänä, mutta yhteystiedot tulee antaa, jos haluaa vastauksen palautteeseen.

Käytön seuranta

Sivuston käytöstä kerätään yleisiä tilastollisia tietoja palvelun kehittämistä varten. Tällaisia tietoja ovat sivuston kävijämäärät, sivujen suosituimmuus, miltä sivulta kävijä on siirtynyt palveluun, käytetyimmät hakusanat ja selaimet. Kerättäviä tietoja ovat mm. käyttäjän IP-osoite, kellonaika, käytetyt sivut, selaintyyppi, käytetty käyttöjärjestelmä ja ruudun resoluutio. Kävijätilastointi perustuu Google Analytics -raportointiin, jossa käytetään Google Analytics -ohjelmiston evästettä ja JavaScript-koodia. Voit lukea evästeiden käytöstä sivustolla Tietoa evästeistä -sivulta.

Vastuu

Syke vastaa verkkopalvelun sisällöstä, jota ylläpidetään mahdollisimman ajantasaisena. Havaitut virheet korjataan viivytyksettä. Syke ei vastaa linkitysten kautta avautuvan muiden ylläpitämän tiedon oikeellisuudesta.

Julkaistu 12.11.2014 klo 9.55, päivitetty 21.7.2023 klo 13.05

Aihealue:
Kohderyhmä: