Kaivosvesiä vastaanottavien vesistöjen hallinta ja kunnostaminen (KaiHali)

AJANKOHTAISTA

KaiHali-hankkeen loppuraportti (pdf, 12,2 Mt)

KaiHali-hankkeen taustaraportti (pdf, 1,4 Mt)

Hankeposteri (pdf, 226 kt)

KaiHali- ja DROMINÄ-hankkeiden yhteinen loppuseminaari pidettiin 4.12.2018.

EAKR_logot

Tausta

Kaivostoimintaan kohdistuu suuria odotuksia erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kaivannaisalan laajentuessa on kuitenkin herännyt huoli toiminnan aiheuttamista muutoksista muiden toimialojen elinvoimaisuudelle ja ympäristölle, erityisesti vesistöille. Hankkeen toimenpiteet keskittyvät vesistöihin johdettavien kaivosvesien hallintaan liittyvän osaamisen lisäämiseen sekä vesistöjen kunnostustoimenpiteiden kehittämiseen. Kaivosvesien hallinta vesistöissä parantaa, paitsi ympäristöliiketoiminnan, myös kaivosalan toimintaedellytyksiä ja helpottaa myös ympäristöviranomaisten työtä.

Hankkeessa hyödynnetään olemassa olevia aineistoja ja kehitetään edelleen julkisia olemassa olevia malleja, jotta kunnostustoimenpiteet (kohdentuminen, voimakkuus ja laajuus, menetelmät) voidaan toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti ja turvallisesti. Myös varsinaisten kunnostusmenetelmien kustannustehokkuutta kehitetään. Yritysten kanssa tehdään yhteistyötä sekä hankkeen sisällä että ulkopuolella toteutettavien rinnakkaistoimenpiteiden kautta.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on kehittää osaamista ja liiketoimintaa kaivosvesiä vastaanottavien vesistöjen hallinnan menetelmistä ja vesistöjen kunnostamisesta. Hankkeen keskeisiä tavoitteita ovat vastaanottavien vesistöjen sietokyvyn arvioinnin kehittäminen, haittojen vähentämiseen tähtäävien menetelmien kehittäminen, kerrostuneiden vesistöjen profiilimittausten kehittäminen sekä kaivosvaikutteisten vesistöjen kunnostaminen. Hankkeessa kartoitetaan kaivosten alapuolisten vesistöjen tila ja kehitetään raskasmetallien kertymistä eliöstöön kuvaava malli (BLM). Lisäksi tila-arviointimenetelmiä parannetaan erityisesti kerrostuneisuuden vaikutuksen selvittämiseksi. Valituilla kohteilla testataan myös uusia kunnostusmenetelmiä kerrostuneiden järvien tilan parantamiseksi. Kaivosvesien hallinta vesistöissä parantaa, paitsi ympäristöliiketoiminnan, myös kaivosalan toimintaedellytyksiä ja helpottaa myös ympäristöviranomaisten työtä.

Loppuseminaarin esitykset

Johdanto Kaihali-hankkeeseen, Seppo Hellsten, SYKE (624 KB)

  1. Vesistövaikutusten mallinnus (KaiHali)

  2. Vesistöjen kunnostus (KaiHali)

  3. Mittaaminen ja kartoitus (KaiHali ja Drominä)

  4. Dronet mittauksessa ja näytteenotossa (Drominä)

Julkaisuja

Lisätietoja

Projektin vastuullinen johtaja, kehittämispäällikkö Seppo Hellsten, puh 0295 251 165, etunimi.sukunimi@syke.fi

Projektisihteeri, tutkija Tiina Laamanen, puh 0295 251 795, etunimi.sukunimi@syke.fi

Julkaistu 2.1.2019 klo 12.47, päivitetty 1.12.2020 klo 15.26