Merellä havaittiin öljypäästöjä aiempaa vähemmän

Tiedote 24.2.2016 klo 10.34

SYKE ja Rajavartiolaitos tiedottavat

Vuonna 2015 Suomen viranomaisten tietoon tuli selvästi edellisvuotta vähemmän havaintoja mahdollisista alusöljypäästöistä merialueilla. Öljyksi varmistettiin lopulta 47 päästöä, kun lukumäärä oli 68 kappaletta vuonna 2014. Öljypäästöihin liittyvä tutkinta aloitettiin 12 tapauksessa. Valtaosa päästöistä oli erittäin pieniä ja tapahtui sataman tai rannikon tuntumassa. Suurin yksittäinen päästö oli arviolta noin 0,77 kuutiometriä öljyä.

Itämeri on luokiteltu erityisen herkäksi merialueeksi ja siksi öljyn päästäminen mereen on kielletty. Viime vuosina päästöt ovat avomerellä vähentyneet. Merenkulkijoiden toivotaan jatkossa kiinnittävän huomiota toimintaansa myös satamien tuntumassa.

Öljypäästöt 2015 ja kehitys 2007-2015
 

Öljypäästöjen valvonta on kansainvälistä yhteistyötä

Merialueilla öljypäästöjä tarkkaillaan lentovalvonnalla ja satelliittikuvien avulla. Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSAn CleanSeaNet –satelliittikuvapalvelun välityksellä valvottiin Suomen merialueita noin 200 kuvan avulla. Kuvissa havaitut mahdolliset öljypäästöt tarkastetaan aina paikan päällä.

Itämeren suojelukomissio HELCOM velvoittaa rantavaltiot säännölliseen merialueiden lentovalvontaan. Suomen Rajavartiolaitoksen valvontalentokoneen laitteistoilla öljyn voi havaita pilvipeitteen läpi ja jopa kymmenien kilometrien päässä koneen lentoreitistä. Koneissa on myös alusten tunnistamiseen tarvittavat laitteistot.

 

Ravavartiolaitoksen valvontalentokone
Suomen Ravavartiolaitoksen Dornier 228 valvontalentokone. © Katsuhiko Tokunaga

Vuonna 2015 Suomen valvontalentokoneet valvoivat Itämerta yhteensä 490 tunnin ajan. Vilkkaimpia laivareittejä valvotaan yhteistyössä etenkin Ruotsin ja Viron kanssa. Suomi osallistuu aktiivisesti myös kansainvälisiin valvontaoperaatioihin, joissa ennalta määriteltyä merialuetta tarkkaillaan tehostetusti usean maan valvontalentokoneen voimin.

Vartiolentolaivueen DO228-valvontalentokone miehistöineen osallistui Itämeren maiden yhteiseen SuperCEPCO2015 -valvontaoperaatioon kesäkuussa 2015 Tanskan Aalborgissa. Muut osallistujamaat olivat Tanska, Viro, Saksa, Irlanti, Alankomaat, Norja sekä Ruotsi. Sama suomalaiskone miehistöineen osallistui valvontaoperaation yhteydessä Oil On Water - harjoitukseen Norjan Stavangerissa, jossa paikalla olivat myös Norja, Ranska ja USA.

Lisätietoja

Öljypäästövalvonta
Tarkastaja Jari Rintamaa, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 565, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Öljypäästöjen tutkinta
Meriturvallisuusasiantuntija Pekka Parkkali, Rajavartiolaitos, puh. 0295 421 154, etunimi.sukunimi@raja.fi

Viestintäasiantuntija Aira Saloniemi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 615, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 


Kohderyhmä: