Vihreä pitkäkoipi okalukki on vuoden hämähäkkieläin 2016

Tiedote 20.6.2016 klo 8.05
Lähikuva okalukista
Okalukin vihreä ja piikikäs olemus on huomiota
herättävä. Kuva: Veikko Rinne.

Hämähäkkieläinten uhanalaisuutta selvittävä hämähäkkityöryhmä on valinnut okalukin Suomen vuoden hämähäkkieläimeksi 2016. Vuoden hämähäkkieläin valittiin nyt kolmatta kertaa. Suomen ympäristökeskus ja hämähäkkityöryhmä keräävät okalukista yleisöhavaintoja. Parhaiten okalukit ovat havaittavissa kesän loppupuolella heinä-elokuussa.

Huomiota herättävän näköinen, vihreä ja piikikäs okalukki (Lacinius dentiger) löytyi Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 2013 kotkalaisesta metsiköstä, johon sen arveltiin kulkeutuneen Venäjältä tuodun puutavaran mukana. ”Lajin levinneisyyden Suomessa oletettiin tuolloin rajoittuvan vain kyseiseen metsikköön, koska sitä ei etsinnöistä huolimatta lähialueilta löydetty. Syksyllä 2015 yksi lajin yksilö löytyi kuitenkin yllättäen Imatralta”, tutkija Annika Uddström Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Loppukesä on paras ajankohta lajin havainnointiin

Okalukit kuoriutuvat munasta keväällä tai kesän alussa ja kasvavat kokoa kesän ajan. Helpoiten okalukit ovat havaittavissa kesän loppupuolella, jolloin ne ovat aikuisia. Lajin tarkkoja esiintymisaikoja Suomessa ei tunneta, mutta lähes aikuisia yksilöitä on tavattu heinäkuun loppupuolella, aikuisia aikaisimmillaan elokuussa. Okalukkeja voi löytää pitkälle syksyyn asti. Mitä nuorempia okalukit ovat, sitä enemmän ne todennäköisesti viihtyvät karikkeen seassa, ja ovat siksi aikuisia huomaamattomampia.

Muualla Euroopassa okalukki on levinnyt laajalle, mutta esiintyy paikoittaisena, eikä ole missään kovin yleinen. Suomen lähialueilla okalukkia esiintyy Venäjällä, mutta Ruotsissa tai Norjassa sitä ei ole tavattu.
”Koska okalukin ulkonäkö on huomiota herättävä, on todennäköistä, että lajia ei kovin laajalti ja yleisenä Suomessa esiinny - muuten siitä olisi varmasti enemmän havaintoja”, Uddström pohtii. ”Okalukin levinneisyysalueen selvittämiseksi toivommekin nyt luonnossa liikkuvilta tarkkaavaisuutta ja ilmoittamaan meille löytönsä tästä melko helposti tunnistettavasta lukista.”

Havaintoihin pyydetään liittämään valokuva tai yksilö näytteeksi. Havainnon yhteydessä tulisi ilmoittaa ainakin havaintopaikka mahdollisimman tarkasti, havaintopäivämäärä ja havaitsijan nimi.
Havainnot voi ilmoittaa Suomen ympäristökeskukseen tutkija Annika Uddströmille joko sähköpostitse tai postitse.

Okalukki on helppo tunnistaa

Okalukki on suurikokoinen, pitkäjalkainen, piikikäs ja väritykseltään muihin suomalaisiin lukkilajeihin verrattuna poikkeuksellinen, koska sen selkäpuoli on sävyltään oliivinvihreä tai -harmaa. Aikuisen okalukkinaaraan ruumiin pituus on 7,2–9,2 mm ja koiraan 4,5–6,6 mm. Lukkien ruumis on yhtenäinen, eli niillä ei ole vyötäröä, toisin kuin hämähäkeillä. Okalukin kaksi silmää sijaitsevat ruumiin selkäpuolella koholla olevassa silmäkummussa. Okalukin selkäpuoli, jalkojen harjanteet ja silmäkumpu ovat piikikkäät. Erikoisesta ulkonäöstään huolimatta okalukki on ihmisen kannalta täysin harmiton, kuten muutkin lukkilajit.

Okalukki männyn rungolla
Lajista on Suomesta havaintoja vain kahdesta paikasta, Kotkasta ja Imatralta. Okalukki on melko helposti tunnistettava, sillä se eroaa ulkonäöltään selvästi Suomessa tavattavista yleisistä lukkilajeista.Suojavärityksensä ansiosta suurikokoinen ja pitkäjalkainen okalukki voi olla puun rungolla melko huomaamaton. Kuva: Annika Uddström.

Okalukki viihtyy avoimissa metsissä, puistoissa ja puutarhoissa. Laji lepäilee päivisin tavallisesti puiden rungoilla, usein johonkin kaarnankoloon painautuneena, jolloin se suuresta koostaan huolimatta voi olla melko huomaamaton hyvän suojavärityksestä ansiosta.

Lisätietoja

Tutkija Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, puh. 0295 251 715, postiosoite: PL 140, 00251 Helsinki

 

Linkit

 


Aihealue:
Kohderyhmä: