Suomi osallistuu Itämeren maiden yhteiseen öljyntorjuntaharjoitukseen Liettuassa

Tiedote 21.6.2016 klo 9.48

Suomen ympäristökeskus ja Merivoimat osallistuvat 21.–22. kesäkuuta Itämeren maiden yhteiseen Balex Delta -öljyntorjuntaharjoitukseen, jonka järjestämisestä on tänä vuonna vastuussa Liettuan merivoimat. Harjoitus on osa Itämeren suojelusopimuksen mukaista yhteistyötä, ja tänäkin vuonna harjoitukseen osallistuu kaikkiaan 14 öljyntorjunta-alusta kahdeksasta Itämeren rantavaltiosta.

Merivoimien Hylje-alus
© Jouko Pirttijärvi

”Harjoituksen teemoina ovat hälyttäminen sekä niin sanotun HELCOM torjuntalaivaston yhteistoiminta öljyntorjunnassa. Kansainvälinen yhteistoiminta öljyyntyneen rannan puhdistuksessa tuli kesällä 2015 osaksi HELCOMin torjuntayhteistyötä ja niinpä tässäkin harjoituksessa puhdistetaan öljyyntynyttä rantaa, HELCOM Response- ryhmän puheenjohtaja, ylitarkastaja Heli Haapasaari SYKEstä kertoo.

Harjoitukseen osallistuu kaikkiaan lähes 400 henkilöä, joista runsaat 200 on torjunta-alusten miehistöä. 120 henkilöä osallistuu rannan puhdistusoperaatioon. Lisäksi tarkkailijoita on noin 50.

SYKE lähettää harjoitukseen vuonna 2015 peruskorjatun Merivoimien Hylje-aluksen. Harjoitukseen osallistuu SYKEn ympäristövahinkojen torjuntaryhmän Heli Haapasaaren ja Markus Santasalon lisäksi kaksi suomalaista tarkkailijaa.

Balex Delta-harjoituksia HELCOM- maiden välillä on järjestetty jo 1980-luvun lopulta. Suomi on toiminut isäntämaana kolmesti, seuraavan kerran Balex Delta järjestetään Suomessa vuonna 2021.

SYKE on Suomen vastuuviranomainen öljyvahinkojen torjunnassa. SYKEllä on sopimukset kaikkiaan 18 öljyntorjunta-aluksen käytöstä Merivoimien, Rajavartiolaitoksen, Meritaito Oy:n sekä kahden yksityisen yrityksen kanssa. Kaikki alukset ovat monitoimialuksia eli niillä on jokin muu päätehtävä ja SYKEn vastuulla on varustaa alukset öljyntorjuntatehtävään.

SYKE lähettää torjunta-aluksia vuosittain neljään kansainväliseen öljyntorjuntaharjoitukseen, joista tänä vuonna ensimmäinen oli Viron isännöimä harjoitus toukokuussa. Syyskuussa alukset suuntaavat harjoitukseen Ruotsin Gävleen. SYKE järjestää tänä vuonna harjoitukset Kotkassa ja Helsingissä. Aluksilla on lisäksi velvollisuus harjoitella öljyntorjuntaa itsenäisesti. Lisäksi pelastuslaitokset harjoittelevat rannikon öljyntorjuntaa alueellaan. Laskentatavasta riippuen Suomessa onkin vuosittain noin 20 merellistä öljyntorjuntaharjoitusta.

Rannikolla ja rannoilla öljyntorjunnasta vastaavat pelastuslaitokset. Öljyyntyneiden lintujen hoito on SYKEn vastuulla ja tätä tehtävää hoidetaan tiiviissä yhteistyössä Helsingin ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitosten sekä WWF Suomen kanssa.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Heli Haapasaari, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh 0295 251 134, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tarkastaja Markus Santasalo, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh 0295 251 888, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Aiheesta muualla verkossa:

 


Kohderyhmä: