Valkoposkihanhien määrä väheni pääkaupunkiseudulla

Tiedote 3.8.2016 klo 8.34
Valkoposkihanhia ylittämässä katua
Valkoposkihanhia matkalla laiduntamaan. Kuva Eija Putkuri.

Helsingin ja itäisen Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä väheni neljä prosenttia vuodesta 2015. Poikasten määrä puoliintui eli väheni 46 prosentilla viime vuodesta. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat laskivat yhteensä 5 720 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 484 yksilöä.

Heinäkuun lopussa tehdyssä laskennassa havaittiin eniten hanhia Helsingin Arabianrannassa (614 yksilöä), Suomenlinnassa (608), Töölönlahdella (436) ja Kaivopuistossa (384). Espoossa havaittiin yhteensä 839 yksilöä, joista valtaosa laidunsi Otsolahdella (431) ja Otaniemen itärannalla (181). Espoon osuus loppukesän valkoposkihanhimäärästä oli vain 15 prosenttia ja määrä väheni lähes puoleen vuodesta 2015. Seurasaarenselällä hanhet keskittyivät Hietaniemen uimarannalle ja Merikannontielle.

Poikasten määrä väheni rajusti

Pääkaupunkiseudulla poikueiden kokonaismäärä (215 poikuetta) väheni 171:llä vuodesta 2015. Poikueiden keskikoko oli 2,3 poikasta, mikä on sama kuin vuosina 2006–2015 keskimäärin. Huonoon poikastuottoon olivat todennäköisesti syynä etenkin ulkosaaristossa lisääntynyt merikotka, isojen lokkien ja citykettujen saalistus sekä kesäkuun sateisuus yhdistettynä voimakkaisiin tuuliin.

Helsingissä poikueita havaittiin eniten Suomenlinnassa (41 poikuetta), Töölönlahdella (26), Kaivopuistossa (24) ja Arabianrannassa (21). Töölönlahden osuus poikueista kasvoi selvästi aiemmista vuosista. Espoossa havaittiin yhteensä 25 poikuetta, joista valtaosa laidunsi Otsolahdella (10) ja Tapiolan keskustassa (8).

Poikasten määrä vaikuttaa hanhien valitsemiin alueisiin

Poikueet ruokailevat rantaviivan läheisyydessä olevilla nurmialueilla. Tänä vuonna suosiotaan kasvatti erityisesti Töölönlahteen rajautuvat nurmialueet. Poikasettomia aikuisia havaittiin noin 4 700 yksilöä, mikä on lähes 600 enemmän kuin edellisenä kesänä.

Pesinnässään epäonnistuneet vanhat linnut ja esiaikuiset vielä pesimättömät linnut oleskelivat osittain vielä saaristossa ja rannoilla, joissa oli vesikasvillisuutta, kuten vitoja, runsaasti tarjolla. Tällaisia paikkoja olivat mm. Tullisaaren edusta (137 yksilöä), Hylkysaaren edusta (124), Munkkinimen edusta (95) ja Eläintarhanlahti (63).

Valkoposkihanhien yksilömäärien jakaantuminen Espoossa ja Helsingissä 28.-29.7.2016

 

Tämän kesän poikasten jakaantuminen Espoossa ja Helsingissä 28.-29.7.2016

 

Markku Mikkola-Roos kertoo valkoposkihanhien määrästä pääkaupunkiseudulla 2016
Video: Markku Mikkola-Roos kertoo valkoposkihanhien määrästä pääkaupunkiseudulla 2016.

Taulukko

Lisätietoja

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 148 685, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 148 691
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus, puh. 040 509 8654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Linkit

 

SYKEn vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos laskee valkoposkihanhien poikasmäär, SYKEn vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos laskee valkoposkihanhien poikasmääriä.
SYKEn vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos laskee valkoposkihanhien määrää. Kuva Eija Putkuri.
Kuva tiedotusvälineiden käyttöön:
Markku Mikkola Roos laskemassa valkoposkihanhia Töölönlahdella, kuva Eija Putkuri (7,5 Mt)

 


Kohderyhmä: