Uusi karttatyökalu havainnollistaa ikääntyneiden haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle

Tiedote 1.12.2016 klo 9.58
Vanhukset tuiskussa
Ikääntyneet eli vähintään 65-vuotiaat ovat muita väestönedustajia alttiimpia sään ääri-ilmiöihin liittyville terveysriskeille, kuten helteestä johtuvalle lämpörasitukselle, kylmästä aiheutuville oireille ja jäisillä keleillä liukastumisille. Kuva: Knud Nielsen/Colorbox

Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistiedote

Suomen väestö ikääntyy ennusteiden mukaan merkittävästi seuraavina vuosikymmeninä. Samaan aikaan ilmaston lämpenemisen seurauksena sään ääri-ilmiöiden voimakkuuden ja toistuvuuden odotetaan muuttuvan, millä voi olla merkittäviä vaikutuksia ikääntyneiden terveyteen.

Näiden muuttuvien riskien havainnollistamiseksi Suomen ympäristökeskus SYKE ja Ilmatieteen laitos ovat kehittäneet karttatyökalun, jolla voidaan arvioida ikääntyneiden haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle eri puolilla Suomea. Työkalu on julkaistu tänään Ilmasto-opas.fi-verkkoportaalissa. Työkalu perustuu aikaisemmalle tutkimusyhteistyölle Oslon yliopiston ja Linköpingin yliopiston kanssa.

Ikääntyneet eli vähintään 65-vuotiaat ovat muita väestönedustajia alttiimpia sään ääri-ilmiöihin liittyville terveysriskeille, kuten helteestä johtuvalle lämpörasitukselle.

”Ilmastonmuutoksesta ennakoidaan olevan myös hyötyä ikääntyneiden terveydelle, kun kireät pakkasjaksot vähenevät ja niiden seurauksena myös kylmään liittyvät oireet ja kuolleisuus vähenevät”, kertoo Reija Ruuhela, ilmastoasiantuntija Ilmatieteen laitokselta.

”Toisaalta talvikauden liukastumisriski voi kasvaa pohjoisessa alueilla, joilla nykyisin lämpötila on pysynyt talvella pitkään nollan alapuolella, mutta joilla ennakoidaan nollakelien yleistyvän tulevaisuudessa. Muualla maassa liukastumisriski pienenee vähitellen talvien lyhentyessä.”

”Kesäisin ilmastonmuutokseen terveysriskien ennakoidaan kasvavan, sillä kuumat päivät ja helleaallot yleistyvät tulevina vuosikymmeninä. Helteiden yleistyminen voi olla kohtalokasta erityisesti ikääntyneille, kuten kävi esimerkiksi helleaallon 2010 aikana, jolloin kuolleisuus nousi merkittävästi”, Reija Ruuhela kertoo.

Tietoisuuden lisääminen ja yhteisöllisyys voivat laskea haavoittuvuutta

Ikääntyneet voivat olla haavoittuvaisia sään ääri-ilmiöille erilaisten sosiaalisten, taloudellisten ja terveydellisten syiden vuoksi. Esimerkiksi yksin asuminen tai sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikea saavutettavuus voivat lisätä vaaratilanteita. Myös ikääntyminen itsessään voi heikentää sopeutumista nopeasti muuttuviin lämpötiloihin. Tutkimusta varten haastateltiin myös useita sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita Suomesta ja Ruotsista.

”Haastatelluilla oli useita hyödyllisiä ehdotuksia haavoittuvuuden vähentämiseksi”, toteaa SYKEn vanhempi tutkija Stefan Fronzek. ”Keskustelussa nousivat esille esimerkiksi yhteisöllisen asumiskulttuurin lisääminen, ikääntyneiden tarpeiden huomioiminen kaupunkisuunnittelussa sekä tietoisuuden parantaminen sään ääri-ilmiöiden vaikutuksista ja niihin varautumisesta”.

Työkalu visualisoi muutokset ja haavoittuvuudelle herkät alueet

Uusi karttatyökalu havainnollistaa, kuinka ikääntyneiden haavoittuvuus voi tulevaisuudessa muuttua ilmastollisten ja sosioekonomisten muutosten seurauksena. Karttatyökalussa käyttäjän on mahdollista valita yksittäisiä tai useita muuttujia, ja visuaalisesti tarkastella muutoksia kunnittain eripuolilla Suomea.

”Karttatyökalu antaa käyttäjälle mahdollisuuden tarkastella, kuinka sään ääri-ilmiöiden esiintyminen voi muuttua alueellisesti eri puolella Suomea. Käyttäjät voivat yhdistää näitä tietoja esimerkiksi alueellisiin arvioihin ikääntyneiden määrästä sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen”, tutkimusta johtanut SYKEn tutkijaprofessori Timothy Carter selittää. ”Toivomme että työkalu voisi lisätä myös sopeutumissuunnitelmia tekevien päättäjien tietoisuutta”.

Työkalu

Työkalu on julkaistu Ilmasto-oppaassa osoitteessa

Lisäksi työkalun aikaisemmasta versiosta voi tarkastella muutoksia Suomen, Ruotsin ja Norjan osalta (englanninkielinen)

Ilmasto-opas.fi -portaalia ylläpitävät Ilmatieteen laitos ja Suomen ympäristökeskus. Lisäksi tiedontuottamiseen osallistuvat monien muiden tutkimuslaitosten asiantuntijat.

Lisätietoja

Ilmastoasiantuntija Reija Ruuhela, Ilmatieteen laitos, p. 0500 424 533,
etunimi.sukunimi@fmi.fi 

Vanhempi tutkija Stefan Fronzek, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 029 525 1122, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Professori Timothy Carter, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 029 525 1094, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaisu


Kohderyhmä: