Asukkaat ja mökkiläiset halukkaita maksamaan puhtaista lähivesistöistä

Tiedote 28.10.2016 klo 8.49
Vuoksen vesistö
Kuva: Juho Kotanen

Suomen ympäristökeskuksen ja Etelä-Savon Ely-keskuksen yhteistiedote

Paikallisten asukkaiden ja mökinomistajien enemmistö olisi halukas maksamaan vesienhoidosta vuosittain 15–45 euroa, jos sillä parannettaisiin oman lähialueen vesistöjen tilaa. Tämä selvisi Vuoksen vesienhoitoalueella eli Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen alueella tehdyssä laajassa, asukkaille ja muualla asuville mökinomistajille suunnatussa kyselyssä.

Suuri joukko vastaajista osallistuisi alueensa vesienhoitoon talkootyöllä tai maksamalla vuotuista jäsenmaksua vesienhoitoa edistävälle alueelliselle tai paikalliselle yhdistykselle. "Hyötyjä maksaa" -asenne tuli vesienhoidon suunnittelijoille osin yllätyksenä.

”Tulokset ovat rohkaisevia, koska julkinen vesienhoitorahoitus pienenee jatkuvasti. Asukkaiden ja mökkiläisten osallistumishalukkuutta voitaisiin hyödyntää vesiensuojelussa esimerkiksi joukkorahoitusta kokeilemalla”, kehitysinsinööri Virpi Lehtoranta Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Maksuhalukkuutta perusteltiin omalla käytöllä ja hyödyillä

Vakituiset asukkaat olisivat valmiita maksamaan lähivesien hoidosta 15–24 euroa ja ulkokuntalaiset mökinomistajat 29–45 euroa vuodessa kuuden vuoden ajan.  Maksuhalukkuutta perusteltiin useimmiten omalla käyttötarpeella. Vesien puhtauden tai käytön turvaaminen myös tuleville sukupolville oli tärkeä maksuhalukkuuden motiivi.

Kysely lisäsi vastaajien tietoa vesistöistä ja vesienhoidosta

Tutkimuskyselyyn vastaaminen toi vastaajille uutta tietoa vesistöistä ja vesienhoidon nykytilasta, tavoitteista ja toimenpiteistä. Vesien tila oli keskimäärin oletettu huonommaksi kuin mikä on viranomaisten tekemä arvio ekologisesta tilasta. Viestinnässä tulisi myös kiinnittää enemmän huomiota alueen ulkopuolella asuviin mökkiläisiin, jotka ovat halukkaita osallistumaan alueen vesienhoitoon.

Yhteistyöhanke

Tutkimus toteutettiin vuonna 2014–2015 yhteistyössä alueen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Tutkimuksen tuloksia on myös jo hyödynnetty vesienhoitosuunnitelmissa vesien tilan parantamisen kustannusten ja hyötyjen vertailussa.   

Julkaisu

Lisätietoja

Erikoissuunnittelija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4192, etuninimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kehitysinsinööri Virpi Lehtoranta, Suomen ympäristökeskus, Vesivarayksikkö, p. 029 525 1361, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Linkit

 

 


Kohderyhmä: