Vesitilanne lokakuun lopussa 2016: Maan etelä- ja keskiosassa kuivaa, pinta- ja pohjavedet laskussa suuressa osassa maata

Tiedote 1.11.2016 klo 10.53
 
 
Aurajoen Halistenkoskessa virtasi vettä niukasti
Aurajoen Halistenkoskessa virtasi vettä niukasti 21.10.2016. © Kuva: Ilkka Myllyoja

Lokakuun alku oli hyvin vähäsateinen Etelä- ja Lounais-Suomessa, mikä heijastui vesistöjen ja pohjavesien korkeuksiin. Jokien virtaamat olivat lounaisrannikolla paikoin ajankohtaan nähden ennätyksellisen pieniä. Maaperä on pitkän vähäsateisen jakson johdosta kuivaa Etelä- ja Keski-Suomessa. Lokakuun lopun sateiden vaikutus ei näkynyt merkittävästi pinta- tai pohjavesissä.

Maan routaantumiseen ja pysyvän lumipeitteen tuloon asti sateet voivat vielä kasvattaa pohjavesivarastoja. ”Vaikka pohjaveden pinnat ovat maan etelä- ja keskiosassa ajankohdan keskiarvoja alempana, ei tilanne ole vielä poikkeuksellinen. Jos verrataan edelliseen kuivaan syksyyn, vuonna 2006, pohjaveden pinnat ovat vielä 10–20 cm sitä ylempänä ja 50–70 cm ylempänä kuin kuivuusjaksolla 2002–2003”, geohydrologi Risto Mäkinen Suomen ympäristökeskuksesta toteaa.

Virtaamat ja vedenkorkeudet laskussa kylmenevän sään myötä

Jokien virtaamat ovat suurimmassa osassa maata ajankohtaan nähden keskimääräistä pienempiä. Vain Lapin joissa virtaamat ovat marraskuun alulle tavanomaisella tasolla. Kuivan maaperän takia jokien virtaamat pysyvät edelleen pieninä lokakuun lopun sateista huolimatta.

Marraskuun alusta ennustetaan tavanomaista kylmempää koko maahan ja kylmän sään seurauksena sateet tulevat pääosin lumena koko maassa. ”Jokien virtaamat jatkavat koko maassa pienenemistään kohti talvikaudelle tavanomaista tasoa”, hydrologi Jari Uusikivi Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Pitkän kuivan jakson johdosta useimpien järvien vedenkorkeudet ovat laskeneet ajankohdan keskitason alapuolelle Lounais-Suomesta Keski-Suomeen ja aina Kainuuseen asti ulottuvalla alueella. Lokakuun lopun sateiden myötä pintojen lasku on hidastunut. Marraskuun alkuun ennustettu pakkassää pitää kuitenkin järvien pinnat hitaassa laskussa koko maassa ainakin marraskuun puoliväliin asti.

Vesitilanne lokakuussa 2016

Sadanta

Lokakuun sademäärä oli koko maassa tavanomaista pienempi. Erityisen kuivaa oli Lounais-Suomessa, jossa kuukauden kolmen ensimmäisen viikon aikana ei mitattu monin paikoin lainkaan sadetta. Aurajoen vesistöalueella mitattiin havaintohistorian pienin lokakuun aluesadanta. Vaikka lokakuun viimeisellä viikolla koko maahan levisi runsaampia sateita, koko kuukauden sademäärät jäivät Kaakkois-Suomea lukuun ottamatta alle 30 mm:iin, mikä on selvästi alle puolet lokakuun keskimääräisestä sadannasta. Ensilumi satoi Lapissa paikoin lokakuun puolenvälin paikkeilla ja Itä- ja Kaakkois-Suomessa yleisesti lokakuun viimeisellä viikolla. Lokakuun päättyessä lunta oli ainoastaan paikoin Lapissa ja Pohjois-Karjalassa.

Vesistöjen vedenkorkeus ja virtaama

Lokakuun vähäiset sateet näkyivät vesistöissä selvästi ja vedenkorkeudet sekä virtaamat olivat koko maassa laskusuunnassa lokakuun alusta aina lokakuun viimeiselle viikolle. Lokakuun viimeisen viikon sateet imeytyivät suurelta osin kuivaan maaperään, mutta paikoin erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa vedenkorkeudet tai virtaamat lähtivät kuun viimeisinä päivinä nousuun.

Lapissa vedenkorkeudet ja virtaamat olivat märän syyskuun jäljiltä lokakuun alussa paikoin selvästikin tavanomaista korkeammalla ja lokakuun keskivirtaamat olivat Lapissa edelleen tavanomaista suurempia. Lokakuun lopussa Inarijärven pinta oli reilut 10 cm ajankohdan keskiarvoa korkeammalla. Saimaan vedenpinta jatkoi laskuaan, mutta oli lokakuun päättyessä edelleen noin 15 cm tavanomaista korkeammalla.

Etelä- ja erityisesti Lounais-Suomessa vedenkorkeudet ja virtaamat olivat lokakuussa yleisesti erittäin alhaisia johtuen harvinaisen kuivasta syyskuusta ja paikoin ennätyskuivasta lokakuun alkupuoliskosta. Esimerkiksi Vantaajoessa ja Kokemäenjoessa vettä virtasi alle puolet siitä mitä vertailujaksolla lokakuussa keskimäärin. Aurajoella, Yläneenjoella ja Loimijoella mitattiin ajankohtaan nähden ennätyksellisen alhaisia vedenkorkeuksia.

Pohjaveden korkeus

Pohjavedet ovat vuodenaikaiskiertoon nähden poikkeuksellisesti edelleen laskussa, koska syyssateiden täydentävä vaikutus ei vielä näy. Maan etelä- ja keskiosassa pohjaveden pinnat ovat vähäsateisilla alueilla 20–40 cm alle keskiarvojen. Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla pinnat ovat 40–60 cm keskiarvoja alempana.

Suurissa pohjavesimuodostumissa maan etelä- ja keskiosissa pohjavedet ovat lähellä keskiarvoja. Maan pohjoisosien suurissa pohjavesimuodostumissa pinnat ovat 30–40 cm keskiarvojen yläpuolella.

Pintaveden lämpötila

Lokakuun aikana järviveden lämpötilat laskivat, mutta pysyen kuitenkin monin paikoin ajankohdan tyypillisiä lukemia ylempänä. Järvivedet jäähtyivät kuukauden aikana yleisesti 6–10 asteella. Kuukauden päättyessä pintaveden lämpötilat olivat maan etelä- ja keskiosan järvillä pääosin 3–7 astetta ja maan pohjoisosassa alle 4 astetta.

Lukemat vaihtelivat ajankohdan keskiarvon molemmin puolin. Maan itäosassa vedet olivat pääosin ajankohdan keskimääräistä lämpimämpiä. Pohjois-Lapissa vedet olivat lokakuun loppupuolella ajankohtaan nähden lämpimiä ja järvien jäätyminen tavanomaisesta jäljessä.

Lisätietoja

SYKEn vesitilannepalvelu
Ajankohtaisesta vesitilanteesta päivittyvää tietoa osoitteessa:

SYKEn hydrologit Twitterissä @pinnanalta:

Vesitilanne yleensä:

Hydrologi Johanna Korhonen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 302, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkimusinsinööri Jarmo Linjama, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 382, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, 
puh. 0295 251 731, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Pohjavesi:

Hydrogeologi Mirjam Orvomaa, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 484, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Geohydrologi Risto Mäkinen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
puh. 0295 251 446, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi [risto.p.makinen]

Vesistöennusteet:

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, 
puh. 0295 251 731, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Hydrologi Jari Uusikivi, Suomen ympäristökeskus SYKE, 
puh. 0295 251 718 , etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tarkempia maakuntakohtaisia tietoja vesitilanteesta saa lisäksi ELY-keskuksista.


Kohderyhmä: