EU:lta merkittävä rahoitus Suomelle kiertotalouden edistämiseen – lähes 19 miljoonan euron hanke käynnistyy

Tiedote 28.11.2016 klo 9.13
Tulikehät
© Todd Quackenbush

Euroopan komissio on myöntänyt Suomelle lähes 12 miljoonaa euroa kiertotalouden edistämiseen.  Koko hankkeen budjetti on lähes 19 miljoonaa euroa. Life-ohjelmaan kuuluvan Circwaste-hankkeen tavoitteena on edistää kiertotaloutta käytännön toimenpitein rakentamisessa, maataloudessa, teollisuudessa, elintarvikeketjussa ja kotitalouksissa.

”Circwaste-hankkeen myötä Suomella on entistä paremmat mahdollisuudet paitsi saavuttaa jätehuollolle asetetut tavoitteet, myös profiloitua kansainväliseksi kiertotalouden ydinosaajaksi. Uusia ratkaisuja tarvitaan jatkuvasti, jotta voimme vastata kehittyvän jätelainsäädännön ja liiketoiminnan haasteisiin”, hankkeen vastuullinen johtaja Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Hankkeessa kehitetään kaikkiaan kahdenkymmenen yhteistyökumppanin voimin jätteitä vähentäviä toimintamalleja sekä uudenlaisia jätteiden käsittely- ja lajittelulaitteistoja, suunnitellaan kierrätysraaka-aineista uusia tuotteita, kehitetään uusia ruokapalveluja ja optimoidaan keräilyä ja kuljetuksia. Lisäksi järjestetään koulutusta, luodaan yhteistyöverkostoja ja kerätään hyviä käytäntöjä.

Kiertotalouden palvelukeskus tukee alueellista työtä

Suomen ympäristökeskus ja Motiva muodostavat asiantuntijaorganisaatioina kiertotalouden palvelukeskuksen, joka kokoaa, tuottaa ja analysoi tietoa sekä kehittää eri kohderyhmille soveltuvia työvälineitä. Palvelukeskus myös viestii osahankkeiden ja analyysien tuloksista ja levittää kiertotalouden hyviä esimerkkejä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Palvelukeskus arvioi toimien vaikutuksia ympäristöön ja tukee alueellisten yhteistyöverkostojen ja resurssiviisaiden kuntien työtä.

”Hanke tuo Suomeen tarvittavaa pitkäjänteisyyttä kiertotalouden edistämiseen. Tavoitteena on synnyttää uusia kiertotaloutta tukevia hankkeita ympäri Suomea ja vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kilpailukykyä”, professori ja kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Circwaste-hankkeessa toteutetaan vuosina 2016 - 2023 yli kaksikymmentä konkreettista kiertotalouteen ja jätehuoltoon kytkeytyvää osahanketta. Niiden toteuttajat ovat hankkeen neljältä ydinalueelta - Satakunnan ja Varsinais-Suomen muodostamasta Lounais-Suomesta, Keski-Suomesta, Pohjois-Karjalasta ja Etelä-Karjalasta. Hankkeessa on mahdollista ilmoittautua myös edelläkävijäkunniksi.

Hankesivut

Lisätietoa

Ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
puh. 0295 251 437, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
puh. 0295 251 629, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Hankkeen toteuttajat:

  • Suomen ympäristökeskus
  • Luonnonvarakeskus Luke
  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Karelia-ammattikorkeakoulu
  • Turun Ammattikorkeakoulu
  • GS1 Finland Oy
  • Joensuun tiedepuisto Oy
  • Kiertomaa Oy
  • Kompotek Oy
  • Motiva Oy
  • Pikes Oy
  • Puhas Oy
  • Ramboll Oy
  • Wirma Lappeenranta Oy
  • Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
  • Jyväskylän kaupunki
  • Porin kaupunki
  • Keski-Suomen liitto
  • Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
  • Varsinais-Suomen liitto
     

Hankkeen osarahoittajat:

  • Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA                                                                        
  • Ympäristöministeriö                                                          
  • Maa- ja metsätalousministeriö                                                                  
  • Pirteä Porsas Oy                                                                  
  • Lappeenrannan kaupunki
  • Mustankorkea Oy
  • Sammakkokangas Oy
  • Gasum Oy                                                                              
  • Rauman Biovoima Oy                                                                                     
  • Liikennevirasto          

Kohderyhmä: