Uusi pohjoismainen BIOWATER-huippuyksikkö selvittää biotalouden vesistövaikutuksia

Tiedote 9.1.2017 klo 12.00

Oulun yliopisto, Luonnonvarakeskus ja SYKE tiedottavat

Puro metsässä
Kuva: Seppo Hellsten

Pohjoismaihin perustetaan kolme uutta biotalouden tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvää huippuyksikköä. Oulun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkijat ovat mukana BIOWATER-yksikössä, joka keskittyy erityisesti biotalouden vesistövaikutusten tutkimukseen. Erityisesti metsäbiomassan lisääntyneellä käytöllä on ilmeisiä vesistövaikutuksia, joiden ennakoimiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan lisää tietoa.

Biotalous on voimakkaassa kasvussa Pohjoismaissa. Kasvun tulisi olla kestävää ja kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen Nordforsk on päättänyt kolmen uuden biotalouden huippuyksikön (Nordic Centre of Excellence NCoE) perustamisesta Pohjoismaihin.

BIOWATER-huippuyksikköä (An integrating nexus of land and water management for a sustainable Nordic bioeconomy) vetää tohtori Per Stålnacke Norjan biotalouden tutkimuskeskuksesta (NIBIO), ja mukana on yhteensä kahdeksan tutkimuslaitosta ja yliopistoa neljästä Pohjoismaasta.

BIOWATER-yksiköstä muodostetaan biotalouden kasvuun liittyvä, maankäytön vesistövaikutuksiin suuntautuva tutkimus- ja yhteistyöverkosto. Tutkimus painottuu biotalouden vaikutuksiin ainevirroissa ja vesistöissä, ja työssä hyödynnetään muun muassa pitkiä vedenlaadun ja hydrologian aineistoja, tutkimusvaluma-alueita ja vesistökohteita. Apuna käytetään erilaisia malleja ja skenaarioita. Vesistövaikutusten taloudellista merkitystä tarkastellaan arvottamistutkimusten avulla. Tärkeänä painopisteenä on myös tutkijoiden jatkokoulutus ja työpajat.

Uudelle yksikölle myönnettiin kolmen miljoonan euron rahoitus vuosiksi 2017–2021, ja se käynnistyy vuoden 2017 alkupuolella. Yksikön toiminta luo myös vahvan yhteistyöpohjan käynnissä oleville ja uusille hankkeille biotalouden ja vesien tutkimuksen aloilla.

Oulun yliopiston osuutta huippuyksikössä vetää professori Björn Klöve ja toimintaan osallistuu vesi- ja ympäristötekniikan ja biologian tutkijoita. SYKEssä toiminnasta vastaa kehittämispäällikkö Seppo Hellsten ja mukana on vesikeskuksen ja luontoympäristökeskuksen asiantuntijoita. Luken osuutta vetää professori Artti Juutinen ja tutkimusryhmään kuuluu ympäristötaloustieteen ja metsäekologian asiantuntijoita.

Lisätietoja

Professori Björn Klöve, Oulun yliopisto, vesi- ja ympäristötekniikka, puh. 0294 484 510, etunimi.sukunimi@oulu.fi

Kehittämispäällikkö Seppo Hellsten, SYKE Vesikeskus, puh. 0295 251 165, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Professori Artti Juutinen, Luke, puh. 0295 325 341, etunimi.sukunimi@luke.fi

Linkkejä

Three new Nordic Centres of Excellence to focus on the bioeconomy (NordForskin tiedote 13.12.2016)

BIOWATER, An Integrating Nexus of Land and Water Management for a Sustainable Nordic Bioeconomy (NordForsk)


Kohderyhmä: