Biokaasulaitoksesta ravinteita, energiaa ja elinkeinotoimintaa maaseudulle (BioRaEE)

Hankkeessa selvitetään viljelijöiden tarpeita kierrätyslannoitteille ja arvioidaan niiden tuotannon ja käytön aiheuttamia vaikutuksia ympäristöön sekä maatilojen ja koko käsittelyketjun kannattavuuteen. Tarkastelussa on biokaasun mädätejäännöksen jatkojalostuksen kehittäminen. Kierrätysravinteiden lannoituskäyttö testataan yhdessä viljelijöiden kesken. Verkostoituminen alan toimijoiden kesken on oleellinen osa hanketta. Viljelijöiden ja tutkijoiden tiivis yhteistyö on avainasemassa.

Miksi kierrätyslannoitteita?

Suomen kansallisena tavoitteena on, että puolet kotieläintuotannon lannasta ja yhdyskuntalietteistä olisi kehittyneen prosessoinnin piirissä vuoteen 2025 mennessä. Biokaasun tuotanto voi olla kestävä osa tavoitteiden saavuttamisessa, sillä prosessissa muodostuu uusia kierrätyslannoitteita, joita voidaan tuottaa monien eri teknologioiden avulla joko yksittäin tai erilaisina prosessiketjuina. Toimivana kokonaisuutena voi biokaasun ja siihen liittyvä kierrätyslannoitteen tuotanto lisätä sekä maaseutualueiden energiaomavaraisuutta että maatalouden huoltovarmuutta. Kestävyyden takaamiseksi on olennaista hyödyntää sekä energia että ravinteet tehokkaasti.

Maatilat ja puutarhat hyödyntäisivät mielellään kierrätysravinteita, mutta niiden on oltava toimivia, turvallisia ja helposti kuljetettavia yleistyäkseen laajempaan jakeluun. Kierrätyslannoitemarkkinoiden vakiinnuttamiseksi tuleekin ymmärtää viljelijoiden tarpeet monipuolisemmin. Lannoitteiden ympäristöystävällisyys ja tekninen toimivuus tulee varmistaa ja niille on oltava selkeät käyttöohjeet ennen markkinoille saattamista. Tuotteiden on istuttava maatilojen nykyisiin tuotantoketjuihin sekä niiden on oltava kustannustehokkaita. Näin toiminnasta tulee taloudellisesti perusteltua sekä kierrätyslannoitteiden tuottajalle että loppukäyttäjälle. Laajempana lopputuloksena haetaan eloperäisten massojen prosessoinnin liittymistä osaksi maaseudun yritystoimintaa.

Tässä hankkeessa tuodaan viljelijät, biokaasun tuottajat ja tutkimus lähelle toisiaan pohtimaan, millaisia kierrätyslannoitteita kasvintuotannossa tarvitaan ja miten tähän tarpeeseen voidaan vastata. Hankkeessa demonstroidaan valittujen biokaasulaitosten mädätysjäännöksestä jalostettujen kierrätyslannoitteiden käyttöä. Yhteistyössä luodaan esimerkkejä resurssitehokkaista, teknisesti toimivista, kannattavista ja ympäristöllisesti perustelluista toimitusketjuista biokaasulaitoksen ja erilaisten maatilojen välillä.

Tarpeita vastaavat kierrätyslannoitteet kehitetään yhdessä viljelijöiden kanssa

Hankkeen päätavoite on kehittää yhdessä viljelijöiden kanssa heidän tarpeidensa mukaisia, turvallisia ja tehokkaita kierrätyslannoitteita maatalouden ja muiden sektoreiden orgaanisista jätteistä ja sivutuotteista. Tarkoituksena on testata ainakin kahta erilaista kierrätyslannoitetta ja varmistaa niiden täyttävän lannoitevalmisteille olennaiset kriteerit, kuten tasalaatuisuus, käyttökelpoisuus kasveille ja toimivat levitystavat. Hankkeen tavoitteisiin kuuluu myös varmistaa testatun toiminnan ympäristöystävällisyys ja taloudellinen kannattavuus verrattuna nykyisin käytettäviin lannoitteisiin tai siihen, ettei mädätysjäännöstä jatkojalosteta.

Väkevöidyt, helposti kuljetettavat tuotteet jalostetaan biokaasulaitoksen mädätysjäännöksestä ja niiden käyttökelpoisuus lannoitteena testataan pelto- ja kasvihuonetuotannossa. Jäännöksen jalostus on kansainvälisestikin vasta kehitysasteella ja uusien menetelmien tekninen testaaminen sekä lopputuotteiden lannoitekäytön ohjeistaminen ovat edellytys toimivalle kokonaisratkaisulle.

Hankkeen tavoitteena on myös edistää suomalaista ravinnekierrätyksen osaamista ja jakaa sitä muualle Eurooppaan, luoda biokaasu- ja ravinnekierrätysalan osaajien verkostoja ja täten saada suomalaisille ravinne- ja kiertotalousosaamiselle näkyvyyttä myös muualla Euroopassa.

Hankkeessa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Millaisia odotuksia viljelijöillä on uusien kierrätyslannoitteiden laadun ja käytettävyyden suhteen?
  • Kuinka uudet kierrätyslannoitteet toimivat käytännössä?
  • Mikä on biokaasuprosessin ja mädätysjäännöksen jatkojalostamiseen pohjautuva toimintakonseptin kannattavuus ja vaikutus ympäristöön verrattuna mineraalilannoitteiden ja/tai mädätysjäännöksen tai lietelannan käyttöön sellaisenaan?

Hanke toteutetaan yhteistyönä

Hankkeen päätoteuttajana toimii Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja osatoteuttajina Luonnonvarakeskus (Luke), Karelia ammattikorkeakoulu, BioKymppi Oy, Koivikon Kartano Oy ja Luukkaisen puutarha Oy. Hanke toteutetaan neljänä työpajana. Kustakin työpaketista vastaa yksi tutkimusorganisaatio, mutta työpakettiin sisältyvä työ toteutetaan useamman hanketoimijan yhteistyönä. Lisäksi hanke hyödyntää ja laajentaa verkostojaan tiedon kokoamisessa ja tulosten testaamisessa.

Työpaketit

Ensimmäinen työpaketti keskittyy viljelijöiden lannoitetarpeiden selvittämiseen ja olemassa olevien mädätysjäännöksen jalostusmenetelmien mahdollisuuksiin vastata näihin tarpeisiin.

Toisessa työpaketissa testataan biokaasulaitoksessa jalostettujen kierrätyslannoitteiden lannoitearvo ja tehdään kenttäkokeita käytännön lannoitustoimista.

Kolmannessa työpaketissa arvioidaan, kuinka ravinnekierrot muuttuvat kierrätyslannoitteiden käytön myötä, mitä ympäristöhyötyjä saavutetaan ja onko niiden tuotanto ja käyttö kannattavaa.

Neljännessä työpaketissa keskitytään viestintään ja tiedonvaihtoon Suomessa ja Euroopassa, ml. EIP-Agri – verkostossa.

 

Lisätietoja

  • Projektipäällikkö Susanna Horn, Suomen ympäristökeskus SYKE, Puh. +358 29 525 2124, etunimi.sukunime@ymparisto.fi
  • Toimitusjohtaja Mika Juvonen, BioKymppi Oy, Puh. 040 548 6701, etunimi.sukunimi@bio10.fi
 
   
   
 

 

Julkaistu 28.3.2017 klo 15.44, päivitetty 20.7.2020 klo 11.48