Heikki Mykrä

Erikoistutkija

FT (Hydrobiologia), Dosentti (Akvaattinen ekologia, Oulun yliopisto)

Yhteystiedot

etunimi.sukunimi@syke.fi
puh. +358295251436
Suomen ympäristökeskus (Syke)
Luontoratkaisut
Sisävesien luonto
Käyntiosoite: Paavo Havaksen tie 3
Postiosoite: PL 413, 90014 Oulun yliopisto

Tehtävät

Toimin erikoistutkijana sisävesien luonto -ryhmässä. Tehtäviini kuuluvat erilaiset vesistöjen tilanarviointiin, suojeluun ja kunnostuksiin liittyvät tutkimus- ja kehityshankkeet. Toimin Suomen Luontopaneelin jäsenenä kaudella 2024–2027.

Työn sisältö

Työssäni olen keskittynyt sisävesien ekologisen tilanarvioinnin menetelmien kehittämiseen ja tutkimukseen. Erityisesti vesieliöstön yhteisöjen koostumuksen ja monimuotoisuuden mallinnuspohjaiset ratkaisut ovat olleet keskeisiä tässä työssä. Vesistöjen toiminnallisin prosesseihin vaikuttavat tekijät sekä vesistön ja rantametsän väliset vuorovaikutukset ovat myös minulle tärkeitä tutkimusaiheita.

Esimerkkejä hankkeista

Julkaisut

Julkaistu 3.5.2017 klo 13.18, päivitetty 6.2.2024 klo 13.18

Kohderyhmä: