Vesiensuojeluun merkittävä panostus, esimerkkinä Pohjanmaa

Uutinen 7.9.2017 klo 16.17
VKV uutiskirje Jouko Hautamäki
© Jouko Hautamäki

Viime vuonna käynnistyi Suomen EU-historian suurin LIFE-hanke, FRESHABIT LIFE IP Metsähallituksen Luontopalveluiden koordinoimana. Hankkeessa on mukana yhteensä kahdeksan vesistöaluetta ympäri Suomea ja 30 kumppania eri sektoreilta kantamassa korttansa kekoon vesistöjemme kunnostamiseksi. Pohjanmaan maakunnissa kohdealueiksi on valittu Isojoen ja Ähtävänjoen vesistöalueet.

FRESHABITissa vesistöjen tilaa pyritään parantamaan muun muassa valuma-alueilta kulkeutuvaa kuormitusta vähentämällä. Töitä tehdään myös itse vesistöissä kunnostamalla puroja ja lintuvesiä sekä parantamalla vaelluskalojen ja jokihelmisimpukan elinolosuhteita. Merkittävimpänä tavoitteena on luoda hyvä yhteistyö eri toimijoiden välille ja kehittää toimivia tapoja yhteisten vesiemme tilan parantamiseksi. Tätä edesauttaa hankkeen poikkeuksellisen pitkä kesto, lähes seitsemän vuotta (2016-2022).

Tiivis yhteistyö maanomistajien kanssa tärkeää

Isojoen hankealueella laaditaan alueellisia vesiensuojelusuunnitelmia yksityismailla tehtäviä vesiensuojelu- ja ennallistamistoimenpiteitä varten Suomen metsäkeskuksen toimesta. Lisäksi koko Isojoen valuma-alueelle laaditaan valuma-aluesuunnitelma sekä kehitetään ja testataan vesistön ekologisen tilan arviointimenetelmiä yhdessä muiden hanketoimijoiden kanssa.

Alueellisia vesiensuojelusuunnitelmia varten kartoitetaan metsäojitusalueiden ja purojen ongelmakohteita sekä laaditaan tarkempia toimenpidesuunnitelmia kohteisiin, joihin saadaan maanomistajilta suostumus. Toimenpiteillä pyritään ehkäisemään eroosiota uomissa sekä estämään kiintoaineen ja ravinteiden huuhtoutumista alempiin vesistön osiin. Tavallisimmat toimenpiteet ovat pohjapatoja, laskeutusaltaita ja kosteikoita. Lisäksi etsitään mahdollisuuksia edistää tulvasuojelua virtaamansäätörakenteiden avulla ja kartoitetaan mahdollisuuksia ennallistaa tuottamattomia suo-ojitusalueita. Tiivis yhteistyö maanomistajien kanssa on tärkeää. Toimenpiteet toteutetaan luonnonhoitohankkeina Kemera-rahoituksella eikä niistä aiheudu kustannuksia maanomistajille. Suomen metsäkeskus valvoo hyväksyttyjen hankkeiden toteutusta.

Hankealueen kokonaispinta-ala Isojoen valuma-alueen latvoilla on noin 20 000 hehtaaria, josta yksityismaiden osuus noin 16 000. Pisimmällä suunnittelussa ollaan Lohiluoman valuma-alueella, jonka alueellinen vesiensuojelusuunnitelma viedään hankehakuun jo tänä syksynä. Kyseisen valuma-alueen kokonaispinta-ala on noin 4 000 ha, josta noin puolet on yksityismaata ja loppu kansallispuistoa. Suunnitelmaan sisältyy tällä hetkellä 14 erillistä toimenpidekokonaisuutta, joihin sisältyy yksi kosteikko, 14 lasketusallasta ja 13 pohjapatoa yhteensä 14 eri maanomistajan tiloilla.

Lisätietoja:

Luonnonhoidon asiantuntija Jouko Hautamäki, Suomen metsäkeskus, etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi


Kohderyhmä: