Katriina Alhola: Vauhtia kuntien vähähiilisiin ja kiertotaloutta edistäviin hankintoihin

RSS
13.3.2018 Katriina Alhola
Katriina_Alhola_blogi2
 

Kunnat käyttävät vuosittain lähes 20 miljardia euroa julkisiin hankintoihin. Sillä, miten julkinen sektori edistää hankinnoissaan vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta, on suuri merkitys ilmasto- ja resurssitehokkuustavoitteiden toteutumisen sekä puhtaan teknologian markkinoiden kehittymisen kannalta. Parhaimmillaan kestävillä ja innovatiivisilla hankinnoilla säästetään rahaa, kuormitetaan vähemmän ympäristöä ja edistetään sosiaalista hyvinvointia.

Näitä hyötyjä ei kuitenkaan tiedosteta tai kytketä hankintojen suunnitteluun riittävän aikaisessa vaiheessa, jolloin ne jäävät pitkälti toteutumatta. Kiertotalouden ja vähähiilisyyden edistäminen hankinnoissa edellyttää hyötyjen varhaista ja selkeämpää tunnistamista ja elinkaarikustannusten liittämistä budjettisuunnitteluun sekä hankintakäytäntöjen kehittämistä.

Tärkeitä keinoja ovat kuntien hankintatoimien tuki, vertaisoppimisen mahdollisuus ja markkinatuntemuksen lisääminen kuntien ja palveluntarjoajien välisellä ennakoivalla vuoropuhelulla. Tämä edellyttää hankintatoimen riittävää resursointia.

Suomessa otettiin merkittävä askel kuntien hankintatyön tukemiseen, kun maaliskuussa perustettiin kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO.

Ministeriöiden rahoittaman ja Motivan koordinoiman KEINOn päätavoitteina on lisätä kestäviä ja innovatiivisia hankintoja Suomessa ja edistää sellaista toimintakulttuuria, jossa julkinen hankinta tunnistetaan johtamisen välineenä ja sitä käytetään aktiivisesti tavoitteiden saavuttamiseksi. KEINOn tavoitteena on luoda yhteistyön ja vuorovaikutuksen tapoja, joissa hankintayksiköt voivat jakaa avoimesti tietoa omista kokemuksistaan ja oppia toisiltaan.

KEINOn tilaajaryhmätoimintaa vauhdittaa SYKEn luotsaama ja Sitran rahoittama Julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämö.Sen toiminnassa kestävyystavoitteet liitetään julkisiin hankintoihin jo hankintojen valmisteluvaiheessa ja kunnat saavat vertaistukea ja asiantuntijoiden sparrausapua hankintatarpeen kirkastamiseen, hankinnan suunnitteluun ja markkinavuoropuheluun.

Tukea saa myös hankinnan läpivientiin ja käytännön esteiden ratkomiseen sekä hankinnan ympäristö- ja kustannushyötyjen arvioimiseen. Kiihdyttämön avulla halutaan levittää hankintojen hyviä käytäntöjä ja tehdä niistä pysyviä toimintatapoja.
 

Tästä julkisissa hankinnoissa on kyse

  • Kuntien tekemät vuotuiset hankinnat ovat Suomessa lähes 20 miljardia euroa.
  • Kunnissa rakennetaan, peruskorjataan ja tuotetaan muun muassa liikkumisen, koulutuksen, terveydenhuollon ja ruokahuollon palveluja.
  • Kestäviä ja innovatiivisia hankintoja ovat esimerkiksi energiatehokkuutta lisäävät digitaaliset ratkaisut, uusiomateriaalien hyödyntäminen rakentamisessa, vaihtoehtoiset käyttövoimat liikenteessä ja kuljetuspalveluissa, sekä jakamistalouden ratkaisut. Ruokapalveluhankintojen avulla on mahdollista pienentää tuotanto- ja jakeluketjun hiilijalanjälkeä.
     
Katriina_Alhola_KEINOJA_556px (5)
 

Olen erikoistutkija Katriina Alhola SYKEn kulutuksen ja tuotannon keskuksesta. Työssäni edistän keinoja kestävämpään kulutukseen ja vapaa-ajallani toteutan niitä käytännössä.
Puh. 029 525 1065
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Motiva, Kuntaliitto, VTT, Business Finland, SYKE, Hansel, KL-Kuntahankinnat ja Sitra:
Laaja yhteenliittymä strategisten julkisten hankintojen tueksi

Ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö:
Osaamiskeskus vauhdittamaan kestäviä ja innovatiivisia julkisia hankintoja

Julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämö 

Alhola, K. & Kaljonen, M., 2017. Kestävät julkiset hankinnat – nykytila ja kehittämisehdotuksia. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32

Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.