Kuivatustoiminnassa muuttuneiden virtavesien kunnostus ja hoito (KURVI)

Ajankohtaista

Talkoot ja ennallistamiskohteen avajaiset Kumianojalla 6.10. klo 11-15

Hämeenkosken Huljalassa viime talvena vanhoihin mutkiinsa palautetun Kumianojan ennallistamista viimeistellään lauantaina 6.10. kaikille avoimilla talkoilla. Talkoissa ennallistettuun uomaan tehdään purossa esiintyvälle taimenelle sopivia lisääntymisalueita lisäämällä soraa ja kiviainesta uomaan.

Osoite on Vanhatie 279, Hämeenkoski. Autot voi jättää Tampereentien suuntaisen päättyvän peltotien varteen. Sopiva talkoovarustus on säänmukainen vaatetus sekä reipas talkoohenki! Lisäksi mukaan voi ottaa oman lapion, rautakangen, talikon, kottikärryt taikka taljan.

Tervetuloa!

Päämääränä virtavesien ekologisen tilan parantaminen

Hallituksen kärkihanke

KURVI-hankkeen päämääränä on parantaa maatalouden kuivatustoiminnan heikentämien virtavesien ekologista tilaa vuonna 2015 julkaistun kansallisen Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategian tavoitteiden mukaisesti. Hanke on jatkoa Suomen ympäristökeskuksen aikaisemmille virtavesien kunnostamisen ja luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan edistämishankkeille. Hankkeessa sovelletaan käytäntöön aiempien tutkimus- ja kehittämishankkeiden tuloksia ja jalkautetaan menetelmiä käytäntöön. Tavoitteena on esimerkkien avulla tuoda esiin, etteivät maatalouden kuivatustavoitteiden toteutuminen ja uomien ekologisen tilan parantaminen poissulje toisiaan, vaan ne voidaan toteuttaa toisiaan tukien ja osin samalla rahoituksella. Luonnonmukaisen peruskuivatusmenetelmien avulla voidaan paitsi parantaa maatalousympäristön monimuotoisuutta myös vähentää alapuolisten vesistöjen kiintoaines- ja ravinnekuormitusta.

 

Maatalousuomien ennallistaminen

KURVI-hanke Kumianoja 2. Kuva: Joonas Törrönen
Kumianoja virtaa laidunalueen läpi. © Kuva: Joonas Törrönen
 

Hankkeessa toteutettiin Suomen ensimmäisen erityisiä luontoarvoja omaavan maatalouspuron ennallistaminen ja seurataan ennallistamisen hydromorfologisia ja ekologisia vaikutuksia. Hämeenkosken Kumianojalla  perattu uoma palautettiin mutkittelemaan alkuperäiseen luonnonmukaiseen vanhaan uomaan, joka näkyi yhä maastossa (katso video).

Espoon Nuuksion kansallispuistossa sijaitsevaa Myllypuroa on ennallistettu jo aikaisemmin, mutta hankkeessa on kartoitettu ennallistamisen vaikutuksia sekä jatkotoimenpiteitä myös ennallistamattomille alueille.

 
KURVI-hanke Kumianoja
Kumianojan perattu uoma palautetaan alkuperäiseen mutkittelevaan uomaan. © Kuva: Liisa Hämäläinen
KURVI-hanke Mutkitteleva Myllypuro
Myllypuron ennallistettuihin osioihin kartoitetaan jatkotoimenpiteitä.

Maatalousuomien kalataloudellinen kunnostaminen

Hankkeen yhtenä tavoitteena on tuottaa valtakunnallinen ohjeistus kalataloudellisesti arvokkaiden maatalousuomien kunnostamiseen ja eri intressiryhmien tavoitteiden yhteensovittamiseen. Porissa sijaitseva Uksjoki ja Perniössä Juottimenoja toimivat esimerkkikohteina, joiden avulla selvitetään maatalousalueiden perattujen uomien kunnossapitomenetelmiä.

Luontaisen elpymiskehityksen edistäminen ja tulvatasanteiden hoitomenetelmät

 
 
KURVI-hanke Ritobäcken
Luonnonmukainen perkaus Ritobäckenillä.

Hankkeessa kartoitetaan kansainvälisiä kokemuksia tulvatasanteiden hoidosta ja hyödynnetään parhaita käytäntöjä esimerkkikohteissa. Kokemuksien perusteella tavoitteena on tuottaa ohjeistus koneellisesti niitettävien tulvatasanteiden mitoitusohje tulvatasanteiden hoitoon maanomistajien, ojitusyhtiöiden ja urakoitsijoiden käyttö.

 
 

Sipoon Ritobäckenillä tehtiin niin sanottu luonnonmukainen perkaus, jossa uoman ympärille kaivettiin tulvatasanne. KURVI-hankkeen puitteissa arvioidaan tulvatasanteiden hoitotarvetta ja sopivia hoitotoimenpiteitä. Lisäksi arvioidaan alivesiuoman kehittymistä. Pilottikohteina on myös Tyrnävän Leppioja sekä Perniön Juottimenoja, joiden luonnollista kehitystä ja hoitotoimenpiteiden tarpeita arvioidaan.

 

KURVI-hanke Juottimenoja
Poikkileikkaukset mitattiin Juottimenojalla vaaituskojeella lattaa ja mittanauhaa hyödyntäen. © Kuva: Jonna Juusola
 
 
 
 

Kunnostusten välittömien ja pitkäaikaisten vaikutusten selvittämiseksi kohteilla toteutetaan seurantaohjelmat, joita pyritään jatkamaan myös hankkeen päättymisen jälkeen. Kohteilla seurataan muutoksia uoman rakenteessa, sedimentin kulkeutumisessa, veden laadussa, kasvillisuudessa ja kalastossa.

Lisää KURVI-hankkeesta

7.9.2017 Vesistökunnostusverkoston uutiskirje: Kuivatustoiminnassa muuttuneiden virtavesien kunnostus ja hoito

Yhteystiedot

Hankkeen projektipäällikkö:
Turo Hjerppe, suunnittelija
puh: +358295251176
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 22.9.2017 klo 14.35, päivitetty 3.4.2024 klo 10.07