Luontoon perustuvat ratkaisut alueiden kehittämisen tukena

Alueiden kehittämisellä pyritään ennen kaikkea vahvistamaan alueiden (maakuntien) tasapainoista kehittymistä ja kansainvälistä kilpailukykyä sekä edistämään työllisyyttä. Samalla pyritään vähentämään myös alueiden välisiä ja sisäisiä kehityseroja. Aluetason kehittäminen tähtää myös alueiden voimavarojen täysimääräiseen ja kestävään hyödyntämiseen.

Luonto- ja kulttuuriympäristöt tarjoavat alueiden kehittämiselle monenlaisia mahdollisuuksia. Tiedossa on, että luonnonsuojelu- ja muiden erityisalueiden, kuten retkeilyalueiden aluetaloudellinen merkitys on usein huomattava. Esimerkiksi Suomessa kansallispuistojen kävijät tuovat puistojen lähialueille keskimäärin noin 10 euroa jokaista retkeilypalveluihin ja luontokeskuksiin sijoitettua euroa kohden. Alueiden kehittäminen ja paikallisen yritystoiminnan edistäminen luonto- ja kulttuuriarvojen pohjalta on myös kansainvälisesti tunnistettu tavoite.

Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama hanke Nature-based solutions for regional growth tuottaa Pohjoismaiden hallituksille ja muille aluekehityksestä vastaaville keskeisille toimijoille lisätietoa luonto- ja kulttuuriympäristöjen roolista alueiden kestävän kasvun ja hyvinvoinnin tukena. Hanke pyrkii tiedonvaihdon ja esimerkkien avulla edistämään eri maiden kehittämistyötä, joka tähtää alueiden kehittämiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen. Projekti pyrkii myös lisäämään Pohjoismaiden hyvien käytäntöjen kansainvälistä näkyvyyttä. Tulokset kootaan raporttiin, joka julkaistaan englanniksi Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisusarjassa.

Hankkeen koordinoinnista ja toteutuksesta vastaa Suomen ympäristökeskuksen Luontoympäristökeskus. SYKEn lisäksi projektiryhmään kuuluu edustajia Århusin yliopistosta ja Tukholman yliopistosta (Stockholm Resilience Centre).

Vajaan vuoden kestävä hanke (15.2.-31.12.2016) koostuu seuraavista osista:

a) Katsaus Pohjoismaiden alueiden kehittämisen politiikka- ja strategiatason ohjausvälineisiin sekä vaikuttamisen keinovalikoimaan erityisesti luonto- ja kulttuuriympäristöjen näkökulmasta (esim. Suomen biotalousstrategia, valtakunnalliset ja toimialakohtaiset alueiden kehittämistavoitteet),

b) Esimerkkikokoelma Pohjoismaiden alueiden kehittämisen hyvistä käytännöistä erityisesti luonto- ja kulttuuriarvojen näkökulmasta. Esimerkit eivät rajoitu pelkästään luonnonsuojelu- ja erityisalueisiin tai niiden tukemaan matkailuun, vaan myös muun yritystoiminnan edistämiseen. Esimerkkien valinnassa pyritään hyödyntämään liittymäkohdat Pohjoismaille tärkeisiin ekosysteemipalveluihin.

c) Pohjoismainen asiantuntijaseminaari, jonka pohjalta laaditaan yhteenveto ja suositukset mahdolliselle Pohjoismaiden ministerineuvoston jatkotyölle. Lisäksi hankkeessa pyritään tunnistamaan esimerkiksi yritystoiminnan, kuten kestävän luontomatkailun, kompastuskiviä ja kehittämismahdollisuuksia.

Lisätietoja

Erikoistutkija Bo Storrank, Suomen ympäristökeskus SYKE, Luontoympäristökeskus, p. 0295 251 822, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kehittämispäällikkö Jukka-Pekka Jäppinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, Luontoympäristökeskus, p. 0295 251 235, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 23.2.2016 klo 13.41, päivitetty 12.1.2024 klo 10.12

Kohderyhmä: