Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Maankäyttö- ja maanpeiteaineistojen tuottaminen CORINE Land Cover 2012 -hankkeessa

+ Näytä tiedot

Hankkeen perustiedot

Corine Land Cover 2012- hankkeessa tuotettiin vuoden 2012 tilannetta kuvaava koko Suomen peittävä satelliittikuvamosaiikki ja paikkatietoaineistot maankäytöstä ja maanpeitteestä sekä maanpeitteen muutoksista vuosien 2006 ja 2012 välillä. Corine Land Cover (CLC) on nykyisin osa Copernicus/GIO land -ohjelmaa.

Esitykset Corine maanpeite 2012 -aineistojen julkaisutilaisuudesta 10.12.2014

Tausta ja tavoitteet

Euroopan laajuisia CORINE-hankkeita on tehty kolmesti ennen vuoden 2012 hanketta, 1990-luvun alussa, vuonna 2000 ja vuonna 2006. Suomi ei ollut mukana vielä ensimmäisessä hankkeessa, mutta osallistui vuosien 2000 ja 2006 hankkeisiin. Suurimmassa osassa hankkeeseen osallistuvia maita aineistojen päivitys on tehty visuaalisella satelliittikuvatulkinnalla.

Suomessa hankkeen tavoitteena oli tuottaa päivitetty, eurooppalaista aineistoa alueellisesti tarkempi aineisto kansalliseen käyttöön sekä maanpeitteen muutokset edelliseen Corine Land Cover 2006 aineistoon nähden. Kansallisen aineiston lisäksi tuotimme myös EEA:n vaatimusten mukaiset vektoriaineistot sekä maanpeitteessä ja -käytössä että maanpeitteen muutoksissa.

Osana hanketta on tuotettu myös Euroopan kattavat korkean erotuskyvyn teemat maanpinnan läpäisevyydestä, metsistä, ruohikoista, kosteikoista ja vesistä. Teemojen tekijät valittiin EEAn tarjouskilpailun perusteella, ja ne tehtiin pääosin koko Euroopan laajuisina. Suomen osalta valmiiden teemojen validointiin ja korjailuun ovat osallistuneet SYKEn lisäksi METLA ja Geodeettinen laitos.

CLC2012-aineistojen tuottaminen Suomessa

Suomessa Corine maanpeite 2012 -aineistot on tuotettu yhdistämällä satelliittikuvilta automaattisesti tulkittuja maanpeitteisyystietoja olemassa oleviin maankäyttöä ja maaperää kuvaaviin paikkatietoaineistoihin. Muutokset vuosien 2006 ja 2012 välillä on tuotettu pääasiassa vertailemalla vuoden 2006 tilannetta kuvaavia lähtötietona käytettyjä paikkatietoaineistoja vuoden 2012 vastaaviin sekä tietenkin vertaamalla eriaikaisia satelliittikuvia keskenään. Muutokset etsittiin tässä hankkeessa tällä tavoin, sillä aineistojen Corine maanpeite 2012 (20m) ja Corine maanpeite 2006 (25m) pikselikoko eroaa toisistaan vaikeuttaen oikeiden muutosten löytämistä.

Tulokset

Suomen CLC2012-aineistot:

  • Suomen kattava satelliittikuvamosaiikki (Satelliittikuvamosaiikki (Image2012))
  • Rasterimuotoinen kansallinen paikkatietokanta (Corine maanpeite 2012 (20 m))
  • Rasterimuotoinen kansallinen muutosaineisto (Corine maanpeitteen muutokset 2006-2012 (0,5ha))
  • Vektorimuotoinen paikkatietokanta (Corine maanpeite 2012 (EU 25 ha))
  • Vektorimuotoinen muutosaineisto (Corine maanpeitteen muutokset 2006-2012 (EU 5 ha))

CLC2012-hankkeeseen osallistuneiden maiden vektoriaineistot (sekä Corine maanpeite 2012 (EU 25 ha) että Corine maanpeitteen muutokset 2006-2012 (EU 5 ha)) on yhdistetty Euroopan maanpeitettä kuvaavaksi paikkatietokannaksi. Vastaavasti yksittäiset satelliittikuvat on yhdistetty Länsi- ja Keski-Euroopan kattavaksi satelliittikuvamosaiikiksi.

Korkean erotuskyvyn aineistot

Korkean erotuskyvyn aineistot (englanniksi High Resolution Layers) ovat rasteriaineistoja 20 m pikselikoossa ja ne on tuotettu automaattisen satelliittikuvatulkinnan avulla. Tuotanto on tapahtunut teemoittain keskitetysti pääasiassa koko Euroopan laajuisina aineistoina ja validointi on tehty kansallisesti. Maanpinnan läpäisemättömyys ja puuston latvuspeitto on kuvattu prosentteina pikselin pinta-alasta. Metsätyypissä metsäksi määritellyt pikselit ovat joko havu- tai lehtimetsää. Pysyvissä ruohomaissa, kosteikoissa ja pysyvissä vesistöissä pikselit joko kuuluvat em. luokkaan tai eivät.

Korkean erotuskyvyn aineistot:

  • Maanpinnan läpäisemättömyys (Degree of Impervoiusness)
  • Metsätyyppi (Forest Type)
  • Puuston latvuspeitto (Tree Cover Density)
  • Pysyvät ruohomaat (Permanent Grassland)
  • Kosteikot (Wetlands)
  • Pysyvät vesistöt (Permanent Water Bodies)

Rahoitus ja yhteistyötahot

Hanketta on rahoitettu sekä kotimaisin että ulkomaisin varoin. Kotimaisina rahoittajina olivat SYKEn lisäksi Ympäristöministeriö. EU on rahoittanut hankkeen kustannuksista suurimman osan ja lisäksi valvonut hankeen tuloksia.

SYKE on ollut vastuussa aineiston tuotannosta Suomessa. Yhteistyökumppanit METLA ja Geodeettinen laitos ovat olleet mukana korkean erotuskyvyn aineistojen validoinnissa ja korjailemisessa. Aineiston tuottamiseen käytettäviä aineistoja toimittavat lisäksi Maanmittauslaitos, Maa- ja Metsätalousministeriö sekä Väestörekisterikeskus.

Lisätietoja

Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Tietokeskus, Geoinformatiikkayksikkö
PL 140, 00251 Helsinki

Pekka Härmä, puh. +358 400 148 738 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi [pekka harma]
Riitta Teiniranta, puh. +358 40 739 9081 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi [riitta teiniranta]
Markus Törmä, puh. +358 400 148 755 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi [markus torma]
Minna Kallio, puh. +358 400 148 741 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi [minna kallio]
Suvi Hatunen, puh. +358 40 740 8033 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi [suvi hatunen]
Elise Järvenpää, puh +358 40 701 6650 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi [elise jarvenpaa]

Loppuraportti

Julkaistu 24.4.2013 klo 10.24, päivitetty 5.7.2017 klo 10.48

Kohderyhmä: