Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Alueellinen kasvihuonekaasupäästöjen arviointimalli (KASVENER)

+ Näytä tiedot

Hankkeen perustiedot

Hanke lyhyesti

Noin 70 kuntaa on laskenut tai teettänyt alueensa kasvihuonekaasupäästöjen arvioinnin KASVENER-mallilla, jonka Suomen ympäristökeskus on tehnyt Kuntaliitolle työkaluksi kuntien ilmastokampanjaan. Malli soveltuu kunnan, maakunnan tai muun rajatun alueen vuotuisten kasvihuonekaasupäästöjen sekä energiataseen laskentaan. Se palvelee päästötilanteen peruskartoitusta ja päästöissä tapahtuneiden muutosten havainnointia. Ohjelma on perustyökalu ilmastostrategioiden laadinnassa ja toteutumisen seurannassa. Se on veloituksetta kaikkien kuntien käytettävissä.

Hankkeen tavoitteena on saattaa ajan tasalle laskentaohjelman perustiedot, suunnitella ja toteuttaa muutokset käyttöliittymän ja raportoinnin havainnollistamiseksi siten, että ohjelma palvelisi entistä tarkoituksenmukaisemmin niin pieniä kuntia kuin suuriakin kuntia erityisesti näiden alue- ja kaupunkisuunnittelun apuna. 

Keskeisimmät KASVENERin muutostarpeet

  • Käyttöominaisuuksien parantaminen; ulkoasu, syöttötietojen laajuus, graafinen raportointi ja ohjeistus, kansallinen päivitystietosivu
  • Päästölaskentaosion jakaminen (mahdollisesti web-pohjaiseen) pienemmille kunnille soveltuvaan osaan sekä laajaan suuremmille kunnille tarkoitettuun osaan
  • Kansallisessa laskennassa ja tilastointitavoissa tapahtuneiden muutosten ohjelmallinen päivitys
  • Lämmön ja sähkön yhteistuotannossa tarvitaan vaihtoehtoja energiamenetelmän ohella (esim. hyödynjakomenetelmä)
  • Kuntien laskentatietojen sähköinen tallennus mahdollista tilastointia varten
  • Ylläpito

Lisätietoja

Erikoistutkija Jouko Petäjä, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 24.4.2013 klo 10.23, päivitetty 9.10.2013 klo 13.38