Ympäristöseurannoista informaation yhdistämiseen: MONITOR2020 - laatua, palvelukykyä ja vaikuttavuutta

Aloitusvuosi 2013
Lopetusvuosi 2020
Vaihe Aktiivinen
Vastuuhenkilö Juhani Kettunen
Muut henkilöt Jari Silander, Seppo Hellsten, Kristian Meissner
Rahoittajat eri ministeriöt, SYKE ja muu ulkoinen rahoitus
Yhteistyötahot Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY–keskukset), Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän LYNET sekä muita ympäristön tilan seurantaa tekeviä yhteistyötahoja

MONITOR2020-ohjelma - tehokasta seurantaa asiakaslähtöisesti

Ohjelman tärkein tavoite on uudistaa ympäristön seurannat asiakkaiden tarpeiden mukaisiksi mukaan lukien liikkeenharjoittajat, kolmas sektori ja perheet. Tavoitteena on myös poistaa erillisten seurantojen päällekkäisyydet, yhdentää erillisseurannat toiminnallisesti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja muuttaa parhaiksi havaitut käytännöt seurannan yleisiksi toimintatavoiksi.

Monitor2020-ohjelmassa

  • lisätään ympäristötiedon vaikuttavuutta, palvelukykyä, aikaansaannoskykyä, tuottavuutta ja taloudellisuutta
  • johdetaan seurantojen tavoitteet päätöksenteon ja asiakkaiden tietotarpeista
  • tavoitellaan enemmän ja laadukkaampaa tietoa kustannustehokkaasti koko tuotanto- ja arvoketjussa
  • keskitytään ihmisen toiminnasta aiheutuvien vaikutusten laadukkaampaan arviointiin ja ennustamiseen, ottaen huomion niin hyödyt kuin haitatkin
  • kehitetään ympäristön seurantatiedon tuotantoa mm. korvaamalla työvoimavaltaisia menetelmiä ajallisesti ja alueellisesti kattavilla seurantamenetelmillä
  • kehitetään tiedon ennakoivuutta, havaintotoiminnan reaaliaikaisuutta, tiedon jakelua ja tulkinnan helppoutta sekä informaatioaineksen yhdisteltävyyttä
  • hyödynnetään uusia teknologioita ja mahdollistetaan säädöksien edellyttämä tiedon tuotanto nykyistä vähäisemmillä voimavaroilla, jotka ovat nykyisin yli 100 henkilötyövuotta
  • kuvataan seurantatiedon arvo- ja tuotantoketjut sekä havaintosuureiden vuorovaikutukset aiempaa paremmin toiminnan tehostamiseksi
  • tuetaan ympäristön tilan seurannan strategian 2020 täytäntöönpanoa (Ympäristöministeriön raportteja 23/2011)

MONITOR 2015 -hanke kehittää seurannan vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta parantamalla metodiikkaa, prosesseja, verkostoitumista, tiedon laatua ja käyttö, jakelua sekä hyödyntämistä. Hanke keskittyy hallitusohjelman mukaisen vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman tavoitteiden toteuttamiseen ympäristöministeriön hallinnonalan ns. VATU-kärkihankkeena.

Tavoitetila ja strategiset tavoitteet vuoteen 2020 on esitetty kattavammin julkaisussa Ympäristöministeriön raportteja 23/2011.

MONITOR2020-ohjelman ja siihen kuuluvan MONITOR 2015 -hankkeen asetti ympäristöministeriö keväällä 2013, neuvoteltuaan MMM:n kanssa. MONITOR2020-ohjelmasta ja MONITOR 2015 -hankkeen koordinaatiosta vastaa Suomen ympäristökeskus SYKE ja ohjausryhmä vastaa ohjelman ja hankkeen linjauksista ja työn yhteensovittamisesta. SEPI-ryhmän kauttaa teemme yhteistyötä ELY:jen kanssa. Ryhmä kehittää, arvioi ja tukea ELY-keskusten vastuulla olevan seurannan  uudistamista ja on avoin kaikille ELY:ille.

Tavoitteet

  • Vaikuttavuus - Parempi ympäristötieto auttaa tekemään päätöksiä, jotka vähentävät ympäristö- ja terveysriskejä. Avoin ympäristötiedon välitys luo edellytyksiä yhteisöllisyydelle ja kansalaisten osallistumiselle sekä uudelle liiketoiminnalle.
  • Palvelukyky - Seurantainformaatio on helposti ja nopeasti käytettävissä. Tieto esitetään mielenkiintoa herättävästi ja se on helposti yhdistettävissä muuhun luontoa, yhteiskuntaa ja taloutta koskevaan informaatioon.
  • Aikaansaannoskyky - Verkoston osapuolina olevat organisaatiot toimivat yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Niiden työntekijät näkevät kokonaisuuden ja kehittävät ylpeinä omaa panostaan työnjaossa.
  • Tuottavuus ja taloudellisuus - Toiminnan automatisointi, päällekkäisten toimintojen poistuminen ja kansalaisten mukaanotto seurantoihin tekevät mahdolliseksi nopeasti kasvavien kansainvälisten raportointivelvoitteiden täyttämisen nykyistä pienemmillä kustannuksilla. Tiedon toisiokäyttö yritystoiminnassa lisää sen arvoa.

Tiekarttaluonnos

Tiekartta
  2015 2016 2017 2018 2019 2020
Satelliittituotteet     Tuotanto käynnistyy      
In situ

Pintaveden laadun rajapinta

Kenttämittaus sähköiseksi        
Mallit Optimitiheys ja epävarmuus Testataan validi tila-avaruus -malli Monilähteinen tieto yhdistyy Tila- ja epävarmuusennusteet    
Automaatio Käyttäjäopas   Jokiautomaatit tuotantoon     Biologinen havainnointi
Kansalaisseuranta Raportti epävarmuuden arvioinnista Pilotit arvioidaan Kansalaishavainnot tuotantoon      
Tietojärjestelmät

Lajitiedon uudet rekisterit rajapinnoille

SYKE-LUKE -metatieto

Tutkimusaineistojen jakelu Lajitietokeskus valmistuu      
Toimintamallit Velvoitetarkkailukokeilu Maastotyö ulkoistetaan   Uusi seurantaohjelma    
Raportointi Velvoitetarkkailun uudistus alkaa       Direktiivien arviointi  

Lisätietoja

Kettunen_85x89px.jpg

Ohjelmajohtaja Juhani Kettunen

puh. 040 673 5066

etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Lue lisää

Julkaistu 24.5.2016 klo 17.19, päivitetty 25.5.2016 klo 15.20

Kohderyhmä: