Valtakunnallinen leväkatsaus 1.6.2017: Kesän sinileväseuranta käynnistyi

Tiedote 1.6.2017 klo 12.58
Tyrskyt merellä
© Kuva: Ilkka Lastumäki / itameri.kuvat.fi

Suomen ympäristökeskus SYKE on alkanut kerätä sinilevähavaintoja tällä viikolla. Sekä sisävesillä että merialueilla sinilevää on havaittu vasta vähäisiä määriä muutamissa paikoissa. Sinileväseurantaan voi osallistua kesän aikana älypuhelimissa toimivan Havaintolähetin avulla tai perustamalla oman havaintopaikan Järvi-meriwiki -palveluun. SYKE tiedottaa levätilanteesta viikoittain syyskuun alkuun saakka.

Sinileväkukintoja ei ole havaittu järvillä

Sinilevää on havaittu järvillä hyvin vähän, mikä on tyypillinen alkukesän tilanne. Hieman sinilevää on havaittu vain kahdella valtakunnallisella havaintopaikalla. Runsaita tai erittäin runsaita sinilevien pintakukintoja ei ole todettu. Alkukesällä männyn siitepölyä voi kertyä veden pinnalle keltaiseksi kalvoksi ja ranta-alueella se voi aaltojen vaikutuksesta sekoittua myös vesimassaan.

Sinileviä ja niiden muodostamia pintakukintoja esiintyy runsaammin rehevillä järvillä, joilla on riittävästi ravinteita levien kasvulle. Tyypillisesti sinilevien runsas esiintyminen ajoittuu järvillä heinä- ja elokuulle. Sinilevien runsastumiseen ja kukintojen muodostumiseen vaikuttaa veden lämpötilan lisäksi moni tekijä, ja siksi on vaikea ennustaa levätilanteen kehitystä yksittäisellä järvellä. Pintakukinnat muodostuvat tyypillisesti lämpiminä ja tyyninä ajanjaksoina.

Pintavesi on tällä hetkellä lämpötilan havaintopaikoilla useita asteita tavanomaista viileämpää. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat 7–14 astetta ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 6–8 astetta. Pohjois-Suomessa moni järvi on vielä jäässä.

Suomen merialueilla sinilevämäärät alkukesälle tyypilliseen tapaan vähäisiä

Sinilevien määrä Suomen merialueilla on alkukesälle tyypilliseen tapaan vähäinen. Itäisen Suomenlahden rannikolla ja saaristossa on havaittu hieman levää. Kellertävä männyn siitepöly voi paikoin värjätä veden pintaa ja rantoja muistuttaen hieman sinileväkukintaa. Pintaveden lämpötila Suomenlahdella on noin 6–10 astetta ja Pohjanlahdella noin 2–8 astetta.

SYKEn merikeskus on tänään julkaissut arvion tulevan kesän sinileväkukintariskistä Suomen merialueilla.

Sinilevien esiintymistä seurataan säännöllisesti

Valtakunnallinen sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden leväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Leväseurantaan kuuluu noin 240 pysyvää havaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja noin 30 paikkaa rannikolla.

Sisävesien ja rannikon levätilanteesta tiedotetaan Järvi-meriwiki -palveluun toimitettujen havaintojen perusteella. Sisävesillä ja rannikolla havainnoitsijoina toimivat pääasiassa kuntien ympäristö- ja terveysviranomaiset, mutta mukana on myös yksityisiä havainnoitsijoita. Avomerialueiden levätilanteesta saadaan tietoa SYKEn tutkimusalus Arandalta, satelliittikuvista, Rajavartiolaitokselta sekä risteily- ja kauppalaivoilta, joihin on asennettu Alg@line-laitteisto.

Seuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten, Pidä Saaristo Siistinä ry:n sekä Suomen ympäristökeskuksen kesken. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin 1998.

Suomen ympäristökeskus tiedottaa sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta syyskuun alkuun saakka.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä

Sinilevää runsaasti sisältävään veteen on aina syytä suhtautua siten, että se saattaa aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suurin osa uimareille aiheutuneista oireista johtuu todennäköisesti muista yhdisteistä.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveystarkastajat Valviran ohjeistamina, kansalaisten terveyteen liittyvistä asioista huolehtii THL ja ravinnon turvallisuusasioista Evira. Juomaveden turvallisuuden valvonnasta huolehtivat kuntien terveystarkastajat Valviran ja aluehallintovirastojen ohjaamina. Myrkytysepäilyissä hakeudutaan lääkäriin tai viedään lemmikkieläin eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rannoille.

Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Ilmoita levähavaintosi Järvi-meriwikiin

Järvi- ja merialueiden sinilevähavaintoja voi ilmoittaa Ympäristöhallinnon ylläpitämään Järvi-meriwikiin käyttäen Havaintolähettiä. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla.

Runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveystarkastajalle.

Iso kartta viikon 22 levätilanteesta

Leväkukintojen riskiarvio

Valtakunnallinen levätiedotus

Tietoa sinilevistä

Lisätietoja
 

Sisävesiltä

Erikoistutkija Marko Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 241, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
 

Merialueilta

Sinilevätilanne merialueilla

Vanhempi tutkija Sanna Suikkanen, Suomen ympäristökeskus SYKE (2.6. saakka)
puh. 0295 251 660, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE (5.6. lähtien)
puh. 0295 251 106, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Itämeren tila

Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE (2.6. saakka)
puh. 0295 251 106, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kehittämispäällikkö Heikki Pitkänen, Suomen ympäristökeskus SYKE (5.6. lähtien)
puh. 0295 251 516, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
 

Viestintä

Viestintäassistentti Suvi-Anne Kinnunen, Suomen ympäristökeskus SYKE (2.6. saakka)
puh. 0295 251 840, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäasiantuntija Hannele Ahponen, Suomen ympäristökeskus SYKE (5.6. lähtien)
puh. 050 327 5997, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: