Valtakunnallinen leväkatsaus 12.7.2018: Sinileväkukinta voimistunut Suomenlahdella ja Saaristomerellä, myös järvillä sinilevää runsaasti

Tiedote 12.7.2018 klo 12.55
Ilmakuva sinilevaa rannikolla
Itäinen Suomenlahti 11.7.2018 © Kuva:Rajavartiolaitos

Sinilevien määrä on lisääntynyt huomattavasti etenkin Suomen lounaisilla ja eteläisillä merialueilla. Myös sisävesillä sinilevää on runsaasti. Mikäli ennustetut helteet ja tyyni sää toteutuvat, sinilevien muodostamien pintakukintojen määrä voi kasvaa huomattavasti etenkin Etelä- ja Lounais-Suomen merialueilla.

Merialueilla sinilevä on lisääntynyt huomattavasti

Kuluvalla viikolla sinilevien määrä on lisääntynyt Suomen lounaisilla ja eteläisillä merialueilla. Sinilevien muodostamia pintakukintoja on nyt esimerkiksi eteläisellä Saaristomerellä sekä etenkin Suomenlahdella Porvoon ja Kotkan välisellä merialueella. Yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa laaditun ajelehtimisennusteen mukaan avomeren leväesiintymät kulkeutuisivat lähipäivinä pääsääntöisesti lännen ja etelän suuntaan. Rannikoilla sinilevätilanne voi vaihdella huomattavasti muun muassa vallitsevien tuulten mukaan.

Sinilevien valtalajina Suomenlahden suulta ja Helsingin edustalta otetuissa näytteissä oli sinilevälaji Aphanizomenon sp., mutta näytteissä on havaittu myös Dolichospermum sp. -sinilevää, joka voi tuottaa hermomyrkkyjä. Myös maksamyrkyllistä Nodularia sp. –sinilevää oli näytteissä jonkin verran.

Mikäli ennustetut helteet ja tyyni sää toteutuvat, sinilevien pintakukintojen määrä etenkin Etelä- ja Lounais-Suomen merialueilla voi kasvaa huomattavasti. Meriveden pintalämpötila on Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämerellä 11–18, Selkämerellä 10–16, Saaristomerellä 16–18 ja Suomenlahdella 15–18 astetta.

Järvillä sinilevää runsaasti

Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla sinilevätilanne on pääosin edellisen viikon kaltainen. Ajankohtaan nähden sinileväkukintoja esiintyy edelleen normaalia enemmän. Hieman sinilevää esiintyi 38:lla, runsaasti 13:lla ja erittäin runsaasti kahdella havaintopaikalla.

Kansalaiset ovat ilmoittaneet havaintolähetin välityksellä 22 paikkaa, joissa on hieman sinilevää. Runsaasta sinilevästä on tullut 15 havaintoa, pääosa niistä on Etelä-, Keski- ja Itä-Suomen alueelta, mutta joitakin havaintoja on myös Pohjois-Suomesta. Erittäin runsaasta sinilevästä on kansalaisilta tullut kaksi ilmoitusta

Sisävesien pintalämpötila on Etelä- ja Keski-Suomessa 18–23 astetta. Kainuussa ja Lapissa pintalämpötilat ovat nousseet paikoin yli 20 asteen Käsivarren Lappia lukuun ottamatta. Pintalämpötilojen noustessa ja tuulen tyyntyessä sinilevien pintakukintojen riski voi kasvaa.

Varo sinileväistä vettä

Sinileväiseen veteen tulee aina suhtautua varoen, koska sinilevät voivat tuottaa useita erilaisia hermo- ja maksamyrkkyjä. Sinileväinen vesi voi lisäksi aiheuttaa mm. iho- ja silmäoireita, pahoinvointia, flunssan kaltaisia oireita, kuumeilua tai allergisia reaktioita. Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä on syytä ottaa yhteys Myrkytystietokeskukseen, lääkäriin tai eläinlääkäriin.

Yleisten uimarantojen sinilevätilannetta valvovat kuntien ja kaupunkien terveydensuojeluviranomaiset.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rannoille.

Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Ilmoita levähavaintosi Järvi-meriwikiin

Järvi- ja merialueiden sinilevähavaintoja voi ilmoittaa Ympäristöhallinnon ylläpitämään Järvi-meriwikiin käyttäen Havaintolähettiä. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla.

Runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

 

Iso kartta viikon 28 levätilanteesta

Valtakunnallinen levätiedotus

Kuvia

Lisätietoja

(Puhelimitse klo 13–15)

Sisävesiltä

Tutkija Kristiina Vuorio, Suomen ympäristökeskus SYKE (13.7. saakka)
puh. 0295 251 757, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Korkeakouluharjoittelija Henna Raitanen, Suomen ympäristokeskus SYKE (16.7. alkaen)
puh. 050 359 8046, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Merialueilta

Sinilevätilanne merialueilla

Tutkija Sirpa Lehtinen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 353, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Itämeren tila

Kehittämispäällikkö Heikki Pitkänen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 516, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintä

Viestintäassistentti Tuula Rosberg, Suomen ympäristökeskus SYKE (13.7. saakka)
puh. 0295 251 573, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäasiantuntija Hannele Ahponen, Suomen ympäristökeskus SYKE (19.7. alkaen)
puh. 0295 251 997, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: