Suomen merimetsokanta kasvoi enää niukasti

Tiedote 27.7.2016 klo 11.14

Kesällä 2016 merimetsojen pesiä laskettiin yhteensä 25 500 kappaletta. Merimetson talvehtimisalueiden suotuisista sääoloista huolimatta merimetsokanta kasvoi Suomen merialueilla enää kuusi prosenttia eli 1 500 pesää edellisvuodesta. Suurin muutos oli kannan painopisteen siirtyminen Satakunnan ja Pohjanmaan maakuntien välillä.

Merimetson poikaset pesässään.
Kuva Heikki Kotiranta.

Satakunnan Merikarvialta poikkeusluvalla ennen pesintää häädetystä Suomen suurimmasta yhdyskunnasta (yli 4 000 pesää kesällä 2015) valtaosa siirtyi pesimään Pohjanmaalle, pääosin kolmeen vuoden tai kahden vuoden ikäiseen yhdyskuntaan Närpiöön, Vaasaan ja Mustasaareen. Lisäksi pienempi osa asettui Poriin, missä merikotkien vaivaama vanhempi yhdyskunta oli taantunut viime vuosina yli tuhannella pesällä. Kuhunkin neljään pienehköön yhdyskuntaan ilmaantui tuhatkunta uutta pesää. Kokonaisuudessaan Pohjanmaan kanta lähes kolminkertaistui 7 150 pesään ja Satakunnan kanta lähes puolittui 3 950 pesään edelliskesästä.

Suomenlahdella kanta kasvoi vajaalla 200 pesällä taantuen kuitenkin itäisellä Suomenlahdella. Myös Saaristomerellä havaittiin lievää merimetsokannan vähentymistä. Merimetson pesimäkannasta kolmannes sijaitsi Suomenlahdella, missä laskettiin 8 660 pesää. Merenkurkussa pesi lähes neljännes kannasta, noin 5 950 pesää. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä pesi viidennes kannasta, noin 5 200 pesää. Perämerellä kanta kasvoi noin 500 pesään.

Yli puolet merimetsoista pesii linnustonsuojelualueilla

Suomen suurin yhdyskunta Uudessakaupungissa taantui neljänneksellä 2 010 pesään. Yli tuhannen pesän yhdyskuntia havaittiin 11 kappaletta Virolahdelta Uuteenkaarlepyyhyn, mikä on lähes kaksinkertainen määrä edelliskesään verrattuna. Lähes 60 prosenttia Suomen merimetsokannasta pesi näissä yhdyskunnissa.

Merimetsoyhdyskuntia havaittiin yhteensä 49, jotka sijaitsivat 81 luodolla tai saarella noin 65 hehtaarin alalla. Neljännes merimetsoista teki pesänsä puihin. Uusia pienehköjä yhdyskuntia löydettiin kymmenkunta, mutta niistä pesinnät onnistuivat vain neljässä: Kustavissa, Kristiinankaupungissa, Mustasaaressa ja Uudessakaarlepyyssä.

Edelliskesän yhdyskunnista kymmenkunta löytyi autioituneena. Kaikista pesistä yli puolet sijaitsi linnustonsuojelualueilla. Pesintöjä häirittiin laittomasti ainakin Mynämäellä, Vaasassa, Mustasaaressa ja Uudessakaarlepyyssä. Pesiä tuhottiin yli 600 kappaletta.

Merimetson pesämäärät 2007–2016

Merimetson pesämäärät 2007–2016.

Merimetsokannan prosentuaalinen kasvu 2007–2016

Merimetsokannan prosentuaalinen kasvu 2007–2016.

Merikotkan pesintöjä heikentävä vaikutus vahvinta lounaisilla merialueilla

Merikotka heikensi merimetsojen poikastuottoa varsinkin lounaisilla merialueilla, ja todennäköisesti autioitti joitakin yhdyskuntia. Monin paikoin tehtiin havaintoja merimetson pesillä saalistaneista merikotkista ja yksittäisissä yhdyskunnissa tavattiin enimmillään yli kymmenen kotkaa kerralla Paraisilla, Uudessakaupungissa ja Luvialla.

Merimetson pesämäärät merialueittain vuosina 2007–2016

Merimetson pesämäärät merialueittain vuosina 2007–2017.

Merimetsojen pesimäyhdyskunnat kesällä 2016

Merimetsojen pesimäyhdyskunnat kesällä 2016.

Lisätietoja

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 691, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 685, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Linkit

Kuvia median käyttöön

Merimetsoja pesillään.
Kuva Heikki Kotiranta.

 


Kohderyhmä: