Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Aika olla hieman VELMU

Uutinen 19.5.2020 klo 15.39

Meriluonnon monimuotoisuuden puolesta on hyvä olla vähän velmu. Tai pikemmin VELMU, joka on lyhenne vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmalle.

VELMUssa on jo yli viisitoista vuotta kerätty tietoa Suomen merialueilla esiintyvistä luontotyypeistä, lajeista ja niiden muodostamista yhteisöistä. Kartoittamalla merialueita voidaan edistää Itämeren lajien ja merialueiden suojelua. Samalla tuetaan meren ja sen luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Rakkohauru.
Läntisellä Suomenlahdella suolapitoisuus riittää rakkohaurulle ja punaleville. Kuva Julia Scheinin Metsähallitus.

Merialueiden inventointi tehdään kartoittamalla meriluonnon elottomia (geologisia ja fysikaalis-kemiallisia) ja elollisia ominaisuuksia (lajeja ja niiden muodostamia eliöyhteisöjä). Nämä yhdessä muodostavat Itämerelle tyypillisiä, arvokkaita elinympäristöjä, luontotyyppejä ja vedenalaisia maisemakokonaisuuksia. Kartoituksia tehdään erityisesti merenpohjien elinympäristöjen ja niissä elävien vesikasvien, makrolevien ja selkärangattomien sekä kalojen esiintymisalueiden selvittämiseksi.

SYKEn koordinoimassa ja ympäristöministeriön ohjaamassa VELMUssa toimii suuri joukko merialan toimijoita: Metsähallituksen Luontopalvelut, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus, merialueiden ELYt sekä Åbo Akademi.

VELMU on tähän mennessä kerännyt tietoa jo yli 160 000:lta pisteeltä. VELMUn kartoituksilla pyritään löytämään lajistoltaan ja luontotyypeiltään arvokkaimmat alueet ja tunnistamaan erityistä suojelua tarvitsevien lajien esiintymispaikat. Tällöin voidaan meren monimuotoisuus huomioida paremmin suunniteltaessa meren käyttöä, kuten tuulivoimaloiden sijoitusta tai rakennushankkeiden luvittamista. VELMU-tiedon pohjalta on myös laadittu ensimmäinen vedenalaisen meriluonnon arvokartta. Sen perusteella voitiin päätellä, että suuri osa vedenalaisen meriluonnon arvoalueista sijaitsee nykyisen suojelualueverkoston ulkopuolella, usein yksityisillä vesillä.

EMMA luetteloi arvokkaat merialueet

EMMA-alueet ovat Suomen ekologisesti merkittävimpiä vedenalaisia meriluontoalueita. EMMA-alueet pystyttiin tunnistamaan perustuen VELMU-aineistossa kerättyyn tietoon vesikasveista, makrolevistä, selkärangattomista, Itämeren luontotyypeistä sekä kalojen lisääntymisalueista, sekä käyttäen paikallisten asiantuntijoiden tietoja omilta alueiltaan. EMMA-alueiksi valittiin ainoastaan kohteita, joilta on tällä hetkellä riittävästi kartoituksia. Tulevaisuudessa kartoitustiedon lisääntyessä on mahdollista tunnistaa uusia EMMA-alueita.

”EMMAt kokoavat hyvin yhteen VELMU-kartoitusten yli vuosikymmenen aikana kerätyn valtavan tietomäärän ja meriluonnon asiantuntijoiden paikallistuntemuksen alueidenkäytön suunnitteluun sopivaan muotoon”, VELMUn koordinaattori, tutkimusprofessori Markku Viitasalo SYKEstä toteaa. EMMA-aineistoja onkin jo käytetty taustatietoina esimerkiksi Suomen kansallista merialuesuunnitelmaa valmisteltaessa.

Lue lisää

Fladan kasvillisuutta.
Itäisen Suomenlahden fladan monipuolista vesikasvillisuutta. Kuva Petra Pohjola Metsähallitus.

 


Kohderyhmä: