Tiedote 19.11.2018 klo 9.00
Ekologinen kompensaatio on uusi keino turvata luonnon monimuotoisuutta. Se ei vielä ole Suomessa yleisesti käytössä toisin kuin monin paikoin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijat ja tutkijat ovat selvittäneet ympäristöministeriön toiveesta, miten Suomessa tavattavat luontotyypit soveltuisivat ekologiseen kompensaatioon.
Kuva Anne Saarinen/Vastavalo.fi.
”Ekologisen kompensaation tavoite on hyvittää ihmisen aiheuttamat luonnon monimuotoisuuden heikennykset, joita syntyy muun muassa rakentamishankkeissa ja luonnonvarojen hyödyntämisessä. Kompensaatiohyvitys on luonnon monimuotoisuuden lisäämistä jossain muualla kuin heikennettävällä alueella. Hyvitys voidaan toteuttaa joko kunnostamalla tai hoitamalla luonnontilaltaan heikkolaatuisia elinympäristöjä tai suojelemalla hyvälaatuisia luontokohteita”, kertoo tutkija Minna Pekkonen Suomen ympäristökeskuksesta.
Useat luontotyypit soveltuvat ekologiseen kompensaatioon
Luontotyyppien soveltuminen ekologiseen kompensaatioon Suomessa -selvityksessä käytiin läpi 99 luontotyyppiä, joista 41 prosenttia arvioitiin kompensaatioon soveltuviksi. Nämä luontotyypit ovat riittävän yleisiä siihen, että niiden tavanomaisille tai jo entuudestaan heikkolaatuisille esiintymille aiheutettava luonnon monimuotoisuuden heikentäminen on mahdollista hyvittää. Tällaisia luontotyyppejä ovat esimerkiksi rämesuot, karut kalliot ja tavanomaiset kangasmetsien luontotyypit.
”Monien uhanalaisten niittytyyppien arvioidaan soveltuvan kompensaatioon, sillä hoitamalla voidaan parantaa niiden lajiston elinmahdollisuuksia ja ehkäistä umpeen kasvamista. Niittyjä hoitamalla voidaan hyvittää eli kompensoida jonkin yleisemmän luontotyypin tai jo ennestään hyvin heikkolaatuisen niityn heikentäminen,” toteaa Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Anne Raunio.
Kokonaan kompensaatiomenettelyn ulkopuolelle tulisi jättää sellaiset luontotyypit, joiden luontoarvoja ei ole mahdollista korvata. Niitä ovat harvinaiset ja uhanalaiset luontotyypit, jotka ovat vaarassa hävitä Suomesta eikä niiden tilan parantamiseen ole toimivia kunnostus- tai hoitotoimenpiteitä. Näitä ns. no go -alueita on 10 prosenttia kaikista arvioiduista luontotyypeistä. Esimerkiksi palsasoiden tilaa ei voida parantaa ennallistamis- tai hoitotoimilla, sillä palsasuot vaativat kylmää ilmastoa ja ne ovat ilmastonmuutoksen uhkaamia.
Luontotyyppien kompensoitavuusarvio ohjaa välttämään harvinaisten tai vaikeasti kunnostettavien luontotyyppien heikentämistä (luokat 2a–3b). Mitä harvinaisempi luontotyyppi on, sitä tärkeämpää on pyrkiä hyvittämään aiheutettava heikennys samanlaisella luontotyypillä. Yleisten luontotyyppien (luokka 1a) heikennyksen hyvityksenä voisi olla perusteltua käyttää harvinaisempien luontotyyppien kohteita.
Kompensaatio vaatii tapauskohtaista harkintaa
Kaikkia kompensaatioon soveltuvia luontotyyppejä ei aina voi hyvittää. Mahdollisen kompensaatiokohteen laatu, lajisto ja sijainti vaikuttavat sen kompensoitavuuteen. Esimerkiksi luonnontilaisen suon tai metsän tuhoutumista voi olla vaikeaa tai mahdotonta täysimääräisesti kompensoida. Tämän vuoksi kompensaatioon tarvitaan tapauskohtaista harkintaa ja suunnittelua.
Raportissa on tuotu esiin sekä yleisiä että luontotyyppikohtaisia reunaehtoja, joiden tulisi ohjata kompensaatioiden toteuttamista. Tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden heikentymisen pysäyttäminen Suomessa.
Lisätietoja
Tutkija Minna Pekkonen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 779, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ryhmäpäällikkö Anne Raunio, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 547 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi