Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Levätilannekatsaukset - tiedotteet

1
2
3
4
...
8
Siirry seuraavalle hakutulossivulle Siirry viimeiselle hakutulossivulle

Julkaistu
Valtakunnallisen sinileväkatsauksen yhteenveto kesä-elokuu 2021: Helteet edistivät sinilevien kasvua alkukesällä - heinäkuun puolivälistä lähtien suurimmassa osassa vesistöjä sinileväkukintoja oli silti keskimääräistä vähemmän

Sinilevätilanne on vaihdellut kesän aikana sekä järvillä että merialueilla. Sinilevän määrä oli merialueilla huipussaan poikkeuksellisesti jo heinäkuun puolivälissä. Sisävesillä sinilevät alkoivat run...

26.8.2021
Sinilevätilanne rauhallinen järvillä ja merialueilla

Järvillä ja rannikkoalueilla on edelleen keskimääräistä vähemmän sinilevää. Rannikkoalueista vain Saaristomerellä on paikoin havaittu runsaasti sinilevää. Loppukesälle tyypillisesti sinilevän määrä on...

19.8.2021
Sisävesillä ja rannikolla maltillisesti sinilevää, Suomenlahden avomerialueilla havainnot lisääntyneet

Sinilevätilanne on pysynyt rauhallisena järvillä ja rannikkoalueilla. Sisävesillä sinilevää on keskimääräistä vähemmän. Suomenlahden avomerialueilla sinileväkukintoja on havaittu edellistä kuukautta r...

12.8.2021
Sinilevätilanne rauhoittunut sekä sisävesillä että merialueilla

Sisävesillä ja Itämeren rannikoilla sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun. Sisävesillä tilanne on tavanomaista rauhallisempi. Yleensä sinilevää esiintyy elokuussa eniten. Avomerialueilla olos...

5.8.2021
Sinilevähavainnot lisääntyneet sekä järvillä että merialueilla, tilanne loppukesälle tyypillinen

Sinilevää on havaittu sisävesillä edellistä viikkoa runsaammin. Havainnot painottuvat Suomen eteläosien reheviin järviin tai reheviin lahtiin. Rannikoilla ja Saaristomerellä sinileväkukinnat ovat runs...

29.7.2021
Sinilevätilanne rauhoittunut, sisävesillä ja merialueilla sinilevähavainnot vähäisiä

Sekä sisävesillä että merialueilla sinilevätilanne on rauhoittunut. Lähes kaikki sinilevähavainnot koskevat vähäistä määrää sinilevää. Järvillä Riikka-rajuilma sekoitti pintavesiä, mikä johti sinilevä...

22.7.2021
Selkämeren ulapalla laajalti sinilevää, sisävesillä lämmin sää edistänyt sinilevien kasvua

Rannikolla ja avomerialueilla sinilevää on havaittu vaihtelevasti. Rannikolla havainnot painottuvat edelleen Saaristomerelle. Helle on edistänyt sinilevän kasvua sisävesillä, mutta havainnoissa sinile...

15.7.2021
Merialueilla runsaasti sinilevää, järvillä sinilevän määrä lisääntynyt paikoitellen

Lämmin ja tyyni sää on edistänyt sinilevien kasvua etenkin merialueilla. Rannikolla sinilevähavaintoja on tehty erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomerellä, ja Perämeren rannikolla on havaittu poikk...

8.7.2021
Saaristomerellä paikoitellen runsaasti sinilevää, järvillä sinilevätilanne valtaosin tavanomainen

Suomen rannikkoalueilla sinilevätilanne etenee rauhallisesti Saaristomeren yksittäisistä runsaista sinileväesiintymistä huolimatta. Sisävesillä sinilevätilanne on monin paikoin ajankohdalle tyypilline...

1.7.2021
Juhannusviikolla sinilevähavainnot runsastuneet merialueilla ja Etelä- ja Keski-Suomen järvillä

Juhannusviikolla sinilevää on havaittu yhä enemmän sekä järvi- että merialueilla. Kesäkuun hellesää on vauhdittanut sinilevän kasvua etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Vaikka sinilevähavaintojen määrä ...

24.6.2021
Järvillä sinilevähavainnot hieman lisääntyneet, merialueilla Vieno-myrsky hillitsi sinilevän kasvua

Järvillä on tehty sinilevähavaintoja edellisviikkoa enemmän, mutta sinilevän määrä on ollut havainnoissa vähäinen. Merialueilla sinilevätilanne on edelleen rauhallinen. Alkuviikon Vieno-myrskyn vuoksi...

17.6.2021
Sinilevätilanne rauhallinen, järvillä ja merialueilla yksittäisiä sinilevähavaintoja

Järvillä sinilevähavainnot ovat jonkin verran lisääntyneet edellisviikkoon verrattuna, mutta runsaita sinileväkukintoja ei ole havaittu. Merialueilla on tehty muutamia sinilevähavaintoja Saaristomerel...

10.6.2021
Merialueilla sinilevää vain yhdellä havaintopaikalla, järvillä muutamia sinilevähavaintoja

Suomen ympäristökeskus SYKE on aloittanut kesän 2021 sinilevätiedotuksen tällä viikolla. Suomen merialueilla on havaittu hieman sinilevää vain yhdellä itäisen Suomenlahden havaintopaikalla. Järvillä s...

3.6.2021
Valtakunnallisen leväkatsauksen yhteenveto kesä-elokuu 2020: Järvillä vaihteleva sinileväkesä, merellä tavallisesta poiketen sinilevähavaintoja myös Selkämeren pohjoisosissa ja Merenkurkussa

Sinilevätilanne on kuluneena kesänä ollut vaihteleva sekä sisävesillä että merialueilla. Sinilevähavaintojen määrä noudatti kesä−elokuun aikana varsin tiiviisti sääolosuhteita. Järvillä, rannikolla ja...

27.8.2020
Valtakunnallinen leväkatsaus 20.8.2020: Avomeren laajat sinileväesiintymät lieventyneet, järvillä ja rannikolla sinileväesiintymät paikoin lisääntyneet

Avomerialueilla Suomenlahdella ja Selkämerellä on edelleen havaittavissa sinileväesiintymiä, mutta ne eivät ole yhtä voimakkaasti näkyvissä kuin aiemmin. Saaristo- ja rannikkoalueilta sinilevähavainto...

20.8.2020
Valtakunnallinen leväkatsaus 13.8.2020: Sinilevää on havaittavissa vaihtelevasti sekä merialueilla että järvillä

Sinilevää on havaittavissa vaihtelevasti sekä merialueilla että järvillä. Viime viikolla vallinnut lämmin ja tyyni sää on nostanut sinileväkukintoja pintaan. Avomerialueilla havaittiin viime viikonlop...

13.8.2020
Valtakunnallinen leväkatsaus 6.8.2020: Merialueilla vallitsee tyypillinen loppukesän sinilevätilanne, järvillä yhä tavanomaista vähemmän levää

Elokuun ensimmäisellä viikolla sinilevätilanne on merialueilla ajankohtaan nähden tyypillinen. Valtakunnallissa leväseurannassa sinilevähavaintoja on tehty erityisesti lounaissaaristossa, Selkämeren j...

6.8.2020
Valtakunnallinen leväkatsaus 30.7.2020: Merialueilla sinilevätilanne ajankohtaan nähden tyypillinen, järvillä keskimääräistä vähemmän sinilevää

Merialueilla sinilevien määrä on heinä-elokuun vaihteelle tyypillisesti kasvanut, mutta tuulinen sää on pitänyt sinilevät viime viikon tapaan pääosin veteen sekoittuneena. Laajoja pintaesiintymiä ei o...

30.7.2020
Valtakunnallinen leväkatsaus 23.7.2020: Järvillä hieman viime viikkoa enemmän sinilevää, merialueilla levä sekoittuneena vedessä

Sinilevää on havaittavissa sekä merialueilla että sisävesillä. Sinilevät ovat tällä hetkellä Suomen läheisillä merialueilla pääosin veteen sekoittuneena. Rannikkomerialueiden sinilevähavainnoista suur...

23.7.2020
Valtakunnallinen leväkatsaus 16.7.2020: Sinilevien määrä on runsastunut sekä merialueilla että sisävesillä

Sekä merialueilla että järvillä sinilevää on havaittu viime viikkoa enemmän, joskin vertailussa aikaisempiin vuosiin levähavaintoja on edelleen keskimääräistä vähemmän. Sinilevien määrä on tyypillises...

16.7.2020

1
2
3
4
...
8
Siirry seuraavalle hakutulossivulle Siirry viimeiselle hakutulossivulle