Liiteri-palvelusta tietoa rakennuskannan energiankulutuksesta ja päästöistä

Uutinen 19.12.2017 klo 8.03

Suomen ympäristökeskus on tuottanut Liiteri-verkkopalveluun arviot Suomen rakennusten  hankitun energian kulutuksesta ja kasvihuonekaasupäästöistä. Laskenta perustuu väestörekisterikeskuksen tietoihin ja SYKEn laskentajärjestelmään. Julkaistu rakennuskohtainen mallinnusaineisto on tiettävästi ensimmäinen maailmassa. Tiedot mahdollistavat muun muassa rakennuksista aiheutuvien päästöjen ja niiden vähentämisen vertailun kuntien välillä.

Energia- ja päästöarviot lasketaan väestötietojärjestelmään tallennettujen tietojen, kuten rakennuksen kerrosalan ja lämmitysmuodon perusteella. Koska esimerkiksi lämmitysmuodon muutoksesta ei aina tarvitse ilmoittaa kunnan rakennusvalvontaan, väestötietojärjestelmän tietoja ei ole välttämättä päivitetty.  Palvelussa esitettyjen tietojen ajantasaisuus on siten riippuvainen asukkaiden ja kuntien omasta aktiivisuudesta ilmoittaa muutoksista.

Tällä hetkellä rakennusten lämmitys vastaa 25 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta. Rakennusten energiankulutus vaatii ratkaisuja ilmaston lämpenemistä aiheuttavien kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. SYKEn selvityksen mukaan rakennuskannan energiankulutus laskee nykyisillä politiikkatoimilla vain alle 15 prosenttia vuosina 2015–2050, koska rakennuskanta kasvaa 38 prosenttia.

Liiteristä apua kaavoitukseen, suunnitteluun ja tutkimukseen

Liiteri on Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä palvelu, joka sisältää yli 1 000 tilastoa ja satoja karttatasoja muun muassa yhdyskuntarakenteesta, väestöstä ja virkistysalueista. Palvelua käytetään esimerkiksi kaavoituksessa, strategisten suunnitelmien ja ohjelmien laatimisessa ja rakennetun ympäristön tilan seurannassa. Näiden lisäksi Liiteriä hyödynnetään tutkimuksessa.

Palvelu toimii osoitteessa liiteri.ymparisto.fi. Kaikille avoimessa palvelussa on mahdollista hakea tietoja ja tehdä vertailuja eri kunnista. Sopimuskäyttäjät voivat tarkastella tilastotietoja ruututeemakartoilla aina 250 metrin ruutukokoon asti. 

Kuva 1

Liiteri_kartta_Hinku
 
 
 

Teemakartta Hinku-kuntien asuinrakennusten päästöistä rakennusten kerrosneliötä kohden. Mitä tummempi väri, sen pienemmät päästöt. Kartan vieressä tilastonäkymässä myös asuinrakennusten päästöt asukasta kohden sekä mallinnetut asuinrakennusten päästöt yhteensä vuonna 2016.

Kuva 2

Liiteri_rakennuskohtainen
 
Näkymä Liiterin avoimen puolen rakennuskohtaisista tiedoista, esimerkkikuva Iistä. Värilliset pisteet kuvaavat erityyppisiä rakennuksia.

Lisätietoa

Blogit

Sateen varjolla: Rakennusten energiankulutus- ja päästöarviot nyt Liiterissä


Kohderyhmä: