Merentutkimusalus Aranda uudistuu täysin – erikoisaluksen korjaaminen haastaa suomalaisen telakkaosaamisen

Tiedote 9.8.2017 klo 9.00

Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Rauma Marine Constructions Oy (RMC) tiedottavat:

Aranda telakalla Raumalla
Tutkimusalus Aranda Rauma Marine Constructions Oy:n telakalla 3.8.2017. © Jaakko Helanto

Lähes 30-vuotias Aranda peruskorjataan Rauma Marine Constructions Oy:n (RMC) telakalla Raumalla. Korjauksessa alusta pidennetään seitsemän metriä, ja siitä tulee aiempaa ympäristöystävällisempi. Tutkimusaluksen uudistaminen vaatii erityisosaamista, ja parhaimmillaan se voi myös poikia lisätöitä Suomeen.

Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusalus Arandan peruskorjaus ja uudistus on alkanut Rauma Marine Constructionsin telakalla Raumalla. Aranda saapui telakalle heinäkuun lopussa, ja se on valmis tositoimiin jälleen ensi keväänä.

Merentutkimusalus Aranda on keskeisin osa Suomen kansallista merentutkimuksen infrastruktuuria. Aluksella tehtävä työ tuottaa merentutkimuksen, meren tilan ja vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden seurannan kannalta välttämättömät tutkimusaineistot. SYKEn lisäksi Arandaa käyttävät omassa tutkimuksessaan muun muassa Ilmatieteen laitos ja Luonnonvarakeskus. Myös Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos SMHI on viime vuosina käyttänyt Arandaa Itämeren seurantamatkoillaan.

Arandan korjauksella ja uudistamisella halutaan taata aluksen toimintakyky 2030-luvulle asti. Samalla sen ympäristövaikutukset ja käyttökustannukset pienenevät. Uudistuksen yhteydessä Arandan keskelle lisätään uusi lohko ja sekä sen perää että peräkantta muotoillaan uudelleen. Lisämetrit mahdollistavat paitsi tutkimus- ja laboratoriotilojen laajentamisen myös siirtymisen uusien tutkimuksellisten vaatimuksien mukaiseen täysin sähköiseen voimansiirtoon.

”Uudistus mahdollistaa biodieselin ympärivuotisen käytön Arandalla. Lisäksi alus voi jatkossa kulkea lyhyitä matkoja pelkästään akkusähköllä mikä pienentää paitsi päästöjä myös aluksen mereen aiheuttamaa melua huomattavasti. Tämä on merkittävä parannus tutkimuksen kohteina olevien merieliöiden kannata, mutta tärkeää myös itse tutkimukselle, kun hydroakustisten tutkimusten teko helpottuu”, sanoo kehittämispäällikkö Juha Flinkman SYKEn merikeskuksesta.

Erikoisalus vaatii erityisosaamista

Aranda rakennettiin alun perin Turun Laivateollisuuden ja Wärtsilän Helsingin telakoilla, ja se otettiin käyttöön vuonna 1989. Alus on suunniteltu pääasiassa Itämerellä tehtävään ympärivuotiseen tutkimustoimintaan, mutta myös napa-alueiden tutkimiseen. Itämeren lisäksi Aranda onkin operoinut sekä Etelämantereen vesillä että arktisella alueella.

Nyt meneillään oleva uudistus parantaa Arandan mahdollisuuksia juuri kylmien alueiden merentutkimukseen, sillä Euroopassa on vain harvoja saman kokoluokan tutkimusaluksia, jotka kestävät arktisia olosuhteita. Rungon uuden muodon ja voimansiirron uudistaminen ansiosta Aranda pystyy jatkossa liikkumaan entistä paremmin sekä Itämeren jäissä, että Jäämeren jääkentän reunamilla.

Aluksen uudistustyö on miellyttävä haaste RMC:n telakalle ja suomalaiselle erikoisalusosaamiselle. Tutkimusalusten käyttöikä on yleensä pidempi kuin rahti- tai matkustaja-alusten. Tutkimustyön kasvavien haasteiden takia tutkimusaluksia usein peruskorjataan ja uudistetaan jossain vaiheessa.

Yksi Arandan remontin tavoitteista on vahvistaa entisestään suomalaisen laivasuunnittelun ja -rakentamisen osaamista. Arandan remontissa yhdistyvät laivasuunnittelutoimisto ILS Oy:n, RMC:n ja SYKEn merentutkimusaluksien asiantuntemus suomalaiseksi huippuosaamiseksi. Maailmalla on useita uudistamista kaipaavia tutkimusaluksia, ja Arandan remonttia seurataan myös kansainvälisesti tarkalla silmällä.

”Arandan peruskorjaus on hieno mahdollisuus päästä hyödyntämään RMC:n Rauman telakan osaamista erikoisaluksissa. Tämän kaltaiset vaativat projektit ovat RMC:n erikoisosaamisaluetta parhaimmillaan ja tarjoavat motivoivia haasteita organisaatiollemme. Meillä on tällä hetkellä tekeillä matkustaja-autolautta Tanskaan ja suunnittelupöydällä myös puolustusvoimien taistelualukset, joten kirjo on jo varsin kattava,” sanoo RMC:n toimitusjohtaja Heikki Pöntynen.

 

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Riitta Autio, SYKEn merikeskus,
p. 0295 251 079, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kehittämispäällikkö Juha Flinkman, SYKEn merikeskus,
p. 0295 251 115, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Projektipäällikkö Jukka Pajala, SYKEn merikeskus,
p. 0295 251 491, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Toimitusjohtaja Heikki Pöntynen, RMC,
p. 050 550 9665, heikki.pontynen@rmcfinland.fi

 

Kuva tiedotusvälineiden käyttöön:

Tutkimusalus Aranda Rauma Marine Constructions Oy:n telakalla 3.8.2017. Uudistuksessa alusta pidennetään seitsemällä metrillä. Se toteutetaan lisäämällä aluksen keskelle lohko sekä muotoilemalla perää ja peräkantta uudelleen. Pidennys mahdollistaa tutkimus- ja laboratoriotilojen laajentamisen ja siirtymisen täysin sähköiseen voimansiirtoon. RMC:n telakalle otetussa kuvassa näkyvät merkittynä molemmat katkaisulinjat, keskilaiva ja perän uudelleen muotoilu. Suunnitelmien mukaan varsinainen telakointi kestää kuluvan vuoden loppuun asti, minkä jälkeen aluksella tehdään erilaisia viimeistelytöitä ja testauksia helmi–maaliskuulle asti. Kuva: Jaakko Helanto

Kohderyhmä: