Miten Suomi sopeutuu ilmastonmuutokseen - uusi hanke arvioi Suomen sopeutumispolitiikkaa

Uutinen 25.10.2021 klo 9.05

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luovat tarpeen sopeutumiselle. Tarpeeseen on vastattu sopeutumispolitiikalla, joka ohjaa yhteiskunnan toimintaa ja vahvistaa eri toimijoiden tietoperustaa sekä heidän kykyään soveltaa tietoa omassa toiminnassaan. Vuosina 2021–2022 toimiva KOKOSOPU-hanke arvioi kansallisen ilmastonmuutoksen sopeutumispolitiikan toimeenpanoa.

Suomi on perehtynyt sopeutumisen tarpeeseen erilaisilla selvityksillä ja tutkimuksilla ja korostaa tarvetta sopeutumiseen niin yksityisten kuin julkistenkin toimijoiden osalta. Sopeutumisen tarvetta on korostettu myös EU:n uudessa sopeutumisen strategiassa, joka julkaistiin helmikuussa 2021. Myös Suomessa on jo pidempään arvioitu sopeutumispolitiikkaa, ja esimerkiksi nykyisen sopeutumissuunnitelman väliarvio osoitti, että sopeutumispolitiikassa on edistytty merkittävästi vuodesta 2005, mutta erityisesti alueellisen ja paikallisen sopeutumisen eteneminen on vaihdellut.

Kokonaisarviointi sopeutumispolitiikasta

KOKOSOPU-hanke tuottaa tulevien vuosien aikana arvion Suomen sopeutumispolitiikan ja nykyisen sopeutumissuunnitelman onnistumisista ja haasteista, vertaa Suomen sopeutumispolitiikan kehitystä verrokkimaiden vastaavaan politiikkaan ja analysoi toimintaympäristön näköpiirissä olevia muutoksia. Tällaiset muutokset liittyvät muun muassa ilmastonmuutoksen etenemiseen, EU:n ja laajemman kansainvälisen ilmastopolitiikan kehitykseen sekä muihin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Hankkeen tuottaman arvioinnin avulla sopeutumispolitiikkaa voidaan kehittää entisestään, mikä auttaa Suomea ylläpitämään edelläkävijäasemaansa sopeutumispolitiikan kehittäjänä.

Korkeatasoista tutkimusta ja politiikka-arviointeja

Luodakseen kattavan kuvan sopeutumispolitiikan kehittämisestä hankeyhdistää analyysissaan korkeatasoista tutkimusta ja eri alojen politiikka-arviointeja. Käytännössä hanke tuottaa sopeutumissuunnitelman tilannekuvan, arvioi suunnitelman toimeenpanoa, analysoi sopeutumispolitiikan pitkää aikaväliä ja haasteita sekä laatii suosituksia.

”Tutkimuksen tekijöiksi on saatu konsortio, jossa on edustettuna sopeutumistutkimuksen vahvoja osaajia”, toteaa arviointityötä johtava Mikael Hildén.

Kokonaisarviointi kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumispolitiikan toimeenpanosta (KOKOSOPU)

Lisätietoja

Johtaja Mikael Hildén, Suomen ympäristökeskus sYKE, p. 040 740 1675, etunimi.sukunimi@syke.fi


Kohderyhmä: