Ilmastonmuutoksen torjumista painottavassa hallitusohjelmassa kansalaisille on tarjolla aiempaa aktiivisempi energiatoimijan rooli. Nyt on tarpeen kehittää sääntelyä ja verotusta kansalaisten toiminnan mahdollistamiseksi, jotta hiilineutraaliustavoite saavutetaan vuoteen 2035 mennessä. Kansalaisenergialla tarkoitetaan yksittäisten kansalaisten tai kotitalouksien sekä pienyhteisöjen, kuten taloyhtiöiden energiantuotantoa. Energiamurroksen myötä uusia energiatoimijan rooleja omaksuvat kansalaiset ovat tuotantoteknologioillaan ratkaisevassa asemassa ilmastokriisin edellyttämässä nopeassa järjestelmätason muutoksessa.
Kansalaisenergian tiellä on toistaiseksi useita esteitä, joiden purkaminen on välttämätöntä. Epäkohdat kulminoituvat tällä hetkellä omakotitaloasujien ja taloyhtiöiden näkökulmasta sähkön pientuotannon mittausongelmiin, jotka ovat tulleet ilmeisiksi aurinkosähkön pientuotannon yleistymisen myötä. Asia on erittäin ajankohtainen, sillä Euroopan unionin 2018 hyväksymä uusiutuvan energian direktiivi (RED II) velvoittaa lainsäädännön muutoksiin, joilla vahvistetaan kansalaisten mahdollisuuksia tuottaa uusiutuvaa energiaa 30.6.2021 mennessä.
Omakotitaloasukkaiden aurinkosähkön pientuotannon taloudellinen kannattavuus vaihtelee alueellisesti jakeluverkosta riippuen – usein kuluttajan tiedostamatta. Kun lappeenrantalainen myy tappiolla aurinkosähköä noin 500 kilowattituntia vuodessa, saa espoolainen aurinkosähköä omaan käyttöönsä säästäen sähkölaskussaan kyseisen kolmanneksen. Syynä omakotitaloasukkaiden eriarvoiseen asemaan ovat sähkönjakeluyhtiöiden sähkömittareiden epäyhtenäiset mittaustavat, jotka on tasapuolisuuden nimissä yhtenäistettävä. Omakotitalojen mittausongelma voidaan korjata kustannustehokkaasti mittausasetuksen muutoksella – mittausjakson sisäisellä netotuksella.
Taloyhtiöissä aurinkosähkön hyödyntäminen taloudellisesti järkevällä tavalla edellyttää laajaa sähkömittariremonttia, sillä kiinteistöverkkoa koskevan lakipykälän puute estää aurinkosähkön jakamista taloyhtiöiden asukkaiden kesken nykyisillä sähkömittareilla. Kerros- tai rivitalon kiinteistöverkossa asukkaille virtaavaan aurinkosähköön lisätään nykyisen lainsäädännön mukaisesti sähkövero ja sähkönsiirtomaksu jakeluverkossa kulkevan sähkön tapaan – aurinkosähkön kulkeutumatta kiinteistöverkon ulkopuolelle. Lisäksi energian pientuotannon kannustimet, kuten kotitalousvähennys, koskevat ainoastaan omakotitalojen asukkaita. Taloyhtiöiden asukkaiden muodostamat energiayhteisöt voidaan mahdollistaa ottamalla sääntelyssä käyttöön mittausasetukseen kirjattava kiinteistöverkon sisäinen netotus, hyvityslaskelma.
Kansalaisten energiaprojektit tukevat esimerkiksi uusiutuvan energian hyväksyttävyyden, energiaomavaraisuuden ja huoltovarmuuden edistämistä. Kansalaisten energianäkemyksiä mittaavien kyselyiden perusteella uusiutuvan energian osuutta energiantuotannossa halutaan selvästi kasvattaa. Peräti 93 prosenttia kansalaisista lisäisi aurinkosähkön osuutta sähköntuotannossa, joten kuluttajat ja markkinat alkavat olla valmiita energiajärjestelmän murrokselle. Seuraavaksi katse kohdistuukin pientuotannon sääntelyn helpottamista peräänkuuluttaviin päättäjiin – onko enemmistö kansalaisista hallituskauden päättyessä aktiivisia energiajärjestelmän kehittäjiä vai passiivisia energiapalveluiden kuluttajia?
Maisterivaiheessa ympäristöpolitiikkaa Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva Jere Loikkanen ahkeroi korkeakouluharjoittelijana ympäristöpolitiikkakeskuksen systeeminen muutos – ryhmässä. Kirjoituksen energiamurroskonteksti liittyy vahvasti työn alla olevaan pro gradu – tutkielmaan.
Puh. +358 29 525 2075
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi