Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Saija Koljonen: Vaelluskalat k(u)ohuissa

RSS
17.11.2017 Saija Koljonen
Saija Koljonen
 

Patojen purkaminen on noussut otsikoihin, ja sosiaalisessa mediassa on ajatelmissa purettu jo suuriakin voimalaitoksia. Yleisön ja median huomio on herätetty vetävillä kampanjoilla, kuten ”Kuteminen kuuluu kaikille”. Nyt voisikin olla sopiva hetki harpata iso askel kohti paremmin voivia vaelluskalakantoja.

Taimen ja lohi herättävät vahvoja tunteita alan harrastajien, tutkijoiden, päättäjien ja voimayhtiöiden edustajien keskuudessa. Vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen edistäminen on haasteellista. Onnistumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi kalastuksen sääntely ja jokea ympäröivän valuma-alueen ominaisuudet. Yhdelle joelle tehtyä toimintasuunnitelmaa ei voi monistaa muihin jokiin. Toimenpiteiden ketjussa on lisäksi useita pullonkauloja ennen mahdollista onnistumista.

Joissakin erittäin haasteellisissa tilanteissa voisi olla järkevämpää, toimivampaa ja ekologisempaa siirtää toimenpiteet porrastetusta voimalaitosuomasta viereiseen vapaana virtaavaan jokeen. Tällaista kompensaatiota on jo pitkään tehty maaekosysteemeissä, mutta vesiympäristöissä se ei ole vielä löytänyt jalansijaa. Patojen aiheuttamia haittoja on toki kompensoitu kaloja istuttamalla, mutta tämä on tehty kalastajille aiheutetun haitan korvaamiseksi, ei korvaamaan ekologista haittaa. Haitan kärsijänä ei ole niinkään nähty uhanalaista tai kadonnutta populaatiota vaan jokivarren ihmisasukas.

Kunpa meillä olisi rohkeus ja uskallus edetä puhtaasti vaelluskalojen etu mielessä. Silloin näkisin, että maahamme voitaisiin saada useita loistavia meritaimenjokia. Pystyisimme palauttamaan lohet vanhoihin lohijokiin ja jopa Saimaan järvilohen useisiin sen kutujokiin. Tämä vaatisi jopa joidenkin mielestä hiukan kerettiläistä toimintaa, eli aitoa yhteistyötä vesivoimasektorin ja kalanhalaajien kesken. Entäpä jos pystyisimme unohtamaan menneet, elämään tässä hetkessä, ottamaan huomioon nykymaailman tarpeet ja köydenvedon sijasta pyrkisimme lämpimään kädenpuristukseen.

Ratkaisukeinoja vaelluskalojen elinolojen parantamiseksi pohdittiin juuri päättyneessä valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan rahoittamassa hankkeessa. Sen mukaan tietyssä vesistössä olevan padon ekologisen haitan kompensointi toisessa vesistössä vaatisi muutoksia lainsäädäntöön. Myös velvoitteen lisääminen sellaiseen vesivoimalan lupaan, johon sitä ei alun perin ole sisällytetty, vaatisi muutoksia lainsäädäntöön. Sen sijaan muihin toimiin, kuten vaelluskalojen vaatimien olosuhteiden huomioimiseen säännöstelykäytänteissä, tarvittaisiin vain yhteinen tahtotila.

Toiset kohteet ovat ekologisesti merkittävämpiä kuin toiset ja toiset populaatiot uhanalaisempia kuin toiset. On populaatioita, esimerkiksi järvilohi, jotka ovat henkitoreissaan. Toimet niiden suojelemiseksi pitäisi aloittaa mahdollisimman pian. Tiedämme, mitkä joet tuottavat vesivoimastamme suurimman osan, samoin kuin sen, kuinka paljon kukin voimalaitos pystyy erilaisina vesivuosina tuottamaan. Osaamme laskea, kuinka vähän pienet tippavoimalat vaikuttavat sähkömarkkinoihimme. Tiedämme myös, että säätövoimaa tarvitaan, mutta sen tuotantoon eivät osallistu läheskään kaikki vesivoimalat.

Jospa pystyisimme yhdessä priorisoimaan ja siten palauttamaan kuohuja niihin kohteisiin, joissa vaelluskalat niistä eniten hyötyvät. Jospa pystyisimme tekemään kompromisseja käsi sydämellä niin, ettei kansantaloutemme kulmakivenä tunnettu vesivoima silti romahtaisi.

Uskaltaisimmeko antaa osan voimaloistamme tuottaa myllyt jauhaen energiaa ja kompromissin nimissä tehdä viereisestä joesta ekologisesti niin luonnontilaisen kuin mahdollista?

Keinot on jo keksitty, tarvitaan vain uskallusta!

 

Olen tutkija Saija Koljonen SYKEn vesikeskuksesta. Innostun helposti aiheestani ja halaisin kalaa, jos vaan kiinni saisin – joskus saankin!
puh. 0295 251 791
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Kommentit (7 kommenttia)
Olli Ojala
17.11.2017
klo 12.55
Ainakin tippavoimalaitoksista olisi päästävä eroon. Paljon tunnutaan puhuvan lainsäädännön muuttamisesta. Taitaa kuitenkin olla niin, että omaisuudensuoja on Suomessa liian vahva, jotta tälle asialle mahdettaisi mitään. Mutta yrittää täytyy. Toivottavasti
järvilohia riittää vielä niin kauan, että meillä on hallitus, joka yrittää ratkaista vaelluskalaston tulevaisuuden ongelman. Vaatii ilmeisesti lain, joka käsitellään kahdessa eduskunnassa - vaalit välillä.
Ismo Tuormaa
17.11.2017
klo 13.47
Harvoin lukee tutkijalta näin asenteellista ja outoa tekstiä jopa käytettyjä sanontoja myöten. On siis olemassa "kalanhalaajat" (onko tämän tarkoitus olla hauska, irvaileva vai muuten vain asiattoman tyhmä termi?) ja sitten se asiallinen voimayhtiöpuoli
(voi kiesus). Muutenkin koko idea "yhteisestä tahtotilasta" (kauhea termi sekin) on kuin voimayhtiöiden toiveunista. Tämän "tahtotilan"asiallinen vaihtoehto on saattaa oikeasti kaikki nykyiset velvoitteet voimaan, luoda velvoitteet niille virtavesille, joilla
velvoitteita ei ole ja vaatia muutenkin voimayhtiöiltä niiden yhteiskunnallisten velvoitteiden täyttämistä. Toki vesivoimaloita koskevaa lainsäädäntöä pitäisi muutenkin parantaa reilusti. Suurin osa pienvoimaloista (noin 90) menisi saman tien konkurssiin,
tai lopetettaisiin kannattamattomina, joka olisi valtava etu koko yhteiskunnan kannalta. Suuremmat voimalat ja yhtiöt joutuisivat näin myös edes hieman kompensoimaan aiheuttamiaan haittoja. On surullista, että tällaista tekstiä saa lukea myös ympäristöhallinnon
sivuilta. Suomessa pitäisi näiden "me olemme yhteisessä veneessä" -jorinoiden sijasta keskittyä nykyisen lainsäädännön ja EU:n vesipuitediretiivin täytäntöönpanoon, eikä lähteä voimayhtiöiden aisankannattajiksi.
Saija Koljonen
23.11.2017
klo 11.41
Erittäin pienten vesivoimalaitosten osalta kannattaisi tehdä hyötyjen ja ekologisten haittojen analysointi, jonka avulla voitaisiin listata sellaiset kohteet, joista luopuminen olisi ”kannattavaa”. Voimayhtiöiden velvoitteiden ajantasaistaminen on tärkeää,
mutta yksinään velvoitteiden muutosprosessilla ei ehditä saamaan aikaan riittävän suurta muutosta. Useiden populaatioiden kohdalla tilanne ei enää kestä vuosikausien köydenvetoa. Toimia täytyisi uskaltaa tehdä nyt, tai viimeistään ensi vuonna. Ruotsissa ollaan
juuri perustamassa voimalaitosten maksamaa rahastoa. Siihen kertyneitä varoja varat voidaan käyttää esimerkiksi pienten laitoksen purkamiseen. Kuulun ylpeästi kalanhalaajien joukkoon. Toki olisi ehkä ollut tasapuolista käyttää vesivoimasektoristakin värikkäämpää
nimeä...
Jukka
15.1.2018
klo 14.22
Kiitos mielenkiintoisesta ja rakentavasta blogista! Mitä jokia voisi kokonaan vapauttaa, joiden vesivoiman tuotanto on pientä, mutta arvokalakantojen palautumisen/paranemisen kannalta merkityksellistä. Vastapainona rakennettaisiin sitten joitakin jokia
"valmiiksi".
PH
21.4.2018
klo 2.16
Mitä ihmettä sinä höpiset? Vesivoimayhtiöt vastustavat kaikin voimin "veden tuhlausta" ja viivyttävät jopa KHO:n päätöksiä kalateistä niin pitkään kuin pystyvät, esimerkkinä Hiitolanjoen turhat pienvoimalat. Ole kalanhalaaja kaikinmokomin, näemmä kuvassa
olet saanut ison hauen pois puhdistamasta vesistöä.
Mika Niskasaari
21.4.2018
klo 11.46
Eli tarkoittiko että, valjastetut suurjoet pohjois Suomessa esim, Iijoki voitaisiin rakentaa ihan tappiin jos vaikka Kiiminkijoesta saataisiin sitten toimiva lohijoki?
Saija Koljonen
27.4.2018
klo 10.41
Kompensaation pääperiaatteena tietenkin on, että se tehdään muualla kuin haitan vaikutusalueella viimeisenä mahdollisuutena. Ensin haitta pyritään välttämään (täysin porrastetuissa jokiuomissa tämä vaihtoehto toki meni jo), sitten minimoimaan (voisi vesittää
vaikka vanhan uoman, johon ohjattaisiin tarpeeksi suuri ympäristövirtaama tai lyhytaikaissäännöstelystä luovuttaisiin), kolmantena vaihtoehtona on haitta-alueen kunnostaminen (vaikkapa keinotekoiset virtavesihabitaatit). Henkilökohtaisena kommenttina, etten
kannata vesivoiman lisärakentamista, mutta voisin hyvillä perusteilla sen mahdollistaa – jos esim. 50% virtaamasta jäisi luontaiseen uomaan ympäristövirtaamaksi. Meillä on ollut hyvin vahvana rakentamisperiaatteena sulkea koko joki, joka on todella dramaattinen
muutos. Verrataan vaikka Niagaran putouksiin eli harva huomaa, että voimalaitoksen teho on lähes samaa luokkaa kuin meillä kaikkien vesivoimalaitosten yhteenlaskettu teho! Vesivoiman ja luonnon yhteensovittaminen on siis mahdollista. Tässä pitäisi siis käydä
keskustelu siitä, että onko ainoa vesivoiman haitta todellakin vaelluskalojen puute oman joenpenkan kohdalla – vai tuhosiko vesivoima kokonaisia virtavesiekosysteemejä? Onko meillä halua suojella virtavesiä vai saada saaliiksi isoja lohia tai taimenia? Tähän
asti haitan kompensaatio ei ole ollut ekologisesti mitenkään esillä. Täysin rakennettuja, porrastettuja jokiuomia ei voida palauttaa (ainakaan sataan vuoteen meillä ei yksikertaisesti ole vaihtoehtoja energiajärjestelmissä eli esim. Kemijoen patojen purkua
on ikävä kyllä turha suunnitella), joten keskittyminen toimiviin ekosysteemeihin olisi ekologisesti järkevämpää. Haitankärsijäihmisille voitaneen jatkossakin istuttaa kalaa, parempi kalastaa jotain muuta, kuin erittäin uhanalaisia vaelluskaloja?