Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Ruoppaaja Velin hylky saneerattu Hangon edustalla

Uutinen 2.10.2019 klo 14.51
Ruoppaaja Veli 3D kuva
Hylkysaneerauksen valmistelussa käytetään apuna muun muassa kolmiulotteisia kuvia. Ruoppaaja Velin saneerausta varten tehdyssä 3D-kuvassa öljyn tyhjennyksen vaatima porauskohta on merkitty punaisella täplällä.  © Kuva: Sampo Dive

Merivoimat on yhdessä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa suorittanut hylkysaneerausoperaation Hangon edustalla. Saneerauksen suunnittelu ja valmistelu käynnistyi jo tammikuussa 2019, ja työ saatiin valmiiksi lokakuun alussa. Merivoimista operaatioon osallistui monitoimialus Louhi sekä merivoimien sukeltajia.

Saneerauskohde on vuonna 1987 Hangon edustalla uponnut ruoppaaja Veli. Hylystä saatiin poistettua kaikki siellä ollut öljy.

Vesiensuojelun tehostamisohjelman logo 200x145
 

”Toinen tankki todettiin tyhjäksi. Onnettomuustutkintaselostuksen perusteella aluksen upotessa tankeissa on ollut 2 000 litraa dieselöljyä. Uppoamisen yhteydessä ja hylyn kaaduttua pohjalla osa öljystä on päässyt virtaamaan ulos tankkien ankankaulanmuotoisten huohotusputkien kautta”, kertoo kehittämispäällikkö Jorma Rytkönen SYKEstä.

 
 

Saneeraustyö käsitti pääosin öljynpoistotyötä, hylkytiedustelua sekä erilaisia hylkytehtäviin liittyviä vedenalaistöitä. Hylkysaneerauksen valmistelussa käytetään apuna muun muassa kolmiulotteisia kuvia.

Nyt suoritettu operaatio on osa ympäristöministeriön käynnistämää Vesiensuojelun tehostamisohjelmaa 2019–2023. Hylkyjen suhteen tavoitteena on varmistaa vedenalaistöissä tarvittava osaaminen ja valmius sekä kehittää toimintatapoja ja käytänteitä hylkyjen ympäristöriskien hallintaan.

Sukelluspukuun pukeutunut sukeltaja istuu monitoimialus Louhen kannella valmistautumassa hylkysukellukseen.
Sukeltaja valmistautuu laskeutumaan hylkyyn. Merivoimista operaatioon osallistui sukeltajien lisäksi monitoimialus Louhi. © Kuva: Merivoimat

Suomen aluevesillä arvioidaan tällä hetkellä olevan alun toista tuhatta hylkyä. Niistä suuressa osassa voi olla jäljellä merkittäviä määriä öljyä tai muita ympäristölle vaarallisia aineita. Korkean riskin hylkyjä, jotka ovat ruostumassa puhki tai sijaitsevat lähellä tärkeitä tai herkkiä luontokohteita, on arviolta parisen kymmentä. Seuraava saneeraustehtävä on jo suunnitteilla ensi vuodelle.

Ympäristöministeriön käynnistämä Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019–2023 on merkittävä panostus vesien suojeluun: tavoitteena on Itämeren ja sisävesien hyvä tila. Ohjelman toimilla vähennetään maa- ja metsätalouden ravinnekuormitusta vesiin, puhdistetaan hylkyjä öljystä, kunnostetaan vesistöjä sekä vähennetään haitallisia aineita kaupunkivesistä.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Jorma Rytkönen, Suomen ympäristökeskus, p. +358 40 180 1447, s-posti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: