Tapahtumat

Itämeripäivä 25.8.2022: Arandan avoimet ovet

© Kuva: Ilkka Lastumäki

Tervetuloa juhlimaan Itämeripäivää Pakkahuoneenlaiturille Helsingin Eteläsatamaan!

Itämeripäivänä on tilaisuus tutustua merentutkimusalus Arandaan, sen laitteistoihin ja aluksella tehtävään tutkimukseen. Lisäksi aluksella on mm. työpaja, jossa pääsee harjoittelemaan jäteveden puhdistusta. Arandan laiturinaapuriksi saapuu Metsähallituksen meritiimin venekunta.

Laiturialueen telttakylä tarjoaa tekemistä kaiken ikäisille. Tapahtumassa pääsee esimerkiksi ihailemaan levänäytteitä mikroskoopilla, tutustumaan Itämeren kartoittajien työvälineisiin, osallistumaan meriaiheiseen tietovisaan ja roskien lajittelutestiin, kokoamaan satamapalapeliä ja samalla tutustumaan eri toimijoiden työhön Itämeren hyväksi.

Merentutkimuksesta kiinnostuneille luvassa on tietoa muun muassa tutkimusmenetelmistä, -laitteista ja -kalustosta, Itämeren vedenalaisten salaisuuksien kartoittamisesta ja käynnissä olevista tutkimushankkeista.

Tapahtuma on maksuton.

Suomen ympäristökeskuksen kumppaneina tapahtuman järjestävät Baltic Sea Action Group, Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Helsingin satama, Ocean Ladies ry, Naispurjehtijat – Sailing Ladies ry, Suomen Rotary, Geologian tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus, Metsähallitus, Suomen merentutkimuksen infrastruktuuri FINMARI ja Suomen Merentutkijat ry.

Pakkahuoneenlaituri sijaitsee Helsingin Eteläsatamassa, karttaan merkityllä kohdalla.

John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2022 Itämeripäivää vietetään 25.8.

Linkki Itämeripäivän tapahtumakalenteriin



Aika 25.8.2022 klo 12.00 - 18.00
   
Paikka Pakkahuoneenlaituri, Eteläsatama, Helsinki
   
Järjestäjä Suomen ympäristökeskus yhteistyökumppaneineen
   
Hinta Tapahtuma on maksuton.

Julkaistu 11.8.2022 klo 11.46, päivitetty 11.8.2022 klo 12.08

Aihealue:
Kohderyhmä: